Salaisuus

Luku 1

Työnnän viimeiset piirakat uuniin ja pyyhin hikeä otsaltani. Keittiöllä on todella kuuma. Etsin rouva Brownia katseellani, ja kun huomaan hänet, nyökäytän päälläni varovasti takaoven suuntaan. Rouva Brown nyökkää ja jatkaa sitten täytekakun koristelua. Avaan oven ja laitan sen kiinni perässäni. Sitten lähden reippaasti kohti pienintä puutarhaa. Kartanon mailla on kolme puutarhaa, mutta pienin on jo melkein unohdettu. Siksi se onkin niin täydellinen.

Kävelen paljain jaloin pehmeällä nurmikolla. Aurinko paistaa täydeltä terältä ja linnut laulavat. Pyyhkäisen hiukset silmiltäni, ja käännyn omenapuilta vasemmalle. Kun tulen ruusupensaiden kohdalle, katson nopeasti ympärilleni. Ketään ei näy, joten käännän oksia pois ja pujahdan pensaan läpi. Piikit raapivat naarmuja käsivarsiini, mutta en välitä. Pensaan takana on sopivan varjoisaa, eikä sinne näe tai löydä kovin helposti. Thomas istuu jo maassa ja nyppii ajatuksissaan nurmikkoa. Hymy leviää kasvoilleni, ja heittäydyn hänen syliinsä.

"Minulla oli sinua niiin kova ikävä" huokaisen pitkän rutistuksen jälkeen.

"Niin minullakin, Samantha, niin minullakin", Thomas sanoo lempeästi ja katsoo minua silmiin. Toivon, että aika pysähtyisi. Olemme tapailleet salaa muutaman kuukauden, enkä saa vieläkään tarpeekseni Thomasin katselemisesta. Hän on niin komea, aika pitkä ja hänellä on vihreät silmät ja tumma tukka.

"Minulla on ihan kamalasti kiireitä tällä hetkellä", Thomas valittaa. "Kuninkaalle on tulossa vieraita Ranskasta, ja tietäisit miten joudun huhkimaan. Sain vain vaivoin tämänkin vartin vapaaksi."

"Tiedän", minä vastaan. "Olen joutunut leipomaan niin monta kakkua ja piirakkaa ja torttua, etten enää todellakaan pysy laskuissa mukana."

Istumme hetken hiljaa. Katselen maahan ja pyörittelen pientä apilankukkaa käsissäni. Kun nostan katseeni, näen Thomasin hymyilevät kasvot.

"Ei jaksa puhua töistä, nyt kun vihdoin pääsimme tänne kahdestaan."

Olen samaa mieltä. Minua harmittaa hiukan, kun emme voi mennä kävelylle, vaan joudumme istuskelemaan ruusupuskan takana. Olen kuitenkin onnellinen, että voimme edes tavata. Vaikka Thomas on todella nuori, hän on itse kuninkaan palatsinsisäinen viestinviejä, eikä todellakaan sovi, että hän seurustelisi, saati menisi naimisiin palvelustytön kanssa.

Juttelemme niitä näitä, kunnes Thomas katsoo minua hellästi ja sanoo surullisena: " Minun täytyy nyt mennä Samantha, mutta nähdään taas mahdollisimman pian." Thomas nousee seisomaan, ja minäkin nousen.

"Mahdollisimman pian", minä toistan, ja otan Thomasia kädestä. Hän vetää minut syliinsä ja suutelemme pitkään. Sitten hän livahtaa puskan läpi pois. Minä odotan hetken, ja menen sitten itsekin. Hymy pysyy huulillani kiiruhtaessani pitkin kartanon pihamaata.

"Alapas tulla Samantha, nämä astiat odottavat tiskaamista", Rouva Brown sanoo heti kun astun keittiön takaovesta sisään. Hän vilkaisee minua pieni hymy huulillaan, jolloin punastun ja kiirehdin tiskaamaan. Rouva Brown tietää kyllä, missä olin. Hän on minulle kuin äiti. En tiedä kuka minun oikea äitini on, tai onko hän jo kuollut, sillä olen kasvanut orpokodissa ja minut myytiin vain seitsemänvuotiaana kuninkaan palvelustytöksi. Siitä lähtien rouva Brown on huolehtinut minusta. Hän toimii kokkina kartanossa, ja huolehtii keittiöstä ja ruuanlaitosta. Hän on kaikkien keittiöllä työskentelevien pomo.

Kun olimme tapailleet vain pari kertaa Thomasin kanssa, rouva Brown näki meidät jäteastioiden takana. Aluksi hän oli vihainen, ja uhkasi jopa kertoa kuninkaalle suhteestamme. Tiedän kyllä, ettei hän koskaan tekisi sitä, sillä voisimme saada vaikka minkälaisen rangaistuksen, ja rouva Brown todella rakastaa minua. Ja nykyään myös Thomasia. Thomas ei saa seurustella palvelusväen kanssa, mutta kukaan ei katso pahasti, jos hän keskustelee keittiön johtajan kanssa. Kaikki olettavat, että hän on kertomassa kuninkaan määräyksiä tai muuta sellaista, vaikka yleensä hän kertoo, milloin ja monelta hänellä on vapaata, jonka rouva Brown sitten kertoo edelleen minulle. Nykyään rouva Brown antaa minulle jopa pieniä taukoja, jotta voin käydä tapaamassa Thomasia.

Tiskaan kädet ryppyisinä astioita, ja kun olen saanut tiskattua, joudun lakaisemaan lattiat. Sitten vien roskasäkit jäteastioihin. Katselen matkalla kartanon ikkunoihin toiveenani nähdä edes vilaus Thomasista, mutta en näe häntä.

Kello on jo paljon illalla, kun työvuoroni loppuu. Menen keittiöapulaisten makuuhuoneeseen, otan likaiset työvaatteet päältäni ja kaadun sänkyyn. Juuri kun olen nukahtamassa, huoneeni ovi aukeaa ja rouva Brown astuu sisään. Hän kuiskaa Thomasin sanoneen, että hänellä on vapaata seuraavana päivänä kahdelta. Tulen todella iloiseksi, sillä olin varautunut siihen, ettemme ehdi tapaamaan vähään aikaan. Kun muut tytöt rouva Brownin lähdettyä kysyvät, mitä asiaa tällä oli, huitaisen vain kättäni ja sanon, että jotakin työasioita. Näen tyttöjen epäilevät ilmeet, mutta en jaksa välittää. Haukottelen ja painan pääni litteälle tyynylle.

Seuraavana päivänä teen töitä iloisesti vihellellen, ja lähden salaiselle tapaamispaikalle saatuani mansikkatortun uuniin. Olen hiukan myöhässä, joten pidän kiirettä. Hämmästyksekseni Thomasia ei näy, kun livahdan ruusupuskan taakse. Kurtistan kulmiani, sillä yleensä Thomas odottaa jo minua. Istahdan apilamättäälle, nappaan ruohonkorren pureskeltavaksi ja kuulostelen askeleita tai puskan rapinaa, joka kertoisi Thomasin tulevan. Mutta en kuule mitään. Kymmenen minuutin kuluttua alan huolestua. Mitä hänelle on tapahtunut? Kun hän ei vartin kuluessa tule, minun on pakko lähteä jatkamaan töitäni.

Olen todella huolissani Thomasista. Onko hänelle tapahtunut jotakin? Olen ihan ajatuksissani ja sählään koko ajan. Kaadan lattianpesuveden lattialle, laitan sämpylöihin liikaa jauhoja ja niin edelleen. Rouva Brownilla alkaa vähitellen mennä hermot minuun. Yritän rauhoittua, ja hoen itselleni, ettei Thomas ehtinyt, koska hänellä oli niin paljon kiireitä. Toivon todella, että asia olisi niin. Illalla en meinaa saada unta, ja kun lopulta nukahdan, näen unta Thomasista, joka juoksee minua karkuun.