Salaisuus

Luku 2

Aamulla näen Thomasin tulevan keittiölle. Teen kaikkeni, jotten juoksisi suoraan hänen syliinsä, niin onnellinen olen nähdessäni hänet taas. Hän näyttää väsyneeltä ja irvistää hiukan oikaistessaan selkänsä. Hän sanoo jotakin rouva Brownille, joka nyökkää ja tulee kertomaan minulle, että Tomas pääsee tapaamaan minua puolen tunnin kuluttua. En pysty pidättämään hymyäni, ja rouva Brown katsoo minua hyvin tuimasti. Tiedän, että minun täytyy esittää kuin en tuntisikaan Thomasia. Hänen työnsä olisi todella vaarassa, jos joku saisi tietää, että hän seurustelee palvelijan kanssa. Niinpä pakotan naamalleni normaalin ilmeen ja jatkan töitä.

Lähden juoksemaan heti kun ovi sulkeutuu, mutta päästessäni kartanon nurkalle joku äkkiä nappaa kädestäni kiinni ja vetää minut sivuun. Avaan suuni kirkuakseni, mutta vahva käsi painautuu suulleni, ja samassa huomaan, että se onkin Thomas. Huokaisen helpotuksesta, ja Thomas ottaa kätensä suultani. "Shh, ole hiljaa" , hän kuiskaa. Nyökkään ja vilkaisen ympärilleni. Ketään ei näy. "Mitä ihmettä?" Supisen kiihtyneenä. Thomas painaa sormensa suulleni, jotta olisin hiljaa, ja alkaa selittämään: "Samantha, meidät nähtiin. Armeijan päällikkö näki meidät suutelemassa toissapäivänä, ja kertoi kuninkaalle. Hän antoi minulle rangaistukseksi kymmenen ruoskan iskua ja lisäksi jouduin istumaan tyrmässä koko eilisen päivän." Thomas irvistää kertoessaan rangaistuksesta. Henkäisen syvään ja painan käteni suulleni. Silmäni tulvahtavat täyteen kyyneliä. "Eikä, ihan kamalaa, siksi siis et tullut eilen... Mutta miksen minä saanut rangaistusta?" Thomas hymyilee minulle: "Se onkin ainoa hyvä asia tässä koko jutussa. Armeijan päällikkö ei nähnyt sinun kasvojasi, joten he eivät tiedä, kuka olet. Tästä lähtien meidän pitää tavata paljon varovaisemmin. Sinulle ei saa tapahtua mitään pahaa." Thomas yrittää halata minua, mutta pyörähdän pois. Hän katsoo minua hämmentyneenä. "Ei. SINULLE ei saa tapahtua mitään pahaa. Mutta on jo tapahtunut: sinua on kidutettu minun takiani. Thomas, tiedätkö mitä; me emme voi enää seurustella. En voi antaa heidän kiduttaa sinua minun tähteni." Ääneni sortuu ja käännyn nopeasti ja lähden juosten pois. En käänny katsomaan Thomasia, vaikka kuulen kuinka hän huutaa hiljaa nimeäni. Kääntyminen olisi pelkuruutta. Sitä paitsi silmäni ovat täynnä kyyneleitä, enkä halua hänen näkevän niitä.

Sinä päivänä Thomas käy keittiöllä monta kertaa. Käännyn aina pois, kun näen hänen tulevan. Hän puhuu rouva Brownin kanssa, ja huomaan, miten tämän suu kiristyy viivaksi ja kulmat menevät kurttuun. Rouva Brown yrittää puhua minulle, mutta tiuskin hänelle enkä halua kuunnella. Lopulta hän vain pyörittää päätään ja katsoo minua huolestuneena.

Seuraavana päivänä sama toistuu. Thomas ramppaa keittiöllä, rouva Brown yrittää puhua kanssani ja minä välttelen kumpaakin. Myöhään illalla Thomas tulee vielä kerran. Hän ei tällä kertaa mene rouva Brownin luo, vaan huomatessaan minut lähtee kävelemään suoraan luokseni. "Oletko hullu?" Minä sihisen suupielestäni hämmentäen samalla kattilassa olevaa puuroa. " Kuuntele nyt minua, Samantha. Ymmärrätkö, etteivät asiat ratkea sillä, että päätät katkaista välimme. Minä.." Thomas lopettaa kun näkee vihaisen ilmeeni. "Oletko sinä todella hullu? Mene pois, ennen kuin joku näkee!" Minä tiuskaisen. Thomasin suu kiristyy pelkäksi viivaksi; "Juuri nyt sillä ei ole mitään väliä. Samantha, minä rakastan sinua. Keksin kyllä jotakin." Hämmennän raivokkaasti puuroa, ja hetken päästä Thomas lähtee.

Kun olen menossa nukkumaan, rouva Brown tulee huoneeseen ja pyytää minut mukaansa. Mulkaisen häntä, mutta päätän sitten mennä. "Mennään vaikka minun makuuhuoneeseeni", rouva Brown sanoo, ja johdattaa minut mutkittelevia käytäviä pitkin huoneeseensa. "Kuules Samantha, minä luulen, että sinä olet tehnyt elämäsi huonoimman valinnan", rouva Brown aloittaa. Se saa minut näkemään punaista. Tarvitseeko hänen ruveta arvostelemaan minun päätöksiäni? Kimpaannun kunnolla, ja huudan hänelle, kuinka Thomasia on kidutettu ja pidetty tyrmässä. Rouva Brown nyökkää ja odottaa, että rauhoitun. En kuitenkaan aio tehdä sitä, vaan sähisen hampaideni välistä, kuinka pahalta minusta tuntuu, että Thomas joutuu kärsimään minun takiani, ja etten mitenkään voi enää olla hänen kanssaan, vaikka rakastan häntä edelleen, ja... Hämmennyn, kun rouva Brown alkaa äkkiä hymyilemään. Sitten hän nousee ja halaa minua pitkään. Olen ymmälläni, ja minua ärsyttää hänen epämääräinen käytöksensä.