I'll wait for you forever

Luku 10.

Perjantai koitti ihan liian nopeasti ja nyt minun pitäisi päättää aionko tosiaan nähdä Ethanin kuudelta. Miksi hän edes haluaa nähdä minut? Periaatteessa minulla ei ole mahdollisuuksia peruuttaa, mutta silti minua vähän mietityttää. Tiedän, että hän saisi minut lopulta ylipuhuttua minut hänen ihanilla ruskeilla silmillään. Okei, mistä lähtien olen sanonut niitä ihaniksi?

Koulu loppui pari tuntia sitten ja nyt minulla on menossa vaate kriisi. Pengon vaatekaappiani ja yritän löytää jotain sopivaa päälle pantavaa. En tiedä yhtään minne olemme menossa ja Ethan ei antanut minulle mitään pukukoodia, joten nyt minun pitää arpoa. Ajattelen, että laittaisin jotain rentoa, mutta myös nättiä. Päädyn lopulta vaalean sinisiin farkkuihin ja mustaan ihonmyötäiseen pitkähihaiseen. Menen pukemaan vaatteet päälleni ja sen jälkeen teen itselleni hennon meikin. Päätän jättää pitkät hiukseni auki, mutta suoristan niitä vähän, koska olen pitänyt niitä koko päivän nutturalla. Katson itsenäni peilistä ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Katson kelloa puhelimestani ja se näyttää jo puolta kuutta. Otan lattialta mustan pikku laukun ja laitan sinne puhelimeni, avaimet ja lompakon. 

Kävelen sen jälkeen alakertaan ja menen olohuoneeseen missä veljeni pelaa pleikkarilla. Hetken päästä hän huomaa minut ja laittaa pelin paussille.

"Mihin sä oot lähdössä noin kauniina?" Anthony kysyy ja huomaan pienen virneen hänen suullaan.

"Ulos."

"Kenen kanssa?"

"Yhden tyypin."

"Ai sen mysteeri miehen?" Anthony kysyy virnuillen.

"Heko heko."

"Taisin osua oikeaan", Anthony sanoo.

Samassa kuulen jonkun auton äänen ja oletan sen olevan Ethan. Kipitän nopeasti eteiseen ja laitan kengät jalkaan ja nahkatakin päälleni. Kyllä minä varmaan tarkenen näillä vaatteilla ihan hyvin.

Avaan oven ja huudan: "Moikka!"

En jää sen enempiä kuuntelemaan mitä Anthony vastaa, vaan kävelen Ethanin auton luokse ja avaan oven.

"Sä päätit tulla", Ethan sanoo samalla kun istahdan auton penkille.

"Oliko mulla vaihtoehtojakin?"

"Ei."

"Sitä minäkin", sanon.

"Mihin me oikein mennään?" jatkan.

"Se selviää sitten."

"Etkö sä voisi kertoa?" anelen.

"En."

Huokaisen syvään ja samalla Ethan lähtee ajamaan johonkin. Olemme molemmat melkein koko matkan hiljaa ja Ethan ajaa ainakin puoli tuntia, kunnes hän pysäyttää auton. Nousemme autosta ulos ja katselen mihin oikein tulimme. Edessämme on joku kahvila ja Ethan avaa kahvilan oven. Hän päästää minut ensimmäisenä sisään. Katselen kahvilaa ja täällä ei näytä olevan hirveästi porukkaa. Täällä kuitenkin on aika kiva tunnelma ja sisustus on vähän vanhanaikainen.

Ethan kävelee mitään sanomatta tiskille ja puhuu jotain työntekijälle. Pian hän tulee luokseni kahden kahvin ja pullan kanssa. Menemme istumaan nurkkapöytään ja sen jälkeen Ethan ojentaa minulle kahvini sekä pullani.

"Mitäs tykkäät paikasta?" Ethan kysyy.

"Tunnelmallinen."

"Hyvä vai huono asia?"

"Hyvä", vastaan väläyttäen pienen hymyn.

"Kiva, jos tykkäät", Ethan vastaa hymyillen.

"Miten sä edes oot löytänyt tämän kahvilan?" kysyn ihastellen.