trippituntemattomaan
Hei kaikki, pitkästä pitkästä aikaa! Ensi kertaa ikuisuuteen niin kuin Anna sanoo Frozenissa ja sitä rataa!
Mulla pyöri vielä luonnoksissa Kliseen kasvattamat -kirjan viimeinen novelli, joka sitoo koko Kliseekaupungin tarinan yhteen. Eipä pyöri enää! Mä nimittäin julkaisin sen ja samalla merkkasin Kliseen kasvattamat valmiiksi tarinaksi.
En ole käyttänyt Wattpadia lähes ollenkaan viimeisen vuoden aikana, ja mun elämässä onkin ollut paljon muutoksia. Aloitin viime syksynä kirjallisuustieteiden opinnot yliopistossa, ja sitä myöten muutin uuteen kaupunkiin. Kirjoittamisen kannalta elämä on näyttänyt hyvältä; oon tarjonnut mun ensimmäistä romaania kustantamoille (vielä ei ole onnistanut) ja kirjoittanut ihan uusia juttuja, joiden on myös tarkoitus päätyä kovakantisiksi kirjoiksi.
Wattpadiin palaamisesta ei voi puhua, mutta uskon käyväni täällä aina muutaman kuukauden välein ja ehkä satunnaisesti julkaisevani jotain! Mulla on esimerkiksi sinulle, kaikki -kokoelmassa hupsuja pieniä novellinpoikasia, jotka kenties jonain päivänä näkevät päivänvalon.
Toivottavasti kaikilla menee hyvin, vaikka maailma on näyttänyt tosi pahalta viime aikoina. Jos kukaan tätä viestiä näkee, kiitos lukemisesta ja kaikkea kaunista elämääsi <3
trippituntemattomaan
@xoxobettysgarden joo ehdottomasti kerron tännekin! Ensin toki tarvitsisin kustannussopimuksen :') kiitos tuesta <3
•
Reply
xoxobettysgarden
aijotko kertoa sitten tännekkin, jos ja todennäköisesti kun julkaiset kirjan? :’) vai haluatko pysyä anonyyminä? mä ainakin lukisin sun kirjan!
•
Reply