Parantola

Toinen päivä

Herätys oli aamulla kello 5.30. Sairaanhoitaja avasi ikkunan niin, että aamun kylmyys puhalsi suoraan sisään. Blake ei ollut saanut juurikaan nukuttua muiden potilaiden huudoilta. Kun Blake katseli aamupalalle pääsyä odottavia potilaita, hänen oli vaikea erottaa samanlaisiin kaapuihin puettuja naisia toisistaan. Lopulta hän kuitenkin tunnisti Elenan tämän hiuksista. "Miten nukuit kylmän kylvyn jälkeen?" Blake kysyi päästyään uuden ystävänsä luo. "Olin jäätyä kylmyydestä, enkä saanut nukuttua kaikessa tässä metelissä. Tämä on kauheaa. Hermoni olivat kireällä jo ennen tänne tulemista, ja minä pelkään, etten kestä täällä", Elena huokaili. Sitten naiset pääsivät ruokasaliin, jossa heitä odotti kupillinen kylmää teetä ja kulhollinen vastenmielistä kaurapuuroa.

Blake yritti pyytää hoitajilta lisää vaatteita, jotta potilaat eivät paleltuisi kuoliaaksi lämmittämättömissä rakennuksissa, mutta hän sai vastaukseksi vain ylimielisiä katseita. Vaatteiden sijaan potilaille lykättiin jonkin ajan kuluttua kouraan harjat ja rievut kouraan ja heidät komennettiin siivoamaan paikkoja ja kuuraamaan lattioita, mikä lämmitti edes hieman. "Olin luullut, että työntekijät pitävät laitoksen siistinä potilasraukkoja varten, mutta ei. Potilaat tekevät kaiken itse – he joutuvat jopa siivoamaan sairaanhoitajien makuuhuoneet ja pesemään heidän vaatteensakin", pisamanaamainen tyttö kertoi.  Potilaat hoitivat myös laitoksen kauniit nurmikot. Muuten he pääsivät ulos vain tiukasti valvotuilla kävelyillä silloin kuin henkilökunta niin päätti, eikä silloin astuttu nurmikoille tai nautiskeltu auringonpaisteesta. Pahiten sairaat, itsemurhahakuiset ja väkivaltaisimmat potilaat vietiin päivittäisille kävelyille jonossa toisiinsa nahkavöillä ja naruilla sidottuina. "Voi hyvä tavaton! Eihän tuollaista voi edes katsella", elena kauhisteli Blakelle heidän nähdessään toisiinsa köytetyt potilaat. Loppupäivän Blake ja muut potilaat vain istuivat oleskelu­huoneessa tuijottaen kaukaisuuteen. Tylsyyden katkaisi ainoastaan päivällinen, mutta säälittävä annos ei juuri muuten ollut kenellekään hyväksi. Oli sydäntä särkevää nähdä potilaiden tulevan yhä sairaammiksi. Ensimmäisenä päivänä Blaken tapaama, silmälasipäinen nuori nainen voi niin huonosti jo yhden suupalan jälkeen, että hänen oli rynnättävä pois pöydästä, ja sitten hän sai melkoisen läksytyksen noustuaan kesken kaiken luvatta paikaltaan. Jos potilaat valittivat ruuasta, heitä vain komennettiin sulkemaan suunsa. Vaikka potilaat kärsivät surkeasta ruuasta ja nälästä, hen­kilökunta herkutteli usein meloneilla, viinirypäleillä, lihalla ja tuoreella leivällä. "Vastenmielistä", Elena sähähti. Ruokailun jälkeen potilaat komennettiin jälleen istumaan oleskeluhuoneen koville penkeille aina nukkumaan­menoon asti. Jokainen tunti oli kärsimystä. Naiset eivät saaneet lupaa viihdyttää itseään edes kirjoilla. Vietettyään vasta yhden vuorokauden laitoksessa Blake oli jo täysin vakuuttunut siitä, että oleskelu parantolassa oli potilaille vain haitaksi.