Parantola

Loputon päivä

Päivien kuluessa ja kolean syysilman nujertaessa viimeisenkin elämänhalun potilaista Blaken tuohtumus sen kuin kasvoi. Hän lähes joka yö erään vanhemman naisen valittavan kylmyydestä ja pyytävän Jumalalta, että hän saisi kuolla. Hän pelkäsi. Pelkäsi toivovansa pian itse samaa.  Hän järkyttyi huomatessaan, etteivät neiti Grupe ja muut hoitajat villa-­alusvaatteissaan ja topatuissa takeissaan osoittaneet minkäänlaista myötätuntoa vanhalle palelevalle potilaalle. "Mitä te teette? Minun on kylmä, niin kovin kylmä. Miksi ette voi vain antaa minun maata sängyssä tai antaa minulle huopaa?" nainen aneli, kun työntekijät pakottivat hänet istumaan oleskeluhuoneen penkillä. Joka kerta kun nainen yritti paneutua penkille pitkäkseen, hoitajat ryntäsivät nostamaan hänet pystyyn. Lopulta neiti Grupe istui naisen vyötäisille ja painoi kylmät kätensä vanhuksen niskaan ja vaatteiden alle niin, että tämä haukkoi henkeään ja huusi. Grupe ja muut työntekijät nauraa ­räkättivät.

Kaiken kukkuraksi julma saksalaishoitaja teki saman vielä uudestaan.

Oli aivan tavallista, että työntekijät ilkkuivat potilaiden kärsimyksille. Potilaita ärsytettiin usein aivan tahallaan, ja myös rankempi väkivalta ja suoranainen kidutus olivat saarella päivittäistä.

Eräänä päivänä Bly seurasi kasvavan kauhun vallassa, kuinka ylihoitaja Grady alkoi tahallaan ärsyttää nuorta Urena Page -nimistä potilasta. Lääkärit sanovat, että olet 33- etkä 18-vuotias", Grady sanoi ilkeä kiilto silmissään, sillä hän tiesi potilaan olevan hyvin herkkä iästään. Tämä alkoi ensin huutaa ja puhkesi sitten voimakkaaseen nyyhkytykseen. Kun itku ei loppunut saman tien työntekijöiden käskystä, hoitajat löivät häntä kasvoihin ja vartaloon. "Se sai naisraukan itkemään entistä enemmän, joten häntä alettiin kuristaa kaulasta. Kyllä, he yrittivät tosiaan kuristaa hänet. "Lopettakaa!" Blake kiljui. "Älä suotta tuhlaa ääntäsi", Per sanoi ja hymyili kun työntekijät raahasivat Urenan toiseen huoneeseen. Blake kuuli hänen kauhunhuutojensa muuttuvan tukahtuneeksi valitukseksi.

Hän palasi oleskeluhuoneeseen vasta usean tunnin jälkeen, ja Blake saattoi erottaa koko loppupäivän ajan heidän ­sormiensa jättämät jäljet selvästi hänen kaulallaan. Blake valitti toistuvasti sekä lääkäreille että hoitajille potilaiden julmasta kohtelusta, mutta parannuksia ei tapahtunut. Onnekseen häntä ei sentään siirretty laitoksen hankalimmille tapauksille varattuun paikkaan nimeltä "The Lodge".

"Se on saaren pahin paikka. Se on suorastaan saastainen, ja lemu on kammottava. Sinuna en ärsyttäisi heitä, kaltaisesi huijari ei kestäisi sitä", kuvaili pahamaineisella osastolla ollut Per, jolta oli jopa murtunut kylkiluita osaston hoitajien kovassa käsittelyssä.

Eräänä päivänä tapahtui jotain, joka sai Blaken silmät aukeamaan kokonaan. Elena sairastui lisää ja hän oli koko ajan huonovointinen. Kun hän ei sitten jaksanut nousta vuoteesta, hänen raahattiin The Lodgeen. Elena kuumeinen ja tuskin toipuisi osaston epäinhimillisissä oloissa saastan ja rottien keskellä. Kun sairas nainen vastusteli joutumistaan osastolle, henkilökunta raahasi hänet lopulta kylpyhuoneeseen, missä häntä lyötiin, hänet riisuttiin alasti ja häntä pidettiin juok­sevan jääkylmän veden alla. Sen jälkeen hänet vain paiskattiin sänkyynsä läpimärkänä ja kylmästä ja kuumeesta tärisevänä.

Aamulla Elena oli kuollut. Lääkärit sanoivat, että hän kuoli kouristuksiin. Tapauksen osalta ei ryhdytty mihinkään toimiin. Blaken sydän särkyi, niin julman kohtalon Blaken ystävä oli kohdannut. 

Blake alkoi olla jo epätoivoinen kaikkien kauheuksien keskellä, joita hän itse näki ja joista hän kuuli muilta potilailta. Hän kirosi salaa mielessään kaikki lääkärit, sairaanhoitajat ja julkiset laitokset.