Duchess - Perintö

VI

Katsoin häntä. Pienissä aivoissani (ei ne kyllä pienet ole) jossain siellä sisälläni en pystynyt hyväksymään tätä tietoa. Katsoin häntää suu auki ja töllötin häntä, ei ei eieieieieieieieie. Hän katsoi minua huvittuneena ja virnisti minulle. "Mikä on niin huvittavaa?" Kysyin häneltä hämmentyneenä ja mutristin huuliani. "Sinä." Hän vastasi lyhyesti ja katsoi minua. Hänen meripihkan keltaiset silmät ovat samaan aikaan kietovat että pelottavat. "Herra?" Piika kysyi, ihan kuin hän ei tietäisi mitä hänen pitää tehdä. "Neiti sanoi, että hän haluaa tavata teidät." Piika piipitti ja pelkäsi Richardin raivostuvan uudelleen. Richard huokaisi syvään ja suoristi ryhtinsä. "Tule." Hän komensi. (Johan on komenteleva paskiainen!) Seurasin nöyränä perässä, jos hän komentelee minua seuraavan kerran... ööö.... ei sittenkään mitään. *Tyhmä tyttö!* Sisäinen jumalattareni tiuskaisi ja heilutteli veistä kädessä. Laskeuduttiin portaita alas, näin minun ikäisen, (ehkä vähän vanhempi) tyttö seisoi portaiden juurella. Hän näyttää suorastaan surkealta, hiukset ovat sotkuiset ja tummat silmän aluset, ja hän näyttää tosi laihalta. "Richard." Hän kuiskasi ja katsoi häntä, sitten hänen katseensa siirtyi minuun ja hänen katseensa muuttui lempeästä vihaiseksi ja nyt hän jo mulkoili minua. "Melissa, miksi tulit takaisin?" Richard kysyi kylmästi ja katsoi tyttöä vihaisesti. "Sinun takiasi." Hän vastasi irrottamatta katseensa minusta. "Minun takiani? Haha, miksi? Itsehän lähdit sen miehen takia." Richard nauroi tylysti. Hän todellakin osaa olla ilkeä. "Melissa, se oli oma valintasi." Richard tokaisi kylmästi ja otti minun kädestäni kiinni ja pujotti sormensa minun sormienilomaan.  Melissan suu puristui viivaksi ja mulkaisi minua murhaavasti. "Hän kohteli minua huonosti." Hän sanoi sävyttömästi. "Se oli oma valintasi, sinä sait päättää kenen luokse jäät ja kenen luokse menet. Sinä valitsit sen miehen, minä annoin asian olla, etkä sinä koskaan rakastanut minua, minä rakastin sinua." Richard huokaisi. Melissan ilme muttui entistä vihaisemmaksi. "Ja nyt sinä rakastat tota lutkaa?!" Hän huusi ja osoitti minua, jäädyin paikalleni ja hämmennyin hänen reaktiosta. "Hän ei ole lutka." Richard sanoi murhaavasti. "Sinä annoit minun mennä ja etsit naisen joka on minua parempi." Hän sanoi ja alkoi itkemään. "Melissa, itkusi ei tehoa minuun enää, lähde ennen kuin hermostun, itse valitsit, ja nyt voit itse pohtia valintaasi." Richard tiuskaisi. Katsoin Melissaa, hänen itkunsa kuulostaa tekoitkulta, ei semmoiselta surulliselta, vaan semmoiselta jota on pakotettu itsestään ulos. "Richard." Kuiskasin ja katsoin häneen, hän mulkaisi minua vihaisesti ja minä päästin hänen kädestä irti. Melissa näytti yhtäkkiä iloiselta, semmoiselta vahingon ilolta. "Vartiat!" Richard karjui, säikähdin, ulko-ovi avautui ja sisään astui kolme miestä. "Viekää hänet pois." Richard sanoi vihaisesti. "Ei! Miksi valitsit hänet? Miksi korvasit minut toisella?" Melissa huusi hädissään ja tarrautui Richardiin, hän näytti nyt onnettomalta pikku tytöltä joka kinuu isältään puuhevosta. "Koska sinäkin valitsit toisen ja korvasit minut toisella, nyt saat maistaa omaa lääkettäsi." Richard sanoi murhaavasti ja sysäsi hänet pois luoltaan. Olin niin järkyttynyt kuinka kylmästi Richard pystyi olemaan. Vartiat tarttui Melissaan ja raahasi hänet väkisin ulos, säikähdin kun ovi paiskautui kiinni. "Richard, eikö...." Kysyin ja hän keskeytti minut. "Ei, ole hiljaa ja anna minun ajatella asiaa ensin." Hän sanoi ja nousi portaita ylös. Jäin portaikon juureen katsomaan hänen menoaan ja hän lopulta katosi kartanon varjoihin. Minulla on niin paljon kysyttävää. 

****

Kävelin tallin käytävää pitkin. Siellä on hieman hämärää ja valon lähteenä olivat vain pienet kynttilät. Minun teki niin mieli rartsastaa. Keräsin rivakkaasti helmoja ja jatkoin matkaa tallin käytävällä. Saavuin karsinoiden kohdalle, kuulin hiljaisen hirnahduksen, kurkistin karsinaan ja näin pienen ponin. "Heippa." Hymähdin ja katsoin sitä, se katsoi minua takaisin sen pienillä viattomilla silmillään. Se näytti erittäin suloiselta.

****

Istuskelin puutarhassa, päivä oli pilvinen ja harmaa. Katsoin taivaalle, en nähnyt aurinkoa pilvien läpi. "Kukas se siinä?" Kuulin jonkun naurahtavan takanani. Käännyin ja näin miehen, hänellä outo pukeutumistyyli (Hei haloo, Anastasia, katso peiliin!) Hänellä on nahkahousut ja nahkabuutsit, valkoinen pellavapaita ja nahkaliivi pellavapaidan päällä. Hän on käärinnyt hihan kyynärpäähän saakka, hänen hiuksensa ovat punaiset (herran jumala, ihan kuin hänen päänsä on tulessa) hänen pitkät punaiset hiukset ovat sidottu ponihännälle niskaan, hänellä on vihreät silmät ja noita-akka nenä. (Ne ei nyt ihan mutta lähellä.) Hän näyttää vahvalta, ehkä hän onkin, hän on lihaksikas, hänellä on leveät hartiat ja hän on pitkä, ehkä pitempi kuin Richard. Jäin tuijottamaan häntä. "Öh...." Suustani pääsi outo ääni ja jäin tuijottamaan häntä. "Olen Stefan, hauska tavata." Hän sanoi, otti hellästi kädestäni kiinni ja suuteli kämmenselkääni. Katsoin häntä ihmeissäni ja taisin näyttää ihan hölmöltä. "Olen Anastasia." Sain sanotuksi hetken kuluttua. Hän hymyili minulle ja laski käteni takaisin syliini. Näytin varmaan suorastaan kuolleelta tai hukkuvalta ihmiseltä, mekkoni on iso ja sen sininen helmimäinen hehkuva sävy toi mieleen valtameren, mutta en ole koskaan nähnyt merta joten en tiedä minkälainen se on. Mies hymyili minulle ystävällisesti, en tiedä miten suhtautua häneen.