Duchess - Perintö

X

Tunsin hajoavani. En pysy enää kasassa, aika loppuu, aurinko ja tähdet sammuvat, kuu katoaa. Nyt ympärilläni on pimeää, en näe, mutts olin jo tottunut sokeuteen. Kuulin hiljaista laulua, vanha käheä ääni lauloi surillista laulua. "Kuka siellä?" Huhuilin. Kuulin liikkeitä, peruutin askeleen taaemmas, minua pelottaa. "Kulta pieni, olen etsinyt sinua pitkään. Voi sinua, tule tänne, anna kätesi, voi sinua." Vanha naisääni voivotteli ja tarttui käsiini. "Minä tiedän miten parannan sinut. Stefan tulee hakemaan sinut. Teillä on pitkä matka edessä, voi voi, niin kaunis ja joutuu Jumalien pelinappulaksi, olet niin kaunis, voi kulta pieni, herää."  Vanha nainen sanoi ja heräsin.

Ponnahdin istumaan, olin yltäpäältä hiessä ja yömekkoni on liimautunut minuun kiinni. On saatava se pois päältä. Oloni oli tukala, nousin sängystä, kylmä lattia hienon loi tunteen, se oli kuin Jumalan siunaus siitä että olen elossa. Hapuilin eteen päin. Käteni tavoittivat sermin, se keikahti, kerran, kahdesti. Kävelin kaksi askelta sivuttain. (Älkää kysykö.) Törmäsin vaatekaappiin, kävelin kolme askelta eteenpäin ja kosketin sermiä joka sijaitsi vasemmalla puolellani. (Minä parkkeerasin itseni!!) Riisuin ja yömekkoni ja pudotin sen lattialle, viileä ilma kihelmöi ihoani, käperryin sikiöasentoon. Lattia oli kylmä olkapäätäni vasten, ulkona on yhä yö, tunnen sen. *Nainen! Mene nukkumaan!* Sisäinen jumalattareni kiljui ja huitoi käsiään. Hengitin syvään, tunsin itseni vapaaksi. Hetken kuluttua vajosin uneen. 

*****

"Neiti?!" Kuulin jonkun huutavan. Heräsin, koko kroppa oli herkkänä, jokainen liike sai minut irvistämään. Tunsin itseni (raiskatuksi) väsyneeksi. "Neiti?! Hän on täällä!" Nainen huusi, herran Jumala, nyt turpa tukkoon. "Onko hän kunnossa!?" Kuulin miehen hätääntyneen äänen. Richard. "Neiti ei ole pukeissa, olkaa hyvä ja odotelkaa sermin toisella puolella... Hei!" Nainen huudahti. Tunsin kosketuksen kyljessäni, silmäni ovat yhä kiinni. "Ana, oletko kunnossa?" Richard kysyi. Käperryin tiukemmin yhteen ja nyökkäsin. "Anastasia, onko käynyt jotain, onko joku satuttanut sinua?" Richard kuulosti todella huolestuneelta. "Eiku halusin vain nukkua näin, tällä tavoin tuntuu paremmalta ja näin pahaa unta, en teidä miksi tein näin. Kukaan ei ole satuttanut minua." Kuiskasin ja hieroin silmiäni. Olen jo jonkun verran tottunut sokeuteeni. "Hyvä kun olet kunnossa, pue nyt vaatteet  päälle lintuseni." Richard kuiskasi ja suukotti otsaani. Kuulin kuinka hän lähti, nousin hitaasti pystyyn. 

*****

Istuskelin hiljaa parvekkeella, kuuntelin hiljaa luonnon ääniä. "Ai helvetti!" Kuulin huudon. Kuulin kuinka jokin/joku putosi katolta (tai missä sitten liekään) ja tipahti parvekkeelle. Parveke ei ole kovin iso, sinne mahtuu suurin piirtein kolme henkilöä. Tunsin kuinka joku hipaisi jalkaani, automaattisesti potkaisin häntä. "Perkele!" Joku huudahti. Nousin seisomaan ja peruutin, selkäni osui oveen, hapuilin oven kahvaa. "Helvetti sentään etkö osaa laskeutua nätimmin?" Kuulin jonkun nauravan. "Perkele, toi narttu potkaisi minua kasvoille!" Toinen mies huusi. "Gröhömm.... Haukut juuri maaherran naista joten..." Mies lopetti äänekkääseen yskäisyyn. "Anastasia, pitkästä aikaan." Mies sanoi tuttavallisesti. "Miten olet jaksanut?" Hän kysyi rennosti. "Hyvin kai? Kuka olet?!" Vastasin vihaisesti. "Mä en välitä kuka toi narttu on, se joka potkaisee mua mä tapan sen!" Toinen mies huudahti hieman liian draamaattisesti. "Stefan, muistatko minut?" Möreämpi mies ääni kysyi. "Stefan!" Kiljaisin. "Annappa hali!" Hän nauroi. Ryntäsi suoraan hänen syliin. Hän halasi minua veljellisesti. "Mitä kuuluu?" Mumisin. "Kiitos hyvää." Hän vastasi, ja kurotti toisella kädellään, varmaan avaamaan oven. "Kerroppa missä prinssisi on." Hän nauroi. "Jossain." nauroin. Käännyin ja kävelin kädet edellä huoneeseeni. "Siis onks toi narttu juuri se sun kertoma sokee narttu?" Mies kysyi. "Ai kuka on mielestäsi narttu?" Kuulin Richardin kysyvän haastavasti. "Rick, rauhotu, täs on mun oppipoika, hän ei oikein oo... perehtynyt tämmöisiin..." Stefan sanoi ja piti pitkän tauon. "Säädyllisiin kohteliaisuuksiin." Hän löysi vihdoin oikeat sanat. "Onko sinusta tullut nainen kun annoit minulle lempinimen." Se ei ollut varsinainen kysymys. "Kyllä, steriloin itse itseni ja musta tuli muija." Stefan nauroi, se taisi olla heidän sisäpiiri vitsinsä. "Sinusta on tainnut tulla velho, osaat kulkea paikasta toiseen toisen teitämättä." Naurahdin. "Hmm.. silloin taidan olla pikemmin hiiviskelijä, toisella nimellä perverssi." Richard nauroi ja suuteli minua. "Hah!" tuhahdin ja läimäytin häntä käsivarteen. "Taidat tietää mitä kehon osaa juuri löit." Stefan nauroi. Näytin hänelle kieltä. "Voitko tulla tänne?" Kysyin. "Kuka?" Tuntematon mies kysyi. "Sinä vitun tyhmä. Ketä hän muutenkaan tarkoittaa." Stefan tuhahti. Ojensin käsivarret. Kuulin kuinka hän tuli lähemmäksi. Otin häntä molemmista olkapäistä kiinni ja siirryin vähitellen ylöspäin kasvoille. "Mitä sä teet? Mies kysyi. Tunnustelin hänen kasvoja, hänellä on outo kyhmyräinen nenä ja korkeat poskipäät. Keskityin niin paljon etten muistanut vastata hänen kysymykseensä. "Hän on sokea, hän haluaa tietää millaiselta näytät." Stefan vastasi minun puolestani. "Tämä alkaa ärsyttää." Hän sanoi, kun kosketin hänen huulia. "Vitun pälli, jos oisit sokea sinäkin tekisit näin." Stefan nauroi. "Eli tämä säädytön pikku paska on oppipoikasi." Richard tokaisi, se ei ollut varsinainen kysymys. Siirsin käsiäni alas hänen olkapäille ja vein ne hänen rintakehän kohdalle, tunsin kuinka hän hengitti kiivaasti. Siirsin ne takaisin häne nkasvoille ja tunnustelin hänen kasvoja uudelleen. "Neiti ei taida pysty hahmottelemaan sun ulkonäköä." Stefan nauroi. "Mitäs Richard on pärjännyt tähän asti?" Stefan nauroi. "Aika hyvin. Alkoi vaan vähän vituttaa kun et saapunut sovitun ajan kuluessa. Minä varauduin kyllä että myöhästyt mutta en odottanut tälläistä." Richard selitti. Tunnustelin yhä  hänen kasvoja. "Voisitteko kuvailla häntä yhdellä sanalla, ulkonäön perusteella?" Kysyin ja kosketin miehen otsaa. "Ruma." Stefan vastasi verkkaisesti. "Haista paska!" Mies huusi takaisin. "Puhutko tollataval sun mestarilles!?" Hän huusi ja kiskaisi miehen käsistäni. "Ai perkule!" Mies huusi. Jäin ihmettelemään mitä juuri on tapahtunut. "Richard?" Kysyin, hän otti minua kädestä kiinni. "Voitteko selittää mitä on tapahtunut..." Kysyin hiljaa ja laskin pääni. "Mä löin juuri oppipoikaani, ja se kiljuu kuin porsas." Stefan vastasi. "Eiku, tarkoitan mitä olet saanut selville." Korjasin. "Huhhhu..... keitetään teetä ja hankitaan pikku pullat niin keskustellaan, ja minulla on nälkä." Stefan tokaisi. 

******

"Kuninkaan suvun jälkeläiset ovat näinä vuosikymmeninä kadonnut yksitellen, jäljittömiin. Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut. Joko he ovat sokeutuneet vähitellen tai yhtäkkisesti, tai sitten kadonnut jäljettömiin. Heidän verijälkeläiset ovat joko kuolleet tai eivät ole syntyneet ollenkaan. On kerrottu että Kuninkaan jalanjälkiä jatkaa kaksi viimeistä perijää, jotka sijaisetsevat jossain maailmalla. Yksi naispuolinen, toinen miespuolinen. Lohikäärmekuninkaan perijöillä on kuunsirpin muotoinen syntymämerkki. Tän enempää en tiedä, kysyin ennustajalta." Stefan lopetti. Hiljaisuus jatkui pitkälle ja Richard rikkoi hiljaisuuden. "Ei auttanut ollenkaa." Richard sanoi vihaisena, häntä turhauttaa asiat joita hän ei ymmärrä. Otin hellästi pitsihansikkaat pois vasemmasta kädestä. "Ai tätäkö tarkoitatte?" Näytin peulakon sivulla sijaitsevaa pientä kuusirppiä. Se on pieni vaalea, lähes valkoinen läiskä iholla. "OOOO!" Stefan huusi ja tarttui käteeni. "HAHAA! Aavsitin sinussa jotain! NYT!" Hän huusi innoissaan. "Älä nyt revi hänen kättä irti." Richard tokaisi. Stefan hymisi jotain. "Kuka on sitten se miespuolinen perillinen?" Kysyin. "Ja mistä syystä johtuu tämä sokeus?" Sanoin ja kiskaisin kättäni vapaaksi. "Se vanha akka ei oikein kertonut sitä mulle, kun mä kysyin sitä siltä se sano et sun täytyy olla paikalla." Stefan tuumi. "No, eikö sit lähetä matkaan?" Mies kysyi. "Mikä nimesi on?" Kysyin mieheltä. "Ron." Hän vastasi ylpeästi. Nyökkäsin. 

*****

Seisoin ja odotin. Kuulin äänekkään tömähdyksen. Neiti, hauska nähdä taas. oletko valmis? Hymähdin. "Kyllä olen ja kuuluu hyvää. Minne ollaan matkalla?" Kysyin. Minäpä toimin teidän matka oppaananne. Olemme menossa vuorille, pohjoiseen päin, missä vuoret kohoaa, vuori purot solisee, mehevät lampaat määkii, tontut hyppii, haltiat huutaa toisilleen ja mäiskii örkkejä mielin määrin. Nauroin  hillittömästi ja peitin suuni. Huvittavaa mutta totta. "Joo, kiitos." Voihkaisin kun vatsaani sattui nauramisesta. "No niin, eikö lähdetä matkaan." Richard sanoi ja nosti minut Raymondin selkään. "Me mennään maitse, naiset saa mennä ilmateitse." Stefan naurahti. Raymond alkoi räpyttämään siipiään. "Pidä kiinni!" Stefan karjui ilmavirran läpi. En kuullut häntä kunnolla. "MITÄ?" Huusin ja Raymond ponkaisi ilmaan rajusti, olin pudota kyydistä. Kiljuin täyttä kurkkua. Painuin lohikäärmettä vasten ja pidin ohjaksista kiinni henkeni edestä. Neiti ihan rauhassa, en päästä sinua putoamaan. Se tokaisi ja karjaisi ilmoille voiton tunteisen karjaisun. Naurahdin. "Ja ensi kerralla kerrokkin milloin ponnahdat." Mumisin. Juu juu se hymisi. Tuulo ulvoi korvissa ja ilmassa tuoksui sade. Ei kuintenkaan satanut. Lennettiin pitkään aikaan ja nukahdin lohikäärmeen kyydissä. Luotin häneen yhtä paljon kuin tyhmään Sisäiseen jumalattareeni.
Kiitos, seuraavan tarinan kanssa menee aikaa joten ihanat lukijani. Odotelkaa. :3