Do you love her? Do you love me?
-----
Raahauduin jälleen koulua kohti. Olin onnistunut välttelemään sinua jo kolme päivää ja onnekseni et ollut ottanut asiaa pöydälle. Tänään en onnistunut välttelemään sinua. Oli välitunti ja suuntasit suoraan minua kohti. Ystäväni miettivät mitä on tapahtunut, sillä yleensä et tullut meidän luokse, jos et halunnut varmistaa jotain. Hayeon arvasi mitä tapahtuu, joten pötki pakoon napaten Jaehyunin mukaan. Ei kolmella muulla ystävällä olisi niin pahasti väliä. Minä, Hayeon ja Jaehyu oltiin läheisimpiä ja kolme muuta taas toisilleen. Silti jotenkin me oltiin porukalla. Kukaan ei ehkä vain uskaltanut halkaista porukkaa kahtia.
Mumisit jotain kolmelle ystävälleni ja he kiltisti lähtivät Hayeonin ja Jaehyunin perään. Muita ihmisiä ei ollut kuuloetäisyydellä joten aloit puhumaan. Pari ensimmäistä sanaa meni totaalisesti ohitse, kun päädyin yliajattelemaan vaikka ja mitä.
"Mä luin noi sun kaikki muistilaput", aloitit yllättävän itsevarmasti. Odotin kiltisti sinun jatkavan. "Kiva et mun paidat näyttää kivalle jonkun muunkin mielestä ja sori jos Hayeon on saanu kuvan musta etten pidä siitä.. Se on ihan kiva ihminen loppujenlopuks", kerroit ja hymyilit tuttua hymyä, joka oli aina yhtä ihana. Nyökkäsin varovaisesti ja nostin katseeni suhun. "Mutta..", aloitit ja sait mahani muljaisemaan. Yritin henkisesti valmistautua pakkeihin tai siihen että pitäisit minusta takaisin. "Ainiin! Se tähän vielä ettei Minah oo ihastunu muhun. Sillä on ihan eri ihmiset mielessä ja mäkin epäilen ettei meidän kuviksen ope oo ihan suora jos ilmaistaan näin"
"Mutta siis.. Mun piti tuumata se etten mä valitettavasti tykkää susta takasin. Tuntuu huonolle antaa pakit koska oot joo ihan mukava ja hauska kaveri, mutta kai sitä vaan pitää koska mulla on jo joku..."
Maailmani tuntui silloin kaatuvan tähän. En halunnut tietää kuka olikaan kumppanisi, mutta tuumasit silti hänen nimensä. Aesun. Helvetti. Yliajattelu vyöryi päälle kun tulva ja se otti vallan päästäni. "Saanko muuten sydämeni takaisin sulta? Se ei oo sulle hyödyllinen"
Poistuit paikalta, kun olin vain nyökännyt merkiksi. Istahdin hieman kylmään maahan ja painoin kasvoni käsiini. Olinko sittenkin tehnyt jotain väärin? Miksi päädyit juuri Aesunin kanssa yhteen? Varmaan koska hän on paljon kauniimpi tai sitten vain halusit olla Aesunin kanssa. Muistit edelleen sydän vitsimme ja kuinka olin varastanut sun ja sä mun, tai sitten muistit sen lapuistani. Ilmeisesti sä olit antanut mun omani jollekkin toiselle tai sitten rikkonut sen. Nyt mulla ei enään ollut omaani taikka sun.
Yritin rauhoittaa pääni ja ajatella että elämässä tulee vastoinkäymisiä kyllä. Niistä pääsee yli kyllä aikanaan. Kuulin Hayeonin äänen tulleen luokseni, mutten siltikään nostanut päätäni. "Ei varmaan mennyt hyvin?" Hayeon kysäisi ja sai mulkaisevan katseen Jaehyuniltä. "No mitä päättelet? Ei se varmaan kauheen hyvin menny jos Jiho istuu maassa kuin maailma olis just kaatunu", Jaehyun tuumasi Hayeonille ja laski lohduttavasti kätensä olkapäälleni. Ennen kuin huomasinkaan oli Jaehyunin lohduttavassa halauksessa. Poika oli paljon parempi lohduttaja kuin Hayeon. Tyttö ei oikein koskaan osannut sanoa oikeita sanoja.
Kun nostin pääni pois käsistäni, ensimmäiseksi näin sinut Aesunin kanssa kulkevan käsikädekkäin. Olitte ilmeisesti päättäneet tuoda suhteenne muiden ihmisten ilmoille, tai sitten muut ei tajunnut ja pitivät sitä ystävien välisenä eleenä. Rohkeaa, mutta mikäs siinä.
"Khyllä sä Jiho löydät vielä jonkun joka rakastaa sua.. Ei seurustelu meiän iässä oo vielä pakollista ja se oli vaan yks ihastus. Saat sen suklaalevyn huomenna"
//Tähän tarinaan pitäis tulla tän jälkeen vielä yks osa.. Sitten tämäkin olis valmis.
Ei muuta (•‿•)
YOU ARE READING
One more day
Short StoryKun päätät kirjoittaa pieniä kirjeitä ihastuksellesi post-it-lapuille. Et aio koskaan antaa niitä hänelle, mutta kirjoitat silti. Varovasti taittelet laput origamisydämiksi ja piilotat purkkiin. Mutta mitä sitten teet kun huomaat purkin hävinneen la...