Ikimuistoinen vuosi

Luku 1 Lintsipäivä

Aleksin pov:

On tavallinen tiistai aamu. Herään sängystäni inhottavaan pirinään. Olen unohtanut herätyskelloni päälle.
- Voi vi**u, unohdin laittaa mun herätyksen pois päältä, mumisen unisena itsekseen.
Laitan vaatteet päälle, valitsen perus hupparin ja mustat farkut. Lähden keittiöön ja laitan kahvinkeittimeni päälle. Kun kahvinkeitin porisee keittiössä istun keittiön pöydän ääreen ja alan selaamaan Instagramia. Katson seuraajieni Ig stooreja ja törmään samalla Ollin Ig stooriin.
- Miks tää tyyppä näyttää jotenkin tutulta? Ihmettelen itsekseni.
Syön aamupalaa ja katson Netflixistä lempi sarjaani.
- Mitäs mä tekisin tänään ku ei oo mitään tekemistä? mietiskelen.

Päätän kysyä kavereiltani lähtisikö joku heistä kanssani lintsille. Kukaan ei päässyt joten päätin lähteä yksin. Linnannmäki ei ollut kaukana kodistani, mutta menin silti autolla, koska en jaksanut kävellä. Autossa radiosta tuli Måneskinin "I wanna be your slave" ja hyräilin musiikin mukana. Pääsin Linnanmäelle ja ajoin autoni parkkiin jonkun harmaan Skodan viereen. Lähdin kävelemään kohti Linnanmäen portteja, maksoin lipun ja lähdin kiertelemään paikkoja.
- Onkin aikaa, kun olen ollut täällä viimeksi, totesin samalla, kun ihastelin paikkoja.
Ajattelin, että voisin käydä jossain laitteessa. Lähdin kävelemään kohti puista ja vanhan näköistä vuoristorataa.
- Hui kamala toi näyttää pelottavalta! sanoin itselleni peloissaan.
Menin jonottamaan ja ylipuhuin itseni vuoristorataan,olin jo vaunussa ja turvakaari oli laitettu jo kiinni.
- Okei sä pystyt tähän, koitin rauhoitella itseäni.
Vaunu lähti ensin hiljaa liikkelle, mutta kiihdytti vauhtia hyvin nopeasti. Kiljuin koko matkan ajan, tää on ihan hirveää ajattelin mielessäni. Nyt tuli vuoristoradan korkein pudotus.
- ÄÄÄÄÄÄIIIIIIIIIIIII!!! kiljuin niin kovaa.
Luulin, että vuoristorata loppuisi jo, mutta kauhukseni oli vielä yksi lasku. Viimeinen lasku päättyi pimeään tunneliin.
- Apuaaaaa mä pelkään pimeääää!! kiljuin.
Lopulta vaunu hidasti vauhtia ja vihdoin vaunu pysähtyi. Hiukseni olivat aivan sekaisin ja yritin laittaa niitä paremmin. Minulla oli huono olo ja lähdin etsimään vessaa, viimein löysin kyltin joka näytti, että vessa on vasemmalla. Kun pääsin vessaan oksensin saman tien.
- Okei mä en enää mee mihinkään laitteeseen, miks mä ees tulin huvipuistoon, ihmettelin itsekseni.
Lähdin ulos vessasta ja kuulin jonkun pikkutytön sanovan.
- Ooks sä Alex Mattson!!! pikkutyttö kiljui.
- Joo oonhan mä, vastasin ystävällisesti.
- Saanko mä yhteiskuvan? pikkutyttö kysyi vähän ujosti.
- Joo toki, vastasin lempeästi.
Yhtäkkiä paljon ihmisiä tuli luokseni ja tuli pyytämään yhteiskuvia ja nimmareita. Olin varmaan jonkun tunnin siinä samassa kohdassa ja huomasin kun jotkut jätkät puhuivat porukassa jotain ja vilkuilivat välillä minuun päin. Katsoin heitä aika pitkään ja käänsin katseeni heti pois, kun joku heistä käänsi katseensa minuun päin. Olin vielä jonkun vartin jumissa samassa kohdassa, kun niin sanotut "fanini" halusivat nimmareita ja yhteiskuvia. Se jätkä porukka oli seisonut siinä samassa kohdassa sen koko ajan. Kun kaikki fanini olivat saaneet nimmarin ja yhteiskuvan ne jätkät lähestyivät minua.
- Moi kuka sä oot? kysyi tyyppi jolla oli pitkät ruskeat hiukset.
- Ömm m-mä oon Aleksi, sanoin ujosti.
- Kiva nimi ja kiva faniporukka sulla, totesi tyyppi jolla oli vaaleat hattaraiset hiukset.
- Kiitos ja muuten keitä te ootte? Kysyin vähän vähemmän ujosti.
- Me ollaan Blind Channel sellanen bändi! hihkaisi se sama hattarapäinen tyyppi.
- En oo kuulukkaan teistä mut sä oot jotenkin tutun näköinen, sanoin ja osoitin tyyppiä jolla oli ruskeat hiukset.
- Aa no tota mä en kyl tunnista sua, sanoi se ruskea hiuksinen tyyppi.
- Aa no mut tota mä alan tästä lähtee kotiin päin ku on jo aika myöhä, sanoin, käännyin ja kävelin jo pari askelta.
- Hei oota vähän, ensinnäkin väärä suunta ja toiseks, et haluisiks joku päivä tulla käymään meijän studiolla, kysyy pitkä ruskea hiuksinen tyyppi.
- Aa joo kiitos ja siis voin mä kyl joku päivä tulla käymää, sanoin jo vähän rennommin.
- No tos on mun puhelinnumero niin laitan sit vaik huomen sulle viestii, sanoo se tyyppi jolla on pitkät ruskeat hiukset.
- Okei kiitos ja heippa, sanoin ja lähdin.

Täs olis nyt eka luku ja toivottavasti joku ees lukee tän laittakaa kom mielipide täst alusta ja sori ku oli vähän tylsä alku mut tää kyl paranee tästä.
Ja sori jo valmiiks jos tätä ei tuu niin usein koska mul on aika paljon kiireitä ja muutenkin en haluis käyttää mun koko vapaa-aikaa tän tarinan kirjoittamiseen.
Sanoja täs ekas luvus on 656.