Kohti Vaasaa (pt 17)

170 3 0
                                    

Pov: Y/n:n

Kierroksemme alkoi Joonaksesta. Aleksi koputti oveen ja pirteä Joonas avaa oven. "No hyvää päivää!" Hän sanoo ja avaa meille oven, että tultaisiin sisään.

"Mikäs teidät tänne toi?" Joonas kysyi kun pääsimme eteiseen. "Tultiin vaan kertomaan..." Aleksi aloitti. "Että muutan Amerikkaan kahden viikon päästä." Kerron Porkolle. Sillä hetkellä häneltä tipahti kyynel. "Kai tää on vitsi?" Hän kysyi itkun partaalla. Aleksi katsoo Joonasta ja häneltäkin tippuu kyynel "Ei..." Aleksi sanoo vaisusti. Menem itse heti tuon hattarapään syliin ja rutistan häntä. "Mut... miks? Ei me voida olla erossa susta..." Joonas selittää hätäisesti itkunsa seasta. "Mä tuun kyl käymään." Sanoin ja rutistin tuota vaan tiukemmin. "Y/n, pitää jatkaa..." Aleksi sanoo, sanomme heipat Joonakselle ja jatkamme matkaa.

Seuraava kohde oli sitten Niko. Koputimme jälleen oveen ja Olli tuli avaan sen. Ihmettelimme hieman, mutta Olli oli kuulemma kylässä. "Mitäs te?" Niko kysyi tullessaan eteiseen. Kerroimme Aleksin kanssa Nikolle ja Ollille lähdöstäni. Parit kyyneleet päästettiin ja lähdimme sitten jatkamaan jälleen matkaa.

Päätimme pysähtyä ABC:lle hakemaan red bullia ja no tuttut kasvot bongattiin kaupasta. Tommi. "Moi!" Sanon Tommille, joka kääntyy ja huomaa minut ja Alen. "No moro! Mitäs teillä?" Tommi kysyy. "Meidän piti tulla käymään sulla, mut oot näköjään tääl." Aleksi sano ja naurahti. "Joo mitäs teillä sit oli jos mulle piti tulla käymää." Tommi kysyi. Selitimme taas, että lähden ja jälleen parit kyyneleet ja halit käytiin läpi. Sanoimme moikat ja lähdimme kassan kautta autolle ja kohti Joelia.

Koputimme jälleen, yllätys, yllätys oveen ja Joel tuli avaamaan. "Moro!" Hän sanoi oven suusta. "Mul on vähän kiire, ku pitäs lähtee porukoille." Hän jatkaa. "Joo me tulitiin vaan kertoon, että Y/n muuttaa kahen viikon päästä Amerikkaan." Aleksi sanoi. "Ai... miks?" Joel kysyi ja selitimme TAAS kaiken ja itkimme parit kyyneleet halattiin ja sit lähettiin takas kotia kohden.

Pov: Aleksin:n

Menimme Y/nille sillä hän alkoi jo pakkailla. Hänen pitäisi myös laittaa talonsa myyntiin, sillä ei hän sitä Amerikassa tarvi. "Voin auttaa!" Sanon kun tuo sählää pakatessaan jotain. "Okei, kiitos!" Tuo sanoo ja antaa pusun poskelleni.

Olimme saaneet pakattua jo melkein kaikki Y/nin tavarat mitä hän tarvitsi mukaansa. "Miks piti nää kaikki nyt jo pakkaa?" Kysyin ihmeissään. "No siis ajattelin viettää tän viikon ainakin alun sun ja poikien kaa mun isän mökissä, joka kohta myydään!" Y/n selitti. "Hei toihan on hyvä idea! Millon lähtö?" Kysyin jo puhelin valmiina ilmoittamaan pojille. "Huomenna aamusta lähtö!" Y/n ilmoitti ja kerroin heti pojille.

Olimme odotelleet noin vartin, kunnes viimeiseltäkin tuli myöntyvä vastaus. "Meidän pitää ekaks käydä Vaasassa, et lähetään kello 4!" Y/n ilmoitti. "Mitä!? Neljältä aamusta!?" Sanoin vähän järkyttyneenä. "Juu, kun vien mun auton sinne isä on kuulemma jo myynyt sen huomenna tulee ostaja ja mä otan meidän kahdeksan paikkasen auton ja saadaan sillä jätkät kyytiin." Y/n selitti. "Jaahas!" Sanoin ja nappasin Y/n ihan kiinni minuun ja suutelin häntä. Suudelmista tuli intohimoisempia ja kaadoin tuon rakkauteni sängylle. "Olisitko tänään vain mun?" Kysyin tuolta kaunottarelta maaten hänen päällään. "No jos lupaat hoitaa homman." Tuo vastasin. Laskin pääni hänen kaulalleen ja kuiskasin vielä. "Tottakai. Nauti vain!" Ja aloin suutelemaan Y/nin kaulaa. Löysin herkän kohdan ja aloin tekemään siihen jälkeä. Y/n huokaili nautinnosta, tuo vain innostutti minua ja aloin suudella hänen kaulaa nopeammin. "Jatka jo!" Y/n totesi. Aloin siis riisumaan Y/nin. "Näytät kauniilta." Sanoin tuon ollessa alasti edessäni. Riisuin itsenikin ja jatkoin hommiani tuon täydellisen naiseni iholla ja lopulta työnnyin sisään.

Heräsimme herätykseen, joka soi 3 aamulla. "Kiitos eilisestä." Y/n sanoi unisella äänellään. "Kiitos sulle, kun oot noi hyvä ja täydellinen." Sanoin ja annoin tuolle pusun otsalle. Nousimme, söimme ja vaihdoimme vaatteet. "Y/n pitäs lähtee!" Huusin eteisestä. Kuulin vain muminaa vessasta. Y/n oli pesemässä vielä hampaita.

Noniin pääsimme Y/nin autolle ja matkamme kohti Vaasaa alkoi!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Viimeisiä lukuja viedään tätä "kautta". Toivottavasti pidätte!

Vihaa vai rakkautta? || Aleksi KaunisvesiTahanan ng mga kuwento. Tumuklas ngayon