Pov: Y/n
Portit olivat auenneet jo puoli tuntia sitten. Olin käynyt vielä kaupassa vähän ennen prttien aukenemista ja sielä oli paljon väkeä jonottamassa.
Päätin lopulta lähteä keikalle ja hakemaan sen lipun. "Mulle olis kai tänne varattu lippu." Sanon lipun myyjälle. "Joo sano vaan nimesi!" Myyjä vastaa. "Y/n olisi nimi." Sanon ja myyjä ojentaa lipun minulle ja lähden kohti portteja. Kun pääsin sisälle porteista muutama ihminen tuli jälleen pyytämään yhteiskuvia ja niitähän minä annoin. Keikka alkaisi 5min päästä. Olen melkein taaimaisessa rivissä, mutta se ei minua haittaa pääsen ainakin nopeasti pois.
Viimein pojat tulivat lavelle ja he aloittivat biisillä over my dead body. Lempparini, tai ainakin yksi niistä! Kun biisi loppui pojat alkoivat puhumaan. "Moi kaikki kiva, kun ootte päässy paikalle!" Niko sanoo. "Tää on meidän toisiks vika Suomen kiertue! Joten otetaan kaikki irti mitä tästä saadaan!" Joel vuorostaan sanoo. "Mitä ois mahtava ilta ilman meidän mahtavaa yleisöä?" Joonas sanoo ja yleisö alkaa kiljumaan. "Mutta nyt meidän kaikkuen hyvä ystävä on palannut Suomeen kolmen pitkä vuoden jälkeen eli Y/n!" Aleksi sanoo vuorostaa. "Joten Y/n tuu soittaa Alen kaa nää loput biisit!" Olli sanoo. Katson vain hetken lavalle ilman elettäkään. "Nonii Y/n ala tulla!" Tommi sanoo. Pojat alkavat taputtamaan ja Tommi hakkaa bassoaan kutsuakseen minut lavalle. Lähden sitten kävelemään ihan taaimaisesta rivistä lavalle asti.
Lavalla Niko ojentaa minulle mikin. "Nonii saitte, mut tänne mul on ollu ihan helvetin kova ikävä teitä kaikkia." Sanon katsoen poikia ja yleisöä. "Mutta nyt vedetään tää keikka kunnol purkkiin!" Jatkan ja annan mikin Nikolle ja juokse Aleksin luokse.
DU LIEST GERADE
Vihaa vai rakkautta? || Aleksi Kaunisvesi
FanfictionOlen 23 vuotias Y/n ja asun Helsingissä. Mitä tapahtuu, kun Y/n lähtee inhokki bändinsä keikalle ja huomaa, että bändin tulokas onkin vanha ystävä? Kirjassa on esim. Kiroilua, joten jos et pidä älä lue! Kirja ei perustu tositapahtumiin eli täyttä f...