Miljan näkökulma:
Milja tunnisti sotilaan Matiksi.
"Ei hän meihin kuulu", Matti sanoi kylmästi.
Milja yritti saada melun keskellä äänensä kuulumaan.
"Älä ole hölmö! Minä tässä, Milja", Milja huusi.
Samassa Matin katse muuttui järkyttyneeksi kun hän irrottautui Miljasta.
Milja nousi jaloilleen ja katsoi Daniilia.
"Milja, tule takaisin! Me voimme tarjota sinulle enemmän!" Daniil huusi.
Vaikka Milja ajatteli päätöksensä olevan alusta asti täysin selvä, nyt hän alkoi tuntea epävarmuutta päätöksestään. Hän työnsi sen kuitenkin syrjään.
"Minä kuulun Suomen puolelle. En aio palata luoksenne ja elää vankina keskuudessanne", Milja huusi takaisin.
"Vankina?' Matti kysyi hämmentyneenä.
Hämmennys muuttui kuitenkin vihaksi, kun hän tähtäsi Daniilia. Raivon sokeuttama Daniil tähtäsi takaisin.
Milja ryntäsi kauhuissaan väliin.
"Älkää tehkö sitä!" Milja huusi.
Samassa kuului pamaus ja Miljan lävisti kipu. Hän tajusi mitä oli tapahtunut ja katsoi jalkaansa.
Luoti oli hipaissut hänen jalkaansa, eikä haava ollut iso, mutta se oli syvä ja vuosi verta.
Matti yritti tulittaa Daniilia, joka hyppäsi sortuman yli. Samalla joku suomalaissotilas nappasi kiinni Matista ja repäisi hänet kauemmaksi. Matti yritti rimpuilla muttei päässyt vapaaksi.
Daniil nosti Miljan ja vei hänet panssarivaunuun. Milja yritti päästä irti ja paeta, mutta se ei onnistunut.
"Päästä irti ja heti!" Milja huusi.
Daniil ei vastannut, vaan otti pyyhkeen ja kääri sen Miljan jalan ympärille.
Pian paikalle saapui myös Ivan jonka katse oli voitonriemuinen.
"Suomalaiset ajettu pois!" Ivan kuulutti.
Pian Matti juoksi kohti panssarivaunua, selvästi aikeissa pelastaa Milja, mutta Ivan huomasi sen ajoissa. Hän kohotti aseensa ja ampui. Kuului laukaus.
Milja nosti päätään ja näki sen mitä ei pitänyt.
***
Kului kuukaisi.
Miljan jalka oli parantunut. Hän oli kuitenkin ollut sulkeutuneena.
Hän oli yksinäinen. Matti oli kuollut eikä hänellä ollut ketään. Hän oli vain ajanut kaikki pois. Sulkeutunut ja ollut ajatuksissaan.
Sota oli myös edennyt. Venäjä oli kärsinyt kovia tappioita. Suomi oli vallannut suurimman osan Suomesta takaisin. Vain Uusimaa oli enää Venäjän hallinnassa ja se oli keskittänyt kaikki voimansa sinne. Suomi oli kuitenkin keskittänyt omia voimiaan suojelemaan takaisin vallattuja alueita ja sen vuoksi Uudenmaan valtaaminen takaisin ei ollut helppo homma.
Ympäri Helsinkiä ja sen lähialuetta, ihmiset olivat piiloissa kellareissaan ja ties missä. Miljan mieltä oli sorruttanut myös kaikki se, mitä hän oli joutunut näkemään.
Hän näki päivittäin taisteluja, hänen oman maansa ihmisten kauhua ja pelkoa. Kuinka ihmisiä kuoli, niin aikuisia kuin lapsiakin. Sotarikoksia ja kidutusta.
Kaikkea kauheaa, jonka Milja halusi pois muistoistaan, mutta ei saanut. Se oli tuottanut hänelle yöllisiä painajaisia ja herkkyyttä.
Sisimmässään Milja toivoi hartaasti, että Suomi saisi Uudenmaan takaisin, jolloin se voisi ajaa venäläiset pois.
Ajatellessaan sitä, Miljan valtasi täysin uusi tunne. Halusiko hän erota venäläisistä?
Kuukausien aikana hän oli ystävystynyt Daniilin kanssa ja myös Ivanista oli tullut mukavampi. Muut sotilaat puhuivat vain Venäjää mutta olivat ystävällisiä. Jos Suomi saisi kaiken takaisin, Milja joutuisi valitsemaan joko sotilasystävänsä tai oman maansa.
Miljan havahdutti käsi olkapäällä.
"Hei Milja. Tiedän että tapahtumat ovat järkyttäneet sinua, mutta löysimme hotellin, joka ei ole tuhoutunut, emmekä tuhoa sitä, koska jossain pitää yöpyäkin", Daniil kertoi.
Milja nosti päätään ja näki Daniilin lempeät silmät. Hän tajusi, että vaikka hänen ystävänsä syyllistyikin sotarikoksiin, hänellä oli rakastava sydän.
"Kaikkien pitää jakaa huoneet ja ajattelin, että voisit jakaa huoneen minun kanssani, koska et tunne muita niin hyvin", Daniil ehdotti.
"Kiitos kun ajattelit sitä, kyllä se minulle käy", Milja sanoi ja koitti pitää äänensä ystävällisenä.
Daniil hymyili.
"Noniin, tulehan. Suomen ei pitäisi hyökätä tänä yönä, joten on ansaittua pitää lepopäivä", Daniil huomautti.
Milja huokaisi.
"Olen elänyt kanssanne ja se on ollut mukavaa, mutta olen yhä suomalainen ja kannatan Suomen etuja sodassa, vaikka mielelläni viettäisin aikaa kanssanne", Milja sanoi varovasti.
Daniil nyökkäsi. Hän pyysi Miljaa seuraamaan häntä.
Milja käveli Daniilin perässä hotelliin. Hissi ei toiminut, joten he menivät portaita. Huone, jonka Milja ja Daniil jakoivat, oli hyvässä kunnossa. Vain muutamat kukkaruukut olivat hajonneet ja lattialla oli joidenkuiden matkatavaroita. Ilmeisesti uutinen sodasta oli järkyttänyt, mutta tosin ei se ihme ollut.
Ensimmäistä kertaa hetkeen, Milja pääsi puhelimelle. Hän selasi läpi Kreikan kieliset uutiset, koska osasi kreikan kieltä paremmin kuin Englantia.
Ilmeisesti sota oli edennyt rajusti, mutta talojen tuhot eivät olleet niin pahoja kuin Ukrainassa. Nyt takaisin vallatuilla alueilla asui jo ihmisiä ja ne ketkä olivat joutuneet katsomaan sotarikoksia, saivat apua.
Koitti ilta. Se oli ensimmäinen ilta, jolloin Milja söi hyvin. Hän nauroi sotilaiden kanssa ensi kertaa.
Milja meni jo etuajassa huoneeseen. Hän käynnisti elokuvan ja katseli sitä kaikessa rauhassa, kunnes Daniil asteli huoneeseen.
"Onko kaikki hyvin?" Daniil kysyi huolestuneesti.
"Joo, en ole vain pitkään aikaan saanut katsella elokuvaa", Milja naurahti.
Hänen helpotuksekseen Daniil uskoi sen. Sotilas siirtyi katsomaan Miljan kanssa elokuvaa.
Elokuvan loputtua, Daniil kääntyi katsomaan häntä.
"Milja.. sinun rohkeutesi on tehnyt minuun vaikutuksen. Vaikka elät meidän kanssa, suojelet sanoilla maatasi etkä pelkää puhua kansalaisuudestasi. Se on rohkeaa", Daniil sanoi.
Milja hymyili hänelle..
"Sinä olet tehnyt minuun vaikutuksen ja toivon etten pilaa suhteitamme koska... minä rakastan sinua, Milja", Daniilin ääni oli pelkkä kuiskaus.
"Senkin höhlä apina, et tietenkään pilaa", Milja nauroi.
Hän ei edes tajunnut mitä teki, mutta suuteli Daniilia.
Daniil vastasi siihen ja kaatoi Miljan sänkyyn.
Tosiaan, hyvät yöt vain naapureille.
Hmm... mä harkitsin tätä kohtaa pitkään, mutta se tuo uusia käänteitä tarinaan ;)
Kiitos teille muutamalle ketkä luette tätä tarinaa, se merkkaa mulle paljon <3
VOCÊ ESTÁ LENDO
Itärajalla
Ação"Olen kiitollinen että ajattelet noin, mutta olen aina toiminut yksin. En aio antaa minkään peitellä kansalaisuuttani. Olen suomalainen ja elän teidän kanssanne niin kauan kuin suomalaisena pärjään" Eletään vuotta 2022. Suomi on juuri päättänyt lii...
