Silti minä uskoin

22. Lauantai 18.6.2006

Anton

°

Mulla oli paha aavistus siitä, että Olivia oli puhunu Alvarille eilen jotain paskaa musta. Jos oli oli toivottavasti Alvari ei uskonut yhtään mitään siitä.

Mä tein meille aamupalaa, kun Alvari oli suihkussa.

"Anton" käännyin kattomaan Alvaria. Ihme hiippailia.

"No?" Kysyin ja nostin paistamani kananmunat ja pekonit pöytään. Alvari istui pöydän ääreen ja otin jääkaapista appelsiinimehun ja kaapista lasit meille. Pöydän olin jo aikasemmin kattanut.

"Mä... mä mietin että milloin ne Eemelin hautajaiset olikaan?" Se kysyi. Se ei ollut oikeasti sen asia, sen näki sen ilmeestä, mutta päätin leikkiä mukana. 

"Ne on jo ens viikon keskiviikkona" vastasin ja sen silmät pyöristy

"Ai ne on niin pian jo?" Alvari sanoi ja mä nyökkäsin. Mä en oikeastaan tykännyt puhua Eemelistä, kun sitä ei enää ollut. 

Me oltiin äitin kanssa suunniteltu hautajaiset sillee kuin Eppe olis suunnitellu ne. Siellä on Eemelin lempi herkkuja, kyyneleet jää kirkkoon ja sitä muistellaan ilolla muistotilaisuudessa vaan onnenkyyneleet oli sallituja. Eemelin isovanhemmat oli kutsuttu, muttei vanhempia, koska niitä ei tuntunut kiinnostavan. Meidän kaveriporukka oli kutsuttu, samoin joidenkin vanhemmat ja muu perhe. 

Epen isovanhemmat ei tosin pääse tulemaan, kun niil oli jotain menoja. Muusta Eemelin suvusta meillä ei ollut tietoa, eikä sen isovanhemmat suostuneet kertomaan mitään, joten ajateltiin jättää muu suku rauhaan. 

Me oltiin tehty videokooste ja valokuvakooste kaikista hauskoista ja mukavista hetkistä, mikä sitten näytettäisiin siellä ja osa meistä oli kirjoittanut jonkun tekstin, missä muisteltiin meidän parasta kaveria. 

Niistä tulis hyvät hautajaiset, sellaset jotka se ansaitsee, vaikkei ansaitsekaan olla vielä haudassa. 

Keskiviikko 22.6.2006

Mä autoin Alvaria laittamaan solmion oikein, jonka jälkeen koitin saada vielä omia hiuksiani paremmin.  Mun silmät vetisty koko ajan, mutten antanut vielä yhdenkään kyyneleen tipahtaa, vasta sitten kirkossa ja ainoastaan kirkossa, niin me oltiin sovittu. 

Äiti tuli hakemaan meitä iskän kanssa ja me ajettiin kirkolle kukkakaupan kautta. Mä valitsin tummansinisen ruusun, jonka heittäisin sitten hautaan, kunhan Epen arkku olis laskettu sinne. Alvari valitsi perinteisen punaisen ja äiti ja isä valkoiset. 

Kun me saavuttiin kirkolle muut oli siellä jo, ja kun me mentiin sisälle siellä oli arkku, joka me oltiin valittu ja jonka sisässä Eemeli oli. 

Nyt sai itkeä, eikä sitä oikeen pystynyt enää pidättämään. Mä otin Alvarin kädestä kiinni, kun me käveltiin kirkon eteen istumaan. 

Me laulettiin virsiä ja äiti piti pienen muistopuheen jo nyt. Sit minä, Alvari, Vilho, Ilari, Frans ja iskä kannettiin arkku hautapaikalle ja pappi taas selosti jotain, jonka jälkeen me hyvästeltiin Eppe ja heitettiin ruusut arkun päälle. 

Sen jälkeen me matkattiin pappilaan, missä muistotilaisuus pidettiin. Me kahviteltiin ja herkuteltiin ja muisteltiin ja yritettiin olla itkemättä. 

Ainakin hautajaiset oli sellaset miten me ne suunniteltiinkin. 

Illalla kun me siivottiin vielä pappilaa Alvari ilmoitti haluavansa puhua mun kanssa kahdestaan. 

"No mitä?" Kysyin kun oltiin päästy ulos

"Mä... tää ei toimi, mä jätän sut, mä en jaksa enää sitä kun sä kohtelet mua kun kasaa paskaa" Se sanoi ja mä olin ihan ällikällä lyöty. Tätä mä en odottanut, enkä hyväksynyt. 

"Et sä voi, mä rakastan sua, ja mä lupaan etten kohtele sua enää huonosti" Sanoin napakasti

"Monestikohan sä senkin oot luvannut? Ja monestikohan se on toteutunut? Tää ei  voi jatkua näin" Alvari sanoi tiukasti

"Noh... no ei se nyt noinkaan kyllä menny!" huudahdin

"Voi kyllä meni, hyväksy se tosiasia että sä oot hirviö"

"Sä et oo mitään ilman mua ja mun rakkautta!"

"Katotaanko? Ja et sä mua rakasta, sä vaan luulet niin" 

"Rakastanpas!"

"Et, ei kukaan tee näin ihmiselle ketä rakastaa" 

"Sä oot mitätön! Arvoton! Heikko! Ruma! Säälittävä! Naurettava! Kelvoton!" Huusin 

"Mä tiedän, mut sentään mä en ole niinkuin sä!" 

Mä menetin hermoni ja kaivoin taskustani linkkuveitsen, jota jostain syystä kannoin mukana. 

"LOPETA!" Karjuin ja tökkäsin sen veitsen Alvarin vatsaan. Se kattoi mua järkyttyneenä ja mä aloin tajuta mitä olin tehnyt. Mä olin puukottanut ainoaa ihmistä ketä mä enää rakastin. Mun silmät täytty kyynelistä ja polvistuin Alvarin viereen hokien anteeksi. 

Mä otin sen puukon sen vatsasta, mikä ei varmasti ollut järkevää ja vedin sillä omat ranteeni auki ja työnsin sen omasta rinnasta sisään. 

Mitä järkeä mun oli elää jos Alvari kuoli? Oliko se edes kuollut? 

En mä pystyis elämään sellasen syyllisyyden kanssa.

Mähän olin hirviö, eikö niin? 

Maailma ois parempi paikka ilman mua.

Kuulin vielä kiljumista ja sitten en enää mitään. 

Kai myös mun tarina päättyi tähän. Anteeks kaikille...

Words 677

Anteeks :(( tulee vielä yks luku ihan piakkoin ei tuu olee kovin pitkä niinkun ei ollu tämäkään.