Alvari
*
Siitä oli kaks vuotta, mut edelleen mä näin siitä painajaisia ja kävin terapiassa. Anton oli tappanut ittensä mun silmien edessä sen jälkeen kun se oli puukottanut mua, mulla oli edelleen arpi siitä.
Jos Antonin vanhemmat ei ois kuullut Antonin viimeistä huutoa ja tullut kattomaan että mikä homma, mäkin olisin luultavasti kuollut.
Me muutettiin pois Kuosaaresta sen jälkeen eikä oo aikomusta palata takasin.
"Alvari tuuks sä?" Aleksi huusi. Se oli mun uusi poikaystävä ja mä rakastin sitä. Se ei ollu yhtään kun Anton ja se oli parasta. Vasta nyt mä olin alkanut kunnolla käsittää kuinka väärin Anton mua oli kohdellut. Aleksi oli hellä ja huomaavainen ja kiltti, sellanen brune rillipää. Aivan ihana.
"Joo hetki vielä!" Huusin takaisin. Me oltiin menossa Aleksin isovanhemmille kylään Helsinkiin viikoksi. Siitä tulis varmasti mahtavaa.
Mut on mun pakko vielä myöntää, että välillä mä ikävöin Antonia, se oli kuitenkin mun ensirakkaus, mut vaan tosi harvoin.
Menin alakertaan missä Aleksi jo odotti mua. Se näytti upeelta, vaikkei se mitenkään erikoisissa kuteissa ollut, mut silti.
"No vihdoin saapuu herra myöhänen" Se naurahti
"Sori mä etin mun kameraa" sanoin ja nojauduin painamaan huuleni Aleksin huulille.
"Eiköhän sitten lähetä" Se sanoi hymyillen
"Joo" Vastasin myös hymyillen.
Kaikki oli nyt hyvin.
Words 196
Se oli nyt sit vika luku, eli tää on tullut päätökseen. Kiitos kaikille tänne asti lukeneille :)
Tää oli välillä kyllä yks työmaa kirjoittaa, mut selvisin tänne asti :D
Kiitos ja hei :))
YOU ARE READING
Silti minä uskoin
RomanceAlvari tapaa Antonin koulussa. Hän on ollut ihastunut Antoniin jo lukuvuoden alussa ja on suunnattoman iloinen Antonin vihdoin antaessa huomiota Alvarille. Anton kuitenkin on sosiaalinen ja suosittu ja hyvännäköinen, joten miksi hän haluaisi mitättö...
