🌈 h u k a s s a 🌈

Klisee

{Xenian Perspektiivi}

Maisemat vilisevät ikkunoista, ja ajatukset pyörivät päässäni. Tää on eka kerta kun kukaan meidän perheestä näkee meidän uuden talon, muualta kun kuvista. Oli muuten tyhmä idea ostaa talo, ilman että käy katsomassa sitä ensin, mutta mulla on kai impulsiiviset vanhemmat tai jotakin.

 Auto pysähtyy ja vilkaisen ympärilleni. Otan kuulokkeet pois päästä. "Ollaaks me perillä?" Kysyn hämilläni. "Juu, ollaan. Eiks sun tavarat ollu takana?" Isäni kysäisee. Turha kysymys mutta mikäs siinä. "Joo, käyn hakemassa ne." Ilmoitan ja nousen ulos autosta. Avaan takaluukun ja alan roudata kamojani talon ulko-oven eteen.

"Iskä, avaaks sä tän oven?" Huikkaan isälleni, ja mies nyökkää. Tämä heittää avaimet. Et sitten sitä ovea ois voinu avata, kun mulla on kädet täynnä. En saa avaimia kiinni, ja kuulen pian kilahduksen, kun ne tippuvat lautojen raosta maahan. Noniin. "Xenia! Ne oli meiän ainoot avaimet." Isäni huudahtaa. "Mähän sanoin, että avaa ovi. En että heitä ne avaimet! Mun kädet on täynnä, en mä sais niitä kiinni mitenkää." "Rauhottukaa ny, mä soitan jonneki." Isoveljeni mutisee ja ottaa puhelimensa taskusta. Herran jeesus ku se tuli hiljaa sieltä autosta, en ees kuullu sitä.

Mun isoveli, Alexander, on mulle ihan tosi tärkee. Se on mulle paras kaveri, vanhempi, sponsori ja tsemppaaja. Se on mua kuus vuotta vanhempi, eli 21. Ollaan aina asuttu saman katon alla. 

Alexander lopettaa puhelun. "Okei, joku lukko tyyppi tulee tänne, mikä on hyvä, mutta se tulee parin tunnin päästä. Ja mulla on nälkä" Tämä valittaa ja huokaan syvään. "No mennään jonneki syömää. Me tullaan kohta" Ehdotan ja nousen. Veljeni hymyilee kun taas itse pyöräytän silmiäni. Alexander menee autoon ja istun tämän viereen.

"Minnes mennään?" Veljeni kysyy. "Emmätiiä, mäkkäriin?" Kysyn ja vilkaisen Alexanderia laittaessani vyötä kiinni. Tämä vain nyökkää ja laittaa mapsin päälle, etsii lähimmän mäkkärin ja lähtee ajamaan ajo-ohjeiden avulla. 

Matka menee hiljaisuudessa, ei kuitenkaan epämukavassa sellaisessa, vaan rauhaisassa. Katselen ikkunasta maisemia, kunnes pysähdymme. "Here we are" Alexander kertoo ja astuu ulos autosta, minun tehdessä samoin. Pääsemme sisälle. "Mitä sä otat?" Veljeni kysyy. "Emmä tiiä vielä. Mulla ei oo paljo rahaa mukana" Ilmoitan, poika vaan naurahtaa. "Mä maksan. Nyt uudestaan, mitä sä otat?" Tuo kysyy ja hymyilen. "Minikana aterian, hamppariin ei salaattia, kokiksella" Ilmoitan ja tämä nyökkää dramaattisesti.

Alexander tilaa, ja saamme tilauksemme pian. Menemme pöytään syömään. Veljeni selittää koko ajan siitä, miten hänellä oli tappava nälkä, ja ruoka on taivaallista, tai jotain. Nyökkäilen aina sopivin välein. Ravintolan ovista astuu tyttö, johon poraan katseeni. 

 {Alexanderin Perspektiivi}

"Hei, huomioi mut" Valitan Xenialle ja vilkaisen taakseni. Aa tota se katto. Virnistän vähän. "Tunneks sä ton tytön?" Kysyn Xeniltä. Tämä oikaisee kurkkuaan. "Kenet muka?" Hän mutisee ja kääntää katseensa pois. "Kyllä sä tiedät. Tunnetko sen?" Kysyn toistamiseen. "No en tunne" Tämä murahtaa. Hymyilen ilkikurisesti. Mähän voin muuttaa sen. 

Nousen ylös. "Mitä. sä. teet." Xen huuto-kuiskaa ja hymyilen tälle, menen tytön luokse. 

{Xenian Perspektiivi}

Jos katse voisi tappaa olisi Alexander Michael Wallhouse kuollut jo satoja kertoja. Tämä meni juttelemaan sille jumalalliselle tytölle. He juttelevat hetken kunnes tyttö vilkaisee mua ja nyökkää veljelleni hymyillen. Alexander palaa pöytäämme. "Mitä sä luulit tekeväs?!" Sihahdan veljelleni. "Rauhotu Xen rakas, sä sait sen numeron. Tytön nimi on Angelina" Tämä kertoo ja katson poikaa ja puhelinnumeroa suu auki.

Ja kun en sillon vielä tiennyt, että tästä alkaisi mun elämän kiinnostavin ajanjakso. 

Noniin kattokaa, sain ekan osan tehtyä! :D Tästä tuli aika lyhyt, mutta toivon mukaan jotenkin pohjustaa tätä tarinaa.

Tervetuloa tälle matkalle <3

Q; Mikä sun lempi bändi on?

Sanat: 565