Twins

chapter four

Dominica's pov

Kävelen tuttua katua pitkin aina bussi pysäkille asti, joudun odottelemaan pari minuuttia bussia, joka ajaa aina kapungin läpi maaseudulle.

Bussissa istun ihan taakse ikkunapaikalle ja laitan kitaran toiselle penkille. Kuulokkeihin laitan tutun soittolistan pyörimään ja uppoan katselemaan viliseviä maisemia ikkunasta.

Ahh, tämä vasta onkin elämää. En yleensä ollut näin sentimentaalinen, mutta välillä on vain ihana uppoutua maailman vietäväksi ja ajatella, että kaikki tapahtuu tarkoituksella.

Lopulta lande alkaa häämöttää ja tuttu pysäkki lähenee. Hyppään pois kirjaimellisesti keskellä ei mitään ja lähden jopa vähän hilpeänä kävelemään pitkin maantietä. Aurinko paistaa ja kiroan itseäni, koska en muistanut ottaa aurinkolaseja.

Ympärillä on pelkkää heinäpeltoa ja katselen, kun bussi jatkaa matkaansa hiekan pöllyessä sen perässä. Hyräilen kävellen, ja huomaan kauempana jo tutuksi tulleen omakotitalon.

Harjoittelemme yleensä pari kertaa viikossa, vähän silloin, milloin kenellekin sopi. Ja lähes aina harjoittelimme täällä. Connorin talolla. Hän asui vanhempiensa kanssa täällä keskellä ei mitään, hiljaisuudessa. Heillä on törkeän iso talo, vaikka he asuvat vain kolmestaan. Hevosia, myös. Siren ja Patel. Söpöjä kuin mitkäkin. Hyviä puolia tässä oli, että täällä ei ollut naapureita, ketkä valittaisivat melusta.

Oikeasti, jos olen rehellinen. Connorin autotallista oli tullut kuin toinen koti. Ja tietty kaikista niistä ihmisistä kenen kanssa me treenattiin.

Taidan aina piristyä, kun pääsen tänne, näiden ihmisten luo ja tekemään sitä, mitä rakastan. Soittamaan.

Kävelen portille ja etuovesta astelee juuri Connorin isä, Simon. Hänellä on siniset farmarihaalarit, maastonvihreät kumpparit ja päässään kirkkaan keltainen kalastajan hattu. Hän on valehtelematta yksi parhaista asioista täällä. Simon oli aina niin ystävällinen meille ja antoi meidän aina kuljeskella vapaasti maatilalla ja vaati meitä aina jäämään syömään.

"No, mutta päivää Dominica! Eikö olekin ihana sää? Ajattelin juuri mennä vähän kitkemään rikkaruohoja."

Ja juuri tätä tarkoitan, hän on aina niin tuttavallinen ja mukava. En tiedä, mutta Simonista vaan väreilee semmoista kiltti-isä säteilyä.

"Moi, ja kyllähän täällä voisi vähän useamminkin näin upeasti aurinko paistaa", hymyilen hänelle aurinkoisesti, miten en hirveän usealle tee.

"No, mutta en minä sinua enempää pidättele, Connor siellä jo odotteleekin", Simon vinkkaa minulle silmää tuttavallisesti ja lähtee sitten takapihaa kohti hyräillen jotakin, mikä etäisesti kuulostaa Over The Rainbowlta.

Hymyilen itsekeseni ja kävelen talon sivulla olevaan autotalliin. Kuulen Connorin matalan äänen hänen selittäessään jotain ja Ashan hersyvän naurun. Pakostakin hymy levenee entisestään. Alan vaikuttaa jo joltain psykopaatilta.

"Helouu kaverit!" Huudahdan, kun astun sisään talliin. Autotalli on ihan mukavan kokoinen ja olemme oikeastaan sisustaneet sen aikalailla omamme näköiseksi. Seinillä on julisteita eri bändeistä. Nuotteja on joka puolella tallia ja yhdessä kulmassa on violetti sohvaryhmä.

"Moi Dom! Eiks ookkin upee sää ulkona?" Connor sanoo ja katsoo minua kulmat kohotettuina.

"Joo, sitä se sun isäskin kyseli. Kyllä huomaa ketkä täällä on verisukulaisia", virnistelen Connorille.

Connor vaan näyttää minulle kieltään. Connor on pitkä ja joo pakko myöntää komea. Hänellä on ruskea tukkapehko, aina jotain vintagea päällään ja olin aina ollut nimenomaan hänen vaatteistaan kateellinen. Voisinpa vaan ryöstää sen kokonaan. Connor soittaa siis rumpuja, tai pitäisikö sanoa hän rämpyttelee niitä.