Te saatte mut tuntemaan et olisin epäkiitollinen ja itsekäs. Onko itsekästä haluta elää ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta? Mistä mä edes voisin olla kiitollinen?
Siitä, että aiheutitte mulle mielenterveysongelmia, joita kannan mukanani kenties ikuisesti. Siitä, että melkeen riistin iteltäni hengen teidän takia. Siitä, että muutin mun koko persoonan vaan, jotta riittäisin teille.
Jos jonkun tässä pitäisi olla kiitollinen nii teidän. Tein kaikkeni, jotta olisitte tyytyväisiä. Tein kaiken, mitä vaaditte ja pyysitte mun oman hyvinvoinnin kustannuksella. Oon juossut ympäri urheilukenttää itkukurkussa. Oon lukenut kirjaa kyyneleet poskille valuen. Oon tullut kotiin aina täsmällisesti kellon lyömällä. Oon ollut apuna, kun ootte sitä tarvinneet. Oon myös ollut poissa tieltä, kun on ollut pakko oman turvallisuuden kannalta. Siltikään, ei mikään taida riittää.
Joo, te annoitte mulle katon pään päälle ja ruokaa lautaselle, mut rehellisesti sanottuna, se on vähintä, mitä teidän kuuluisikin vanhempina tehdä. Sen lisäksi teidän pitäisi antaa lapselle turvallinen ja hyväksyvä kasvuympäristö. Annoitte vain sen minimivaatimuksen, joten mistä voisin edes olla kiitollinen. Oon kiitollinen vasta sitten, kun oon päässyt teistä eroon ja selvittänyt teidän aiheuttamat traumat mun päässä. Kiitos siis niistä.
