Kuun omat || ✔️ || Short

Tavallista komeampi susi

Olin juuri matkalla äitini kanssa shoppailemasta kotiin. Taas kerran oli täysikuu, mutta tällä kertaa olin varaurunut ja muistin viime kerran ihan riittävän hyvin.

Jokin minussa oli pielessä, sillä eihän tavallisille ihmisille käy tuollaisia kamalia asioita joka täysi- ja uusikuu!

Saavuimme kotiovelleni ja kannoin ostoskassimme nopeasti sisään. Iltapalalla söin mahdollisimman pikaisesti, jotta olisin keskiyöllä varmasti sängyssäni.

●☆●☆●

Makasin liikkumatta sängyssäni tuijottaen kattoa. Herätyskelloni piippasi kolmesti hiljaa. Olin laittanut sen tarkoituksella kertomaan, kun olisi keskiyö.

Odotin heken, toisen. Mitään ei tapahtunut. Olikohan mahdollista, että kirous, tai mikä se nyt olikaan, ei toimisi omassa kodissani.

Kun mitään ei tapahtunut edelleenkään, päätin yrittää nukahtaa. Olihan nyt keskiyö. En kuitenkaan saanut unen päästä kiinnni ja pyörin pitkään sängyssäni.

Olin aivan kuumissani ja päässäni pyöri. Jouduin nousemaan ylös sängystäni. Kävelin ikkunalle. Ulos katseleminen auttoi usein.

Ulkona, talomme edessä oli pieni kaistale nurmikkoa. Se oli meidän pihamme.

Yhtäkkiä pimeyden keskeltä ilmestyi kyyry musta hahmo. Tajusin sen olevan susi ja jäin ikkunalle sitä katselemaan.

Susi kiersi pihan reunoja myöten ja näin sen alkavan kiinnostua yhdestä pihan roskiksista. Se hyppäsi päin pönttöä ja kaatoi sen. Sitten susi alkoi tonkia roskapöntön sisältöä. Sitä lenteli kaikkialle, ja vihdoin susi löysi tahtomansa alkaen hotkia hirveää tahtia.

Päätin mennä siivoamaan jäljet, kun näin olin hereillä, enkä saanut nukuttua. Ehkä ulkoilma auttaisi.

Avasin oven ja astuin ulos viileään kosteuteen. Hieman aikaa sitten oli satanut, joten pihan puut ja pensaat valuivat vesipisaroita.

Noin viiden metrin päässä kyyristeli se susi syöden löytämiään tähteitä.

"Hus siitä!" Huusin niin kovaa, että susi kuuli. Yritin kuitenkin varoa herättämästä naapureitani.

Susi naulitsi salamannopeasti katseensa minuun. Se oli hetken hievahtamatta, mutta yhtäkkiä lähti juoksemaan minua kohti. Sen käpälät tömistivät minua kohti ja näin sen terävät kynnet ja hampaat.

Susi valmistautui jo loikkaan, mutta yhtäkkiä tuli hämärä. Hämärämpi kuin hetki sitten. Pilvet olivat peittäneet täydenkuun. Laiha otus kohotti kuononsa kohti taivasta ja ulvoi.

Eläintä lumouksissani tuijottaen, tajusin suden alkavan muuttua. Sen kynnet muuttuivat sormiksi ja raajat kasvoivat. Pää vaihtui suiposta aina vain latteammaksi.

Edessäni seisoi poika. Siis susi. Mutta poika.

"Öm, anteeksi."

Ja nyt se puhui minulle.

"Mistä?" Kysyin.

"No siitä, että... Etkö säikähtänyt?" Poika kysyi ihmeissään. "Tavallisesti kaikki alkavat kiljua tai jotain, kun näkevät minut."

"Et sinä minusta ole yhtään pelottava." Sanoin. "Mikä nimesi on?"

"Marcus."

"Okei." Sanoin. "Oletko siis susi vai poika? Tai niinkuin molemmat?"

"No siis, kai molemmat. Aina täydenkuun aikaan muutun sudeksi. En oikeasti tiedä mistä se johtuu." Marcus käänsi katseensa kenkiinsä. "Varmaan kuulostaa ihan hullulta!"

"Ei oikeastaan. Itseasiassa ollaan aika samanlaisia." Huomasin sanovani. "Minullekin tapahtuu outoja täydenkuun aikaan. Aika kamalia asioita välillä. Tämä yö oli poikkeus."

"Nyt huijaat. Minä luulin että olen ainoa tällainen kummajainen." Marcus naurahtaa.

"Olen tosissani." Vilkaisin taivaalle. Pilvet olivat väistymässä kuun edestä. Nopeasti tajusin, että poika muuttuisi taas ihmissudeksi, jos täysikuu tulisi näkyviin.

"Huomenna, koulun jälkeen, klo 16.00, tässä." Huusin sanat yksitellen, sillä tuuli yltyi. Sitten peräännyin muutaman askelen ja Marcus alkoi tehdä taas muodonmuutosta.

Luotuani viimeisen vilkaisun ihmissusipoikaan, käännyn ympäri ja juoksen takaisin sisään.