Tulisydän

1. Kädet omalle puolelle

Hitto ku osas olla kylmä. Pitäs olla kesäkuu ja silti fiilis ku keskitalvella.

Vilkaisin puhelimen kelloa varmaan viidettä kertaa minuuttiin. Linja-auton olisi pitänyt tulla jo, mutta ilmeisesti se oli ajanut ojaan tai kuski saanu sydärin tai jotai. Minun tuurillani en edes ihmettelisi jos niin olisi käynyt.

Istuin reisiäni hieroen pysäkin puisella penkillä. Ajattelin, että yöt olisivat jo lämpimiä mutta ei kai sitten. Vedin cropatun hupparin reunaa alemmas, jotta se lämmittäisi edes vähän paremmin ja peittäisi näkökentästäni ilkeät vatsamakkarat. Ei juurikaan auttanut. Lähtiessäni kotoa minulla oli itsevarma olo kropastami, mutta jännästi se oli vain kadonnut johonkin matkalla. Varmaan jäänyt sinne kummitädille kenen muksua olin vahtimassa. Muksu pölliny sen. Saatana.

Olisi tehnyt mieli käyttää pelkkiä isoja huppareita, niiden alle olisi vain voinut piiloutua ja kätkeä kaiken, mutta niin... En halunnut olla tylsä... En halunnut käyttää aina vain farkkuja ja isoja huppareita... Halusin käyttää erilaisia vaatteita, mutta kehoni ei tehnyt siitä ihan niin yksinkertaista.

Miksei kaikille voitu antaa sellaista tiimalasi kroppaa mitä näki somessa? Maailma oli epäreilu paikka. Mitä minä tein väärin? Urheilin kuin hullu ja vältin herkkuja, mutta silti olin tällainen lihapulla. Ja sitten kun näki mitä ne hoikat tytöt teki, veti vain herkkuja ja makasi sängyn pohjalla. Mistä kohtaa jako oli reilu?!

Vilkaisin puhelimen näyttöä kuudennen kerran. En tiedä mitä se auttoi, bussi oli jo myöhässä. En halunnut nähdä minuuttien matelevan kokoajan pidemmälle. Muuten olisin kävellyt, mutta lähes 10 kilometrin matka ei houkutellut.

Käännyin katsomaan autiolle tielle toivoen linkin valojen ilmestyvän mutkasta. Sen sijaan havaitsinkin nuoren tytön hahmon hoipertelmassa kävelytiellä. Tuo selitti jotain omiaan, en ollut varma puhuiko edes suomea, sen verran epäselväksi puhe oli käynyt.

Ajattelin antaa asian olla, mutta yhtäkkiä tyttö lähtikin suunnistamaan autotielle.

"Ei helvetti." Kuiskasin itsekseni. Tiellä ei liikkunut tähän aikaan juurikaan autoja, mutta silti tytön idea ei ehkä ollut paras mahdollinen. Ja jos joku nyt ajaisikin tuon päältä, minua varmaan syytettäisiin jostakin auttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä.

Huokaisten lähdin kohti ruskeahiuksista tyttöä. Tuolla oli yllään beiget leveät cargo housut ja iso musta vetoketjullinen huppari. Kaulasta roikkui useita koruja. Vahvat silmämeikit korostivat puolitangossa olevia vaalean ruskeita silmiä. Hän käveli ihan miten sattuu keskellä tietä ja osoitteli samalla pimeitä taloja ja puita. Minut huomatessaan tuo lähes veti turvalleen maahan ja alkoi osoitella minua kuin olisi löytänyt maailman kahdeksannen ihmeen.

"JoLuPuki!" Hän huusi innoissaan ja oli taas kaatua.

"JOlupUKi hei... MIgSä MuORi? PiTÄy MuUOrille SoitaAah!"

Seuraavaksi tyttö näytti minulle kieltä ja yritti lähteä juoksemaan karkuun, heikoin tuloksin.

Nappasin tuota käsivarresta kiinni ja lähdin taluttamaan kohti bussipysäkkiä. En voinut uskoa että olin oikeasti tässä tilanteessa. Mitähän helvettiä tässä nyt tekisi? Tyttö oli täydellisessä kaatokännissä ja onnistuisi tekemään ties mitä jos hänet jättäisi tänne.

"Mä OoM HiPa... HiPah.. hiPpah." Tuo selitti ja osoitti heiluvalla sormellaan minua.

Ei saatana. En ihan ajatellut tähän päätyväni, humalaisen nuoren holhoojaksi. Tässähän pääsee päivän aikana kokeilemaan kaiken ikäisten vahtimista. Vanhukset vielä puuttui.

"Hei, missä sä asut?" Kysyin tytöltä pitäen häntä olkapäistä kiinni, sillä tuo yritti kokoajan lähteä karkuun. Ilmeisesti hippa leikki kesken.