Tulisydän

2. Kuka sä oot?

Paistoin kananmunia keittiössä ja yritin yhdeksännen kerran soittaa ainoalle ystävälleni Kiiralle. Tiesin, että eilen tuo oli jo mennyt nukkumaan, kun alkoi tapahtua, joten en edes yrittänyt tavoitella häntä silloin, mutta kai tuo nyt joskus heräisi. Halusin päästä kertomaan jollekkin yön tapahtumista, mutta ikävä kyllä en ollut kovin suosittu koulussa. Tuntui aina etten vain sopinut joukkoon. En meikannut tai lakannut kynsiäni. En osannut seurata mitään muotitrendejä. Siksi minulla varmaan oli vain Kiira.

"Huomenta." Väsynyt ääni vastasi vihdoin.

"Noni vihdoin! Mul on sulle kerrottavaa." Huudahdin täpinöissäni ohittaen kaikki kohteliaat tervehdykset.

"Noh?"

"Eilen ku mä olin tulos kotii sielt mun kummitädin luota-"

Siinä paha missä mainittiin. Keskeytin lauseen kun näin tuon brunen tytön ilmestyvän keittiön suulle. Hänen ruskeat silmät katselivat epäilevästi ympärilleen tummien kurtussa olevien kulmien alta. Hennot ruskeat hiukset olivat sotkussa ja meikit levinneet miten sattui.

"Mää soitan sulle myöhemmi takas." Sanoin pikaisesti ja katkaisin puhelun.

"Mit-" Kerkesin kuulla Kiiran ihmetyksen langalta, miksi ensin soittelen hirveässä hädässä ja sitten lyönkin luuria korvaan, mutten ehtinyt välittää siitä nyt.

"Tota... Mis mä oon?" Tyttö kysyi hieroen niskaansa.

Päässäni löi hetken tyhjää. Tuntui oudolta nähdä tuo sama tyyppi nyt, kun hänen ajattelukykynsä ei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Aivoillani meni hetki ymmärtää, että nyt hän ymmärtäisi mitä sanoin, eikä esimerkiksi yhtäkkiä rupeaisi vilauttelemaan mitään. Sitä mielikuvaa en pääsisi ikinä pakoon.

"Mä löysin sut eile ku sä olit ehkä vähä ottanu jotai vettä vahvempaa ja... noh sul oli aika kova meno nii mä sit päätin tuua sut meille."

Tyttö nyökkäsi hitaasti.

"Kiitti. Mä oon Ansku btw. Ja sori se viime yö, mä en varmaa ollu iha helpoin seuralaine." Tyttö sanoi naurahtaen.

"Lievästi sanottuna... Mut mä oon Laura. Eihän sul nälkä ois?"

"No nyt ku sanoit nii kyl mä syön jos sä tarjoot, olo on vähä heikko nii ruoka tekis iha hyvää..."

"Istu alas vaa."

Siirsin kananmunat lautasille ja leikkasin vähän kurkkua kaveriksi. Ojensin Anskulle toisen lautasen ja istuin tuota vastapäätä syömään omaa annostani. Vilkaisin edessäni istuvaan tyttöön, joka alkoi hyvällä ruokahalulla haarukoimaan ruokaa suuhunsa. Mitähän porukat sanoisivat jos tulisivat nyt? Heidän pitäisi olla poissa vielä pari tuntia, mutta silti elin koko ajan pieni pelko persiissä, jos nuo yhtäkkiä ajaisivatkin pihaan. He eivät olleet niitä kaikista suvaitsevaisimpia, eivätkä todellakaan arvostaisi jos tietäisivät minun tuoneen ventovieraan meille nukkumaan.

"Tää on oikeesti tosi hyvää, kiitti!" Ansku sanoi hymyillen.

"Ei mittää."

"Niin tota... Tiiäksä miten täält menis linkkei? Pitäs varmaa jossain kohti päästä takas kotia, vaikka tuskin iskä on ees huomannu että oon ollu yön pois." Tyttö sanoi tuhahtaen. "Nii ja oliks mul mitää puhelinta tai lompakkoo mukana ku sää muhu törmäsit?"

"Emmä mitää sult pois ottanu." Sanoin miettien hetken, oliko tällainen Anskulle ihan arkipäivää vai joku yhden illan ylilyönti.

"Aa no ne on sitte jossaki hevonperseessä, pitää vissii kävellä kotii." Tuo totesi nauraen.