Tuijotin itseäni huoneeni nurkassa seisovasta kokovartalopeilistä. Mitä ihmiset pukivat kotibileisiin? Olin myllännyt koko vaatekaapin läpi, enkä vieläkään löytänyt mitään päälle pantavaa. Tästä alkoi tulla katastrofi enkä ollut vielä edes koko bileissä!
Halusin pelata varman päälle, ja peittää vatsani, jottei yllättävä epävarmuuskohtaus taas pilaisi kaikkea. Olikohan jätkillä ikinä tällaisia ongelmia? Maailma oli niin epäreilu paikka miesten ja naisten välillä. Välillä tuntui, että naisilla oli kaikki ongelmat ja miehet vain elelivät chillisti elämäänsä.
Huoneeni oveen koputettiin ja mutisin jotain merkiksi, että sai tulla sisään. Veljeni avasi oven ja jäi kädet puuskassa tuijottamaan minua.
"Ooks sä menos johki?"
"Yhelle kaverille vaa." Vastasin kierrellen.
"Ei sulla oo kavereita." Aleksi totesi tylysti ja istui sängylleni.
"No okei mä meen Anskun luo." Oikeastaan Anskun kanssa bileisiin mutta ei Aleksin ihan kaikkea tarvinnut tietää. Samantien tuon lauseen sanottuani aloin tuntea perhosia vatsanpohjassa, kerrankin olin menossa tekemään jotain oikeasti jännää.
"Eli te meette johki bileisii?" Poika kysyi tummat kulmat koholla. Katsoin tuota hetken miettien näkyikö minusta noin helposti läpi vai oliko Aleksi vain liian fiksu.
"Ei..."
"Eipä nii, mut hei don't worry mä oon sun tarinas mukana, ihan vaan Anskun luo meet ja sillee." Aleksi kuittasi ja kävi taputtamassa minua olkapäähän. Katsoin tuon perään kun hän poistui huoneesta ja veti vielä ovenkin kiinni. Tuota taitoa vanhemmilla ei ollut.
Lopulta totesin, että minun oli pakko lähteä. Vedin mustat farkut jalkaan ja harmaan edes vähän pidemmän hupparin päälle. Miksen omistanut hyviä isoja huppareita? Ruskeita pitkiä hiuksiani en jaksanut alkaa laittaa mitenkään, menisivät kuitenkin vain takkuun ja sitten näyttäisin taas ihan petolinnun perseeltä. Jos olisi pokkaa, vetäsin hiukseni yhtä lyhyiksi kuin Aleksilla. Sellaisiksi söpön pörröisiksi mitkä olisi valmiina päivään ilman mitään harjausta.
Avaimet, puhelin ja lompakko mukaan ja alakertaan. Nyt kun vanhempien ohi vielä pääsisi niin olisi erittäin hieno juttu.
Vilkaisin keittiöön, missä äiti teki ruokaa selin minuun. Isää ei näkynyt missään. Varmaan istui vessassa tuijottamassa puhelinta.
Livahdin eteiseen ja yritin saada valkoiset tennarit niin nopeasti jalkaan kuin vain pystyin.
"Mihi sä oot menos?" Äiti huusi.
Ei hitto. En tietenkään ehtinyt pihalle ilman, että joku jo huuteli perään.
"Kiiralle." Yritin sanoa mahdollisimman uskottavasti.
"Millä sä meet sinne?"
"Bussilla." Olisin halunnut lainata Aleksin koppimönkijää, mutta sitä en ilmeisesti nyt voinut tehdä.
"Millo sä tuut takas?"
"Joskus illalla."
"Ennen yheksää." Äiti sanoi topakasti. En todellakaan pääsisi ennen yhdeksää takaisin, se oli varma.
"Yheltätoista?"
"Sehä on jo ihan yö."
"Cmon mutsi, nyt on loma ja huomenna on lauantai, mitä pahaa ne Kiiran kaa saa aikaa?" Veljeni pehmitti tullen portaita alas. Aleksi oli tunnetusti äidin lempilapsi.
"No hyvä on, iskä tulee hakee sut sillo."
"Mä voin hakee Lauran." Tummahiuksinen poika jatkoi kuin olisi ollut itse enkeli. Vain sädekehä puuttui.
YOU ARE READING
Tulisydän
Teen Fiction"Älä ärsytä Repee, älä yllytä Nisoo, älä tuijota Delilaa, älä puhu mulle paskaa jaa... nii, älä rakastu Jasuun." Lauran elämä muuttuu kertaheitolla, kun tuo törmää keskellä yötä tuhannenpäissään olevaan Anskuun. Uusi elämä Anskun ja tuon kavereiden...
