~I Need To Open Up!~ |Joonas Porko & Joel Hokka|

19. ambulanssi

||Ollin pov||

Olen kotona. Lähdin joonakselta noin tunti tai pari sitten. Alan selaamaan puhelinta. Nään että Joonas on postannut uuden kuvan igseen. Menen tykkäämään siitä ja kommentoimaan jotain. Olen kirjoittamassa jotain, kunnes alan näkemään outoja kommentteja.

Alan selaamaan ja lukemaan niitä. Kaikissa noissa oudoissa kommenteissa Joonas joko haukutaan tai vähätellään. Voisin kysyä joonakselta asiasta. Olen hakemassa takin taskustani laturia. En kumminkaan tunne niitä siellä. "Ainii se jäi joonakselle" totean ääneen turhautuneena. No pitää lähteä hakemaan. Vedän kengät jalkaan ja takin päälle.

Otan auton avaimet lipaston päältä ja lähden autolleni. Ajan Joonaksen kämppää kohti. Kuuntelen musiikkia samalla. Pääsen parkkiksille joten parkkeeraan ja lähden kävelemään hänen kämppää kohti. Koputan tuon oveen muutaman kerran ja odotan. Ei vastausta. Koputan uudestaan ja plimlotan ovikelloa.

Ei vieläkään vastausta. Ehkä hän nukkuu. Otan avaimet käteeni ja etsin silmämääräisesti Joonaksen kämpän avaimen. Löysin sen ja avaan oven. Otan kenkäni pois, ja kurkkaan hänen makkariin joka on melkein eteisen vieressä. Ei ole siellä. Ehkä hän on sohvalla. Katson siihen. Ei sielläkään.

Katson sivusilmällä keittiöön. Pysähdyn paikoilleni ja katson uusiksi keittiöön. Nään Joonaksen istumassa keittiön lattialla ranteet auki. Nään erittäin paljon verta maassa. Juoksen hänen luo, ja katson onko hän tajuissaan. "Vittuu" sanon puoliksi itkien. Kaivan tärisevin käsin puhelimeni. Soitan joelille, koska se oli ensimmäinen numero joka eteeni tuli. "Vastaa nyt!" Sanon ääneen.

Joel: moi?
Minä: tuu joonakselle nyt!
Joel: onks jotain tapahtunut?
Minä: en nyt ehi selittää, ja soita ambulanssi!
Joel: ihan rauhas, mä tuun sinne ja soitan samal, okei?
Minä: j-jooh
Joel: Olli ihan rauhassa, ei hätää
Minä: joo..
Joel: moi
Minä: moi

Puhelin tippuu kädestäni lattialle. Nostan Joonaksen käden varovasti ylös ja katson hänen rannetta. Ihan helvetin syviä viiltoja. Lattialla on puukko. Ja paljon, PALJON verta. Kuulen oven avautuvan. "Ambulanssi on tääl ihan just" Joel sanoo heti ekana. En kykene vastaamaan. Itken niin että en edes saa happea. Joel tulee keittiöön.

Nään tuon ilmeestä järkytyksen. Tuo tulee nopeasti Joonaksen eteen kyykkyyn. Tuo testaa hänen pulssin. "Pulssi tuntuu aika heikosti" tuo toteaa. Katson joonasta enkä vastaa. Miksi Joonas? Miksi hänelle pitää tulla aina kaikki paska. Joel ilmeisesti soitti muillekin jätkille tilanteesta.

Pian ambulanssikin tuli, ja kolme hoitajaa/lääkäriä tuli asuntoon. He nostivat Joonaksen paareille ja lähti viemään lanssiin. Yksi lääkäreistä jäi kyselemään meiltä kaikkea. En puhunut mitään, vaikka lääkäri kyseli minulta. En kykene. En vain pysty. Menimme ulos.

"Tuletteko sairaalalle?" Yksi hoitaja kysyy. "Kyllä" Joel vastaa. "Tuletteko omalla kyydillä vai lanssilla?" Tuo kyselee. "Ehkä olis parempi tul omal autol" Joel vastaa. "Mä en vittu jätä joonasta yksin!" Keskeytän tuon. Katson joelia silmiin. "Olli se pärjää kyllä" Joel rauhoittelee. "Mä sanoin et mä en aijo vittu jättää sitä yksin!" Toistan.

"Mut me mennään omalla autolla perässä" Joel vielä sanoo ennen kun lääkäri lähtee ambulanssiin. Nuo lähti pois. Katson joelia silmiin hieman vihaisesti. "Mä en vittu halua jättää joonasta yksin ymmärrätsä vittu!" Huudan joelille itkun sekaisena. "Olli rakas Joonas pärjää, ja se on noitten hoitajien kanssa turvassa" Joel rauhoittelee jälleen.

"Mennään sairaalalle" Joel toteaa. Lähden kävelemään hitain askelin autolle. Menemme Joelin autolla. Istun etupenkillä. Todella surrealistinen olo. En pysty kuvitella tätä. "Olli ollaan perillä" Joel toteaa. Nyökkään pienesti ja nousen autosta. Kävelen Joelin perässä sisälle. Menemme odotus penkeille. Pian muutkin jätkät saapui. Ekana tuli Aleksi.

Tuo katsoo minua huolissaan. Hän tulee viereeni istumaan ja silittää reittäni ja rauhoittelee. Sitten tuli Niko ja Tommi. Huomaan heti että Niko on itkenyt aivan helvetisti. Vaivun omaan maailmaan. Tiesin että Joonaksella meni huonosti (ainakin voisin päätellä niin) mutta en ikinä ajatellut että hän voisi mennä niin huonoon kuntoon että hän yrittäisi tappaa itsensä.

En edes huomaa että olen alkanut itkeä voimakkaasti. Palaan takaisin maailmaan ja huomaan Aleksin edessäni kyykyssä. Tuo rauhoittelee minua. "Mun ei olis pitänyt jättää joonasta yksin..." Mumisen. "Se ei ollut Olli mitenkään sun vika" Aleksi toteaa. "Jos en olis jättänyt sitä yksin ni mitään ei olis tapahtunut...." Jatkan välittämättä Aleksin kommentista.

Tuo tulee viereeni istumaan ja silittää hiuksiani rauhallisesti. En tiedä nukahdinko vai lyötiinkö minua nuijalla päähän, mutta heräsin siihen että joku herättelee minua. "Olli herätys" kuulen Aleksin lempeän äänen. "Mm mitä" mumisen ja nousen paremmin penkilleni koska nojasin aleksiin. "Oletteko te Joonas Porkon läheisiä?" Naishoitaja kysyy.

Nyökkäämme. "Joonaksen tila on vakaa, hän menetti todella paljon verta" lääkäri kertoo. Tuijotan kenkiäni. En halua kuulla enempää. Olen Joonaksen yksi parhaimmista kavereista. Olin jo nuorempana. Sillon olin kaikista parhain hänelle. Tunsimme jo ihan pikkusina, koska vanhempamme ovat hyviä kavereita. Olen Joonaksen vanhemmille kuin toinen lapsi, Ja joonas minun vanhemmilleni.

"Joonas on nukutettuna vielä ainakin huomiseen mennessä, mutta huomenna alemme herättelemään häntä" lääkäri sanoo vielä. En ole kuunnellut mitään mitä hän on selittänyt. "Voiko joonasta mennä kattoo?" Joel kysyy. "Voi, huono 137" lääkäri sanoo ennen kun lähtee.

"Tuu Olli" Aleksi sanoo ja nousee. Pudistan päätäni. "Olli se ei ollut mitenkään sun vika" Aleksi jatkaa. "En pysty kattoo joonasta siinä kunnossa..." Mumisen. "Joonas olis ilonen jos menisit" Aleksi toteaa. "Se on nukutettu, miten se tietäis et oon siel" kysyn. "Se kyl tietää" tuo vastaa. Huokaisen ja nousen ylös. Kävelen tärisevin askelin huonetta kohti.

Avaan oven tärisevin käsin ja nään Joonaksen. Hän näyttää levolliselta. Siltä että hän nukkuu. Tunnen kyyneleiden virtaavan jälleen poskilleni. En vain pysty katsoa joonasta tuossa kunnossa.

_________
Sanoja: 848
Uus luku jesjes