~I Need To Open Up!~ |Joonas Porko & Joel Hokka|

26. terve

||joonasksen pov||
|baari-ilta| (pieni tw kait)

Olemme olleet jo hetken baarissa. Olen itse jo ihan hyviksissä. "Mä käyn vessassa!" Huikkaan muille ennen kun lähden vessoille. Teen tarpeeni ja olen menossa pesemään käsiäni. Toisesta vessakopista tulee joku mies viereeni pesemään käsiään. En minä nyt siihen erityisemmin huomiota kiinnittänyt, en minä tätä vessaa omista

"Moro" tuo mies toteaa. "Terve" vastaan.  Aloimme siinä jotain juttelemaan niitä näitä. Meillä Synkkaa aika hyvin. "Mä voin tarjoo sul juoman" tuo toteaa. "Mikäpä ettei" vastaan. Lähdimme tiskille. Tuo tilasi kaksi olutta.  Hän maksoi ne ja ojensi toisen minulle. Joimme ne tuskin vieressä.

Tunsin että nyt ei ole kyllä kaikki ihan hyvin. Alkoi pyöriä päässä. Aloin olemaan myös todella sekava. Ei. Ei voi olla. Huumasiko hän minut? "Mennäänkö röökille tohon pihalle" hän kysyy mutta oudolla äänensävyllä. "joo" vastaan. Menimme ulos.

"Täällä on aika kylmä, mennäänkö meille jatkoille?" Tuo kyselee. "Okei" vastaan sekavasti. En tiedä että miksi vastasin kyllä. En osaa enää kontrolloida itseäni. Tuo tilasi taksin ja lähdimme hänen luo. Seuraava muistikuvani on se kuinka yritin huutaa ja kiljua. Mikään ei auttanut. Itkin ja huusin. Huusin niin kovaa kun kurkusta lähtee...

Hän teki sen jota olen aina pelännyt. Sen mitä vastaan olen aina ollut. Sen mitä ketään ei ansaitsisi kokea. Hän raiskasi minut. Istun yksin tuon sängyllä. Hän lähti jonnekkin. Laitan paitani päälleni. Katson kelloa. 3:55. Kyyneleet ei lopu vaikka kuinka yrittäisin pysäyttää ne.

Menen pistämään kengät jalkaan ja lähden talosta ulos. Ahdistaa, pelottaa ja itkettää. Voimaton olo. Kaivan taskustani jotain millä satuttaa itseäni. Käteeni osui sytkäri. Otampa sen. Nostan hihaani ja katson rannettani. En tykkää näystä. Mutta jotenkin saan siitä mielihyvää. Kummassakin renteessa enemmän kun viisi tumman punaista jälkeä, Painaumia ja mustelmia.

Katson sytkärin liekkiä, ja poltan ihoani. Poltan kummankin ranteen ihoani hyvin paljon. Ollin ja aleksin kämppä on tässä ihan lähellä. Lähden pikakävelemään sinneppäin. Koputan heidän oveen, ja onnekseni Aleksi tuli avaamaan. Ilmeisesti herätin.

"Joonas mitä on käynyt" tuo kysyy heti ja päästää minut sisälle. Olen hiljaa. "Joonas?" Aleksi yrittää saada minua vastaamaan. "en haluu puhuu siitä..." soperran hiljaa. "Okei" hän vastaa. En muista sitten enää muuta kun sen että nukahdin sohvalle. Herään aamusti siihen että Aleksi herättelee minua.

Säikähdän todella paljon kun tuo koskettaa minua.
~~~~~~~
Olemme olleet aika kauvan studiolla. Itse olen istunut nurkassa joko rimputellen kitaraa tai selaten puhelinta. En halua tai pysty olla ihmisten lähellä. Jätkät pitävät ig liveä.

"Joonas tuu tänne, fanit haluu nähä et oot viel bändissä mukana etkä oo ottanut ragekuittei" Niko naurahtaa. en vastaa tai edes katso sinne päin. tuijotan vain lattiaa.

"Jooonaass maa kutsuu" Niko huhuilee. "Mitä" kysyn säikähtäen. "Että haluaisitko tulla todistamaan faneilles että oot yhä bändissä mukana" tuo kysyy uudelleen. Aloin empiä, kunnes nousen ja kävelee heidän luo. Näytän naamani faneille ja lähden melkein heti takaisin nurkkaan.

Minulle tuli heti todella epämukava ja ahdistava fiilis. Haluan kotiin. Jonnekkin missä saan olla yksin. Ahdistus kasvaa sisälläni. Haluan täältä pois. Ahdistaa heidän läsnäolo. Tunnen käsieni alkavan täristä. Nousen ylös ja kävelen eteistä kohti. Menen tupakalle. Tai siis 'menen'. En oikeasti, mutta haluan olla hetken yksin.

Vedän kengät jalkaani ja menen ulos. Otan housujen taskusta sytkärin. Nostan hihaani ja poltan rannettani...... Jälleen... Vaihdan kättä. Nostan toisen käteni hihaa ja alan polttamaan sitä kättä. "Joonas mitä sä teet" kuulen huolestuneen äänen takaani. Säikähdän tuota erittäin paljon. Henkilö otti olkapäästäni kiinni ja yritti kääntää minua.

Astun ison askeleen nopeasti pois päin, väistääkseni tuon kosketusta. "Mitä sä te-" joeliksi paljastunut henkilö on kysymässä uudelleen mutta lopettaa. Joel katsoo järkyttyneenä ranteitani. Hihani jäi ylös. Vitun kiva Joonas! Vitun kiva. Joel tulee minua lähemmäs ja yrittää ottaa ranteestani kiinni. Varon jälleen tuota ja katson häntä pelokkaana.

"Mitä sä Joonas pelkäät?" Tuo kysyy. Olen hiljaa, ja katson tuota erittäin ahdistuneena. "Joonas-rakas näytä sun ranteet" tuo pyytää. Pudistelen päätäni. "Se on helpompaa jos nyt näytät" tuo toteaa. "m-mee pois..." Soperran hiljaa ahdistuneena.

"En mene" tuo vastaa. Alan kävelemään hitaasti taaksepäin. Katson joelia yhä ahdistuneempana. Tuo yrittää napata ranteestani kiinni, ja onnistuu. Joel vetää minua lähemmäs jotta näkisi paremmin ranteeni. Jäätävä pakokauhu iskee, pahan ahdistuksen lisäksi.

Alan riuhtoa itseäni yriti melkein itkien. "J-joel... Pääs-tä... Irti!" Sanon tuolle todella ahdistuneena. Nään pelkästään miehen naaman. Miehen naaman jonka nimeä en edes tiennyt, mutta lähdin hänen mukaansa. Romahdan maahan istumaan pieneen myttyyn. Käteni vetäytyy Joelin kädestä irti romahduksen voimasta.

Haluan alkaa itkeä. "Joonas ei mitään hätää, mä en tee sulle mitään pahaa" Joel vakuuttaa. Katson tuota pelon ja ahdistuneen sekoittamana. Nään yhä vain tuon miehen kasvot. Suljen silmäni siinä toivossa että kasvot haihtuu mielestäni. Avaan silmäni ja en nää enää miehen kasvoja.

Kiitos. Joel katsoo minua todella huolissaan. "Mennään sisäl" Joel sanoo ja yrittää auttaa nostaa minut. Lyön tuon käden pois kädestäni ja nousen varovasti ylös.

"Onks jotain käynyt?" Joel kysyy yhtäkkiä. Pudistelen päätäni. "Mihin sä muuten oikeesti katosit sillon baaris" Joel kyselee. "Kotiin" mumisen. "Ai, mikset meil ilmottanut mitään" hän ihmettelee. "Olin varmaan niin kännis etten tajunnut.." mumisen. Kävelen tuon ohi sisälle. Hän kyllä tuli perässäni.

Jätkät pitää yhä liveä. Kävelen heidän ohi jälleen nurkkaan jossa on mukava nojatuoli. Otan kitaran vierestäni joka nojaa seinään ja viritän sitä. Alan soittaa sillä jotain. Soitan vain jotain joka kuulostaa kivalta. Saan ajatukseni pois soittamalla kitaraa. Tiedättehän, monilla on 'safe place' mutta minulle on 'safe thing' eli kitarani. Tai onhan mulla kitaroja ihan helvetisti mutta varsinkin tämä kyseinen kitara. Se on ollut minulla niin kauvan kun jaksan muistaa.

"Joonas tuu tänne juttelee meijän kaa faneil" Niko pyytää. "En mää" vastaan katsomatta häneen. "Miikkseeet" tuo marisee. "En jaksa, anteeks" vastaan. Tuo katsoo minua hieman epäillen. Käännän katseeni tuohon. "no" kysyn häneltä. "Eeei mitää" tuo vastaa miettien jotain.

Aleksi katsoo minua hyvin tarkasti. Hän selkeästi aistii minusta jotain. Jotain mitä ei pitäisi. Vilkaisen Aleksis takaisin. Tuo kääntää katseensa takaisin Nikon puhelimeen jolla liveä pidetään.

"Joonas tuu pliiiide tänne meijän kaa, oot ollut koko ajan vaan siellä" Niko kinuu. Pudistan päätäni. "Miks" tuo kysyy jälleen. "En jaks" vastaan uudelleen. "Iha hetkeks" tuo anoo. En halua mennä. En pysty mennä.

En halua saada ahdistuskohtausta livessä. Ei olisi mukavaa. Kumminkin joku seiskan toimittaja tekis siitä seiskaan jutun ja sitten kaikki fanit alkais olee huolissaan.

Katson Aleksia ahdistuneena joka katsoo minua jälleen epäillen. Kävelen varovasti muiden luo. Niko tekee tilaa sohvalle. Istun Nikon ja Aleksin väliin. Alkoi heti ahdistamaan. Ei. En vain pysty olla näin lähellä ihmisiä. En pysty! Jäätävä ahdistus kasvaa sisälläni todella pahaksi. Aivan järkyttävän pahaksi.

Tunnen kuinka ahdistuskohtaus yrittää tulla, mutta peitän sen. Kukaan ei huomaa. Näytän ulospäin rauhalliselta, mutta sisälläni kamppailen vuosisadan ahdistusta vastaan. Näkymätön ahdistuskohtaus. Ei todellakaan kivaa.

Tunnen käteni alkavan täristä. Joonas rauhoitu, ne on sun kavereita, ne ei tee sulle pahaa. Yritän toistaa tuota päässäni jotta rauhoittuisin. Tunnen Aleksin alkavan silittää selkääni. Vilkaisen tuota. Hän vilauttaa minulle tsemppaavan hymyn.

_______________
Sanoja: 1105
Ihan vitun pitkä luku, skippaa kokonaan jos ei kiinnosta. Helvetisti kirjoitus virheitä varmasti koska mun puol kuolleet pienet aivot ei toimi näin 5:35am + en oo nukkunut koko viikkoon paskaakaan joten jes!