"Sä et ymmärrä! Mä oon jumalauta ihastunu mun parhaaseen kaveriin vaikka se on parisuhteessa!"
(Vähä spoilereita:D)
14-vuotias Noel on juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle vanhempien eron johdosta. Nyt Noel asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Uuteen...
Noel: Nousin ylös puhelimeni herätyskellon soidessa. Tavallisesti olisin torkuttanut vielä vähintään puolituntia, mutta en ollut oikeastaan nukkunut melkein koko yönä. Pyörin ympäri sänkyä ja pidin intensiivisiä tuijotuskilpailuja katon kanssa. Koko yön. Olen käynyt uudessa koulussani nyt viikon. Koulu ei vaikuta mitenkään kaikista mukavimmalta paikalta, vaikka on sitä pahempaakin tullut nähtyä. Oon ehtiny muuttaa tän elämän aikana kahdeksan kertaa ja sen seurauksena on tullu rampattua yhdessä jos toisessakin koulussa. Toivon, että nyt kun isä ja äiti ovat eronneet muuttelu loppuisi. On vaikea saada kavereita, kun muuttoja on niin usein.
Päätin lopettaa mietiskelyn ja nousta. Puin päälleni siniset oversize farkut ja lisäsin ketjuja sekä ylisuuren nirvanan t-paidan. Pörrötin mustaa hiuspehkoani.
(Kuva hiuksista ni ymmärrätte mitä tarkotan)
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Nappasin repun selkääni ja lampsin rappuset alas keittiöön. En nähnyt ketään missään, joten äiti on varmaan töissä. Nappasin mukaani omenan ja laitoin kuulokkeet korvilleni. Kävelin eteiseen ja laitoin converset jalkaani. Olin itse maalannut converseihini eri bändilogoja ja muita merkkejä. Nauhoissa oli vielä erivärisiä helmiä muodostaen sateenkaaren värit. Koitin laittaa ne vähän -ei niin huomattavasti- ettei joka käytävällä kaikuis se sama "vitun homo!"
Sain kengät jalkaani ja lähdin laahaamaan itseäni kohti koulua samalla syöden omenaa matkalla. Katsoin puhelimesta lukkaria ja tajusin ekan tunnin olevan matikkaa. Voi helvetin perse kuka jaksaa semmosta paskaa. Matikan jälkeen olisi vielä äikän kaksoistunti, historiaa, kotitaloutta ja filosofiaa. (Kirjotin "kotitaloutta" koska en haluu kotsa vs. Köksä sotaa :D) Voi vittu! Äikkä nyt on muutenki paskaa, historia vois olla ihan mielenkiintosta mut opettaja on perseestä, kotitaloudessa se oppilaiden tekemä ruoka on oksettavaa paskaa ja sen tekeminen on yhtä kaaosta ja no filosofia on semmosta saatanan ollakko vaiko eikö olla paskaa. Ai että on ihana päivä tulossa. Jee jee.
(Tiiän et normist filosofiaa ei oo viel yläasteel, mut nyt saa sitte olla:D)
Istuin matikan tunnilla ja tuijottelin ikkunasta ulos. Ei kukaan muukaan tässä luokassa oikeastaan jaksa noita numeroita tuijotella. Kaiken maailman Mirjamit ja Paavot voi ite selvittää kuinka suuren talon saa siitä määrästä lautaa mitä niillä on jos kuu kiertää maata 1000km/h ja marttatädin sämpylöistä puuttuu 10×y ml hiivaa. En mie oo arkkitehti kysykää joltain muulta saatana.
-Noel katse kirjaan! kuului luokan edestä.
Taas Olavi raivoo. Joo meiän matikan open nimi on Olavi.
Katsoin opettajaa turhautuneesti mutta siirsin katseeni kirjaan. Mitäköhän laskuja nää ees on?? En oo kuunnellu hirveesti eikä näistä kyllä selvää saa. Enemmän jotain ihme kirjaimia ja salakieltä ku ite numeroita.
Maailman pisimmältä tuntunut matikantunti loppui vihdoin ja viimein, joten heitin kirjan reppuun ja lähdin laahaamaan itseäni käytävään.
Time skip: ruokailuun
Astelin koulun ruokalaan. Tänään ruokana on kumiperunoita ja jauhelihakastiketta joka näyttää -ja maistuu- kissan ruoalle. Hyi vittu.
Otin lautaselleni mahdollisimman vähän ruokaa ja hain samalla näkkärin. Näillä pitäs nyt jaksaa kun ei oo parempaakaan ruokaa. Nostin tarjottimen ja katsoin ympärilleni. Muut istuivat porukoissa kavereidensa kanssa, mutta onneksi tyhjiä pöytiä oli vielä jäljellä. Istahdin yhteen kauimpaiseen pöytään. En viitsi istua kenenkään viereen, koska en luultavasti ole kauhean haluttu vieras.
Hetken olin ehtinyt yksikseni tökkiä kumiperunaani kunnes näin sivusilmällä jonkus istahtavan minua vastapäätä. Nostin katseeni ja näin minulle tuntemattoman pojan katsovan minua hymyillen. Hän taitaa olla yksi yseistä..?? Eli vuotta vanhempi kait jos veikkaukseni meni oikein.
-Moi, mä oon Daniel. Aattelin tulla sun kanssa istuu, ku kaverit on kipeenä, enhän häirittee? Poika esittäytyi.
-Mä oon Noel ja joo et häiritte, vastasin hieman ujosti.
-Kiva nimi, Daniel vastasi ujon lempeä hymy yhä huulillaan.
-Kiitos, sanoin.
-Ei oo näköjään sullekaan maistunu kumiperunat, Daniel naurahti viitateen lautasellani makaavaan haarukan reikiä täynnä olevaan perunaan.
-No ei oo ei, naurahdin.
Juttelin Danielin kanssa koko ruokavälkän. Daniel vaikuttaa ihan mukavalta. Paitsi kuka saatanan psykopaatti menee koulun ruokalas istuu jonku randomin kaa vaa sillee "joo tää on ok". Niinku mitä?? Ite en ois ikinä kehannu
-Hei tota mun pitää kohta alkaa raahaamaan ihteäni seuraavalle tunnille, mut saaks vielä sun snäpin ni voiaan jutella toistekki? Daniel kysyi.
-Joo tottakai, vastasin hymyillen ja kerroin hänelle snäppini.
-Mut hei munki pitää alkaa lähtee, mut nähään, moro! Sanoin ja vilkutin Danielille.
-Moikka! Hän huudahti vielä perääni.
Siis mitä vittua just tapahtu? Mä en ikinä osaa tutustua ihmisiin ja yhtäkkiä mun eteen vaan kirjaimellisesti ilmestyy ihminen ja tutustun sen kanssa ja kaiken lisäks se ihmien vaikuttaa kivalta! Mitä vittua täälä tapahtuu?!
Tiedotuksena kaikille, alan tästä lähin julkasemaan tätä tarinaa joka perjantai. (Toivottavasti muistan) Tiettyä kellon aikaa ei oo, mut perjantaina se luku kumminkin tulee:) (mä siis vaan pyrin siihen pejantaihin, mut jos lukuu ei tuu ni en ala kirjottelee anteeksipyyntöö täyttämään tätä "kirjaa" .
