part 4 "hei hei taneli"

43 7 0
                                    

Daniel:

Saavuin vihdoin eläinlääkärin pihalle. Noel kuulemma odottaisi minua aulassa. Toivottavasti hän ei ollut ihan palasina. Hän selitti Tanelista niin usein ja uskon, että taneli todella oli tärkeä Noelille.

Kävelin ovista sisään. Edessäni oli tyhjä infotiski. Katselin molemmille puolilleni, ja pian kohtasin tutut -tällä kertaa itkuiset- kasvot. Noel huomasi myös minut ja juoksi luokseni. Ennen, kun ehdin reagoimaan mitenkään, tämä oli jo kiertänyt kätensä ympärilleni. Olin hieman yllättynyt mutta halasin häntä takaisin. Tunsin hennon punan leviävän poskilleni ja tuntui kuin jotkin olennot pitäisivät bileitä vatsassani. Mitä tää nyt on?

-Mites Taneli? Kysyi lopetettuamme halin.

-Se nukutettiin. Kuulemma se varmaan joudutaan lopettamaan.. poika aloitti kyyneleet silmissään.

-Ei ne ees ite tiiä mikä Tanelilla on, mut kuulemma viittaa johonkin kasvaimeen muut oireet tai jotain.. Noel jatkoi.

Huomasin Noelin räpsyttelevän paljon. Hän näytti hätääntyneeltä.

-Noel sä saat itkee, ei siin oo mitään pahaa. Sanoin lopulta.

-Mut eihän pojat itke. Noel mutisi.

-Tottakai pojatki itkee. Yhtälailla ku kaikki muutkin. Sanoin.

Nyt hän alkoi jälleen itkeä entistä enemmän. Tapojeni vastaisesti kiedoin nyt käteni oma-aloitteisesti tämän ympärille.

-ehkä se pääsee parempaan paikkaan. Jos tanelia vaikka sattu paljon.. kuiskaan.

-niin.. ehkä niin. Noel vastasi.

-Noel? Tuutko kattoo vielä Tanelia vikan kerran? Ilmeisesti Noelin äiti kysyi.

Hän katsoi minua hieman ihmetellen. Ainiin joo eihän se ees oo koskaan nähny mua ja yhtäkkiä halailen sen poikaa keskellä käytävää. No ehkä mä ehin selittää myöhemmi et kuka oon.

-Tuunko mukaan vai jäänkö mä tähän? Kysyin hiljaa Noelilta.

-tuu mukaan, hän vastasi

Seurasimme noelin äitiä huoneeseen, jossa pikkuinen Taneli makasi pöydällä vailla ymmärrystä mitä oli tapahtumassa. Se vain nukkui levollisesti.

-voi Taneli... noel kuiskasi melkein olemattomasti, silittäen Tanelia.

Otin pari askelta lähemmäs ja laskin käteni Noelin olkapäälle.

-Haluatko ottaa Tanelin syliin kun toimenpide tehdään? Joku lääkäri kyysi noelilta.

Noel:

-Joo haluun, vastasin särkyneellä äänellä.

Pian Taneli lopetettaisiin. Voi raukkaa.

-Taneli kohta sua ei enää satu. Mut lupaathan sä kulkea henkenä mun ja äidin matkassa? Kuiskasin koiralle.

Eihän se sitä kai kuullut mutta haluan uskoa että tuo ymmärsi sen. Niin on helpompi päästää irti.

-Hei hei Taneli... kuiskasin hiljaa tanelille.

Minä ja äiti silitimme Tanelia vielä kunnes lääkäri painoi ruiskun vasten tanelia. Ja niin se oli ohi. Pieni taneli parka oli nyt poissa. En voinut muuta, kuin itkeä. Halasin ensin äitiä ja sitten Danielia.

-Noel Taneli voi nyt paremmin. Sitä ei satu enää, Daniel sanoi minulle.

-niih.. kiitti Dansku, sanoin ja tiukensin otettani kunnes lopetin halin.

-Kukas hän muuten on? Äitini kysyi minulta katsahtaen Danielia.

-Se on Daniel, mun kaveri, vastasin hymyillen hieman.

Skip/ kotiin lähtö

Daniel:

-No mut nähääks huomen koulus vai tänää viel? Noel kysyi.

-Vaikka viel tänää, haluuks vaihteeks tulla meille? Kysyin.

-joo mikäettei, nähää sit ku ilmestyn sinne, en tiiä viel aikaa ni älä lähe kotoo ennen ku tuun, ei varmaa mee kauaa. Noel hymyili

-joo, mut meeppäs jo ennen ku sun äiti tulee hakee sut täst naurahdin katsoessani noelin äidin kyllästynyttä ilmettä.

________

Semi tylsä luku mut menkööt

But boys don't cry?Where stories live. Discover now