Golden Summer

Prologi

Hieman sotkuisen vessan peilistä tuijottaa poika, jonka ilme on sekava ja silmien katse heittelee. Tummat hiukset ovat aivan sotkussa, enkä haluaisi myöntää itselleni sen pojan olevan minä. Toivon pääni olevan vain niin sekaisen, että omat aivoni väärentävät kuvaa, mutta niin asia ei taida olla. Miten mä olen onnistunut jo vetämään näin naamat, vaikka päivä on edes hädintuskin vaihtunut.

Onko mun elämä muka oikeasti näin paskaa? Ei ole. Oonko mä vain aivan hukassa? Ehkä.

"Juuso, mikä vittu sulla kestää?" kuulen vaimeasti kaverini Villen huudon vessan oven takaa. Huokaan syvään, koska haluan vain kotiin. Kaverini ovat nimittäin vaihtamassa bileitä jonnekin helvetin puistoon, jossa on ihan oma meininki, koska siellä on paljon meitä vanhempia ja muilta kouluilta väkeä.

"Joo, mä tuun kyllä", vastaan ja suorastaa säikähdän sammaltavaa ääntäni. Mietin vain, että miten helvetissä tulen pääsemään kotiin hengissä. Mä en tietenkään ole kertonut vanhemmilleni menoistani, koska he saisivat jonkun hepulin. Koko helvetin kevät on ollut tätä samaa paskaa täynnä, enkä mä vain pääse siitä eroon. Mä en halua menettää mun uusia kavereita, kun kerrankin mulla niitä on. Koko peruskoulun mä olin todella yksinäinen varsinkin koulussa, koska futisjoukkueessani oli kyllä kavereita.

Astun ulos vessasta ja päätäni heittää kävely. Hieman ehkä hävettää, kun nään kaverini.

"Pitäskö nyt sitten mennä, kun toikin näyttää olevan valmis?" Kalle tuumaa ja alkaa jo marssimaan eteistä kohti ahtaassa talossa. Akseli vain nyökkää ja Ville seuraa perässä.

Yskäisen hieman, jotta saisin ääneni kulkemaan. "Joo mennään ei mulla oo mitään hätää."

Ei mene kauaakaan, kun huomaan polttelevani ulkona tupakkaa samalla kävellen sinne puistoon, jonka nimi ei vieläkään muistu mieleen. Seuraamme on liittynyt joitain muitakin, joita en tunnista. Oikeastaan ei voisi vittuakaan kiinnostaa.

Mua vain pelottaa, että sinne puistoon tulee kytät. Nimittäin nyt, kun koulut loppu ja jengi on juomassa, niin veikkaan niitten liikkuvan vähän enemmän. Tai vitut mä mistään kyttien toiminnasta tiedän, kun niiden kanssa en ole tekemisissä vielä paljoa ollut.

"Moikka!" Katson vierelleni, jossa jo entuudestaan tuttu naama hymyilee mulle hiprakassa. "Miten menee?" Silja jatkaa vielä ja huokaisen syvään.

"Ei mitään ihmeellistä", vastaan tylsistyneenä tytölle, jota en jaksaisi yhtään. Noin kuukausi sitten päädyin tämän Siljan luo jatkoille joistain pippaloista ja hitto se kaduttaa. Silja on kyllä nätti blondeineen hiuksineen, mutta se ei oikeastaan tuntunut miltään. Enkä mä kehtaa sanoa sitä sille, kun en haluaisi pahoittaa tämän mieltä.

Onneksi huomaan jo nuoria täynnä olevan alueen, jolloin Siljakin lähtee juoksemaan joitain kavereitaan kohti. Kävelen muiden kanssa rauhassa lähemmäs joukkoa ja tunnistan parhaan ystäväni Akun, joka juttelee tyttöystävälleen Saanalle.

"Moro", moikkaan kumpaakin ja molemmat kääntävät hymyilevät katseensa muhun. Ollaan Akun kanssa tunnettu ihan muksusta asti, kun tutustuttiin meidän joukkueen kautta. Me ollaan oltu aina eri kouluissa, mutta silti se on ehkä mun ainoo oikee ystävä. Se tuntee mut parhaiten ja no onhan Saanakin ihan huippu.

"Terve, suakin näkee", Aku naurahtaa kännisesti ja tulee antamaan mulle äijä halin. Saanakin halaa mua nopeasti ja ilmoittaa sitten lähtevänsä jonkun kaverinsa luo. "Miten menny tää päivä?"

"Ihan hyvin. Ainakin oon alotellut ihan kohtuullisesti", naurahdan kännisesti ja päätän sytyttää uuden röökin.

"Näyttää olevan ehkä olevan enemmänkin otettua."