Golden Summer

1. Rangaistus

Jos elämääni pitäisi kuvata yhdelle sanalla, se olisi sekava. Korostettuna kaikilla maailman sanoilla, jotka saisivat siitä vielä sekavamman.

Ahkerasti unelmiaan tavoitteleva poika, joka halusi vain pelata futista työkseen, on jäänyt johonkin tämän uuden pojan varjoihin vain  pyörimään. Tämä uusi poika vain heitti kaikki tavoitteensa hukkaan, koska halusi vain kavereita ja kuulua joukkoon. Ja sekin helvetin poika nimeltä Juuso, olen minä.

Oliko ne uudet kaverit ehkä sittenkään kaiken tämän arvoisia? Alkoholi, tupakka ja muut päihteet ovat mukana useammin kuin vain kerran viikossa ja urheilu on aivan liian vähäistä. Mä rakastin oikeasti urheilua ja voisin rakastaa edelleen, jos vain joku nostaisi mut täältä pohjalta.

Kaikista pahinta on se, että nykyään mä vihaan itseäni enemmän kuin ketään.

Kuulen vaimeaa puhetta jostain talostamme ja aurinko yrittää valaista huonettani jostain verhojen välistä. Päätä jomottaa niin paljon, että voisin pitää silmäni kiinni koko loppu elämäni. En vain halua kohdata todellisuutta, vaikka tiedän sen olevan mahdotonta. Tai ehkä se ei olekkaan.

Avaan hitaasti silmäni ja pään jomotus vain yltyy. Silmäilen hetken sotkuista huonettani ja huomaan katon rajassa olevan kellon näyttävän puolta yhtä päivällä. Leveän jenkkisänkyni viereisellä yöpöydällä, jonka sain äidiltäni joskus 13-vuotiaana joululahjaksi, on iso lasillinen vettä ja burana, jotka houkuttelevat vahvasti.

Oloni on todella likainen ja voin kuvitella, kuinka paskalle haisen. Vaikka makaan pelkät bokserit päällä sängyssäni, niin minulla on hirveän kuuma ja suorastaan hiki. Kohottaudun kuitenkin vähän istumaan sängylleni, jotta voin ottaa buranan ja juoda vettä. Vesi ei ole tainnut koskaan edes maistua näin hyvälle kuin nyt.

Säpsähdän hieman, kun kuulen kipakan koputuksen oveeni.

"Ylös, heti", isäni sanoo oven takaa kireällä äänellä, mutten vastaa mitään, koska tiedän tämän tietävän olevani hereillä. Yleensä en ole jäänyt ainakaan kovin pahasti ryyppyreissuiltani kiinni, mutta nyt kun jäin, veikkaan ettei mitään hyvää seuraa. Vanhempani ovat aika tarkkoja menoistani, joten yleensä valehtelen heille meneväni jollekkin jätkistä yöksi pelailemaan pleikkarilla fifaa.

Nousen hitaasti seisomaan ja hengittelen hetken syvään. Kylkeen sattuu ihan helvetisti ja huomaan nyrkkieni olevan verillä. Yhtäkkiä mieleeni pamahtaa eilisillasta ja yöstä pätkiä. Ryyppäämässä jollain julkisella paikalla alaikäisenä oli jo ajatuksena ihan helvetin järkevä. Alkuilta muistuu hyvin mieleen, mutta jostain kohtaa se sitten pätkäisee, eikä muistikuvia paljoa ainakaan ole.

Vetäisen nopeasti paskaiset collarit jalkoihin lattialta ja niiden kaveriksi myös t-paidan. En uskalla edes vilkaista seinällä roikkuvaan peiliini, koska tiedän näyttäväni juuri haudasta nousseelta. Ja aivan vitun sama huomaako vanhempani jotain juomisen merkkejä, koska he tietävät jo.

Lähden kävelemään hitain askelin, vähän jopa vältellen kohti olohuonetta ja keittiötä. Vaimea puhe kuuluu edestäpäin, kun kävelen vaaleaa käytävää pitkin, jossa pienenä juoksin siskoni kanssa kilpaa.

Huomaan äitini hääräävän jotain keittiössä ja isäni tuijottaa ikkunasta pihalle olohuoneessa, joka yhdistyy keittiön kanssa. Kun kävelen oviaukolle, huomaan Samuel-enoni istuvan meidän beigellä sohvalla. Pala nousee kurkkuuni, mitä helvettiä mä olen tehnyt?

"Juuso Hermanni Kiviaho!" Äitini melkeimpä huutaa keittiöstä ja marssii pian sieltä pois, jotta voi tuijottaa suoraan tummanruskeisiin silmiini. Sen kirkkaan sinisissä silmissä on erittäin pistävä ja pettynyt ilme. "Mikä helvetti sua vaivaa?! Mitä kaikkea oot tehny meidän selän takana?"