Golden Summer

2. Häpeä landesta

Onko mahdollista, että herään taas ja päässä tykyttää ja käteen sattuu? Silmät eivät tunnu pysyvän auki ja fiilis vielä paskempi, kuin eilen. Kaikki asiat ovat vielä paskemmin kuin eilen aamulla. Jos olisin tiennyt toissapäivänä, mitä eilinen ilta pitää sisällään, olisi tehnyt ehkä ihan salaa mieli juoda itseni hengiltä.

En vain ymmärrä miten reagoin eilen illalla niin. Kaikki vain tuntui purkautuvan ulos kehostani ja en voinut pysäyttää sitä. Ikinä ennen ei ole edes käynyt niin, joten olen vielä enemmän hämmentynyt. Itkin huoneeni lattialla vaikka kuinka kauan, kunnes lopulta nukahdin siihen. Heräsin joskus kolmen aikaan ja kömmin sänkyyn, mutta en saanut enää unta. Mietin pääni puhki ihan kaikesta ja kävin kaikki kauhuskenaariot läpi päässäni. Mä en vain käsitä, miksi mut pakotetaan jonnekin hevon vittuun, kun mulla ei ole sieltä paljoa muistikuvia ja mitään iloa. Viimeeksi muistan käyneeni siellä, kun olin 12 ja silloin oli meidän vaarin hautajaiset. Silloin muistan kuinka olimme pari yötä Mikon ja Katin luona, jolloin serkkuni Onni flexasi jollain vitun typerällä mopolla. Mä suutuin siitä aika helvetisti, koska olin kateellinen, eikä sen jälkeen siitä jätkästä ole mitään kuulunut. Muistan Onnista myös sen, että sillä aika vitun villi adhd, joten helvetti, jos joudun tyylii nukkumaan sen kanssa samassa huoneessa. Mustakin on kuulunut harmittavan vähän, vaikka sielä onkin paljon sukua ja mummi on vielä elossa. Faija on ainakin käynyt siellä joka vuosi yhden kerran ja mutsi on ollut joskus mukana. Ne on kertoneet mummin olevan nykyään jossain tosi kivassa vanhainkodissa, jota kyllä epäilen suuresti. Miten siellä voi olla mukamas joku kiva vanhainkoti tai miten ylipäätänsä mikään voi olla siellä edes siedettävää.

Mun tekisi mieli vaan hypätä ikkunasta ulos ja karata. Voisin mennä ihan minne vain, vaikka Berliiniin ja luoda sielä itselleni ihan uuden elämän, joka tarkottaisi rahaa ja jotain vitun hienoa autoa. Tai sitten päätyisin vain Kouvolan kaduille juopoksi.

Makasin sängyssäni vielä jonkin aikaa ja yritin katsoa TikTokkia, jotta saisin ajatuksia muualle. Hetken se toimikin, kunnes joku maalainen mäntti oli näyttänyt jotain kuvia kesästään ja kirjoittanut siihen jonkin itkuvirren, kun on niin ihanaa olla maalla varsinkin kesäisin. Epäilen taas, että hänet oltiin pakotettu sen videon tekoon jonkun pikkukylän johtajan toimesta. Ei oikeasti ole edes mitään hajua, että onko pikkukylissä mitään 'johtajia', mutta ihan saatanan sama.

Päätän ottaa itseäni niskasta kiinni ja avata snäpissä mun ja Akun keskustelun, koska mitä menetettävää mulla muka enää on?

09.47
Minä:
Voidaanko nähdä?

Tuijotan hetken ruutua, mutta heitän puhelimeni mustalle matolle. Kaikki turhauttaa mua niin paljon, enkä mä halua nousta ja kohdata taas vanhempiani, mutta kai on sekin pakko joskus tehdä. Täytyyhän mun tietää koska mä sinne alkuperäisemmille Kiviahoille menen, koska mun tuurilla kohta tänne rymisee faija, joka ilmoittaa lähdön olevan vartin päästä.

Säpsähdän vähän jonkun koputtaessa oveeni, mutta tällä kertaa koputus on rauhallinen. Hymähdän myöntyvästi, vaikka olisi tehnyt mieli käskeä painumaan helvettiin.

"Huomenta Juuso", äiti kurkkaa ovelta ja tulee huoneeseeni vetäen oven kiinni. Mitä nyt taas? "Nukuitko hyvin?" Äiti jatkaa tosi äidillisesti, ja kuin ei olisi juuri eilen kertunut luopuvansa esikoisestaan koko kesäksi. Se myös siirtyy istumaan sängyn laidalle. Tuhahdan tälle ja vedän peittoa syvemmälle.

"No aika helvetin hyvin", vastaan närkästyneenä, vaikka olisin voinut olla myös vaikka surullinen. Olisin voinut saada ehkä vähän armoa. Mutta Juuso Kiviaho ei itke, eikä ole surullinen ainakaan muiden nähden.

"Anteeksi se eilinen meidän molempien osalta", äiti pyytelee anteeksi varmaan myös isän puolesta lähinnä siksi, koska se mies ei siihen varmaan itse kykene. "Me ei oltais saatu hermostua ja suuttua niin paljon eilen. Sulle olis pitänyt muutenkin ehkä kertoa asiasta toisella tavalla."