My rebel with a halo (Justin Bieber)

Luku 6.

Maya

Olin elänyt seuraavat kaksikymmentä tuntia horroksessa läimäytettyäni auton oven Justinin edestä kiinni. Musta tuntui koko ajan pahalle, rintaa puristi ja sydämessä paloivat syyllisyyden ja kaipauksen kiirastulet, jotka kärvensivät tuskassa rytivää sieluani. Olin jättänyt menemättä kouluun ja puhelimeni oli blowing up -tilassa Thomaksen ja Cean yrittäessä tiedustella mitä ja miksi hel vetissä, mutta olin painanut luurin äänettömälle ja vajonnut peiton alle turvaan maailmalta. Lämmin untuvapeitto ei kuitenkaan suojannut minua ajatuksiltani, jotka juoksivat lujempaa kuin marsu juoksupyörässään.

Mitä mun oli tarkoitus tehdä? Salata maailmalta osallisuuteni elämäni hajottaneeseen onnettomuuteen ja jatkaa eteenpäin niin kuin normaali isänsä menettänyt nuori? Syyllisyys ei jättänyt onnetonta pääkoppaani rauhaan, se seurasi kaikkialle, muistutti pahasta teostani ja sai minut vihaamaan itseäni. Olin pilannut kaiken.

Kellon soidessa puoli kahdeksalta perjantaiaamuna lausuin haikeat ja uniset jäähyväiset sängylleni sekä lupasin palata mahdollisimman pian rakkaani luo, joka jäi odottamaan mua petaamattomassa komeudessaan.

Käytyäni suihkussa, meikattuani itseäni siedettävämmäksi ja vaihdettuani yökamppeeni mustiin farkkuihin ja tunikamaiseen t-paitaan pompin portaat alakertaan ja keittiöön, jossa Mila istui tuttuun tapaansa kahvikuppi edessään. En vaivautunut tervehtimään siskoani marssiessani hakemaan itselleni mukin täyteen kuumaa juomaa, mutta tytöllä oli jokin puhekausi, jota tuo alkoi purkamaan viereensä istuneeseen unipeikkoon alias minuun.

"Huomenta" , naisenalku soi suunnalleni virneen puristaessani kahvimukiani tiukasti toisessa kädessäni ja tuijottaessani pöydän puupintaan horrosmaisessa tilassa.

"Huomenta" , hymähdin takaisin nyrpeänä, purkaen ärtymystäni uudesta koulupäivästä ja koko surkuhupaisasta elämästäni tummapäiseen, joka ei näyttänyt ottavan itseensä pätkän vertaa.

"Nukuitko hyvin?" tuo jatkoi noustessaan pöydästä ja kävellessään tiskipöydän luo laskeakseen tyhjän mukinsa muiden tiskien joukkoon, jotka päivällä talossa käyvä siivooja heittäisi astianpesukoneeseen hemmoteltuja lapsia ja nykypäivän kasvatusmetodeita kiroten.

"Joo, sä?"

"No, miten sen nyt ottaa" , siskolikka ampui suunnalleni pari liekkiä silmiensä jousipyssyistä, jotka osuivat ymmärrykseeni kuin tikka keskelle taulua - Milalla oli ollut yöseuraa. Toisin kuin tällä sisar hento valkoisella, joka oli halannut ja nyyhkyttänyt tyynyään vasten hela natten.

"Kouluaamuna, aijai" , etsin kasvoilleni hymyä, jonka liimasin paikoilleen kohottaessani kulmiani kaksoissisarelleni, vaikka oikeasti minua ei hymyilyttänyt pätkän vertaa.

"Mun tässä pitäis moittia sua nuori neiti – sä lintsasit taas koko päivän eilen" , tummatukkainen naurahti kohottaessaan nyt vuorostaan omiaan mulle asettaessani mukini huulilleni.

"Ei lintsaus kannata, sulla tippuu numerot" , kolmas huoneessa soiva ääni sai mut hätkähtämään ja kurkkuuni valuvan kahvin tekemään täyskäännöksen nielurisojen kohdalle, saaden mut sylkäisemään kuuman nesteen takaisin mukiini. Ei.

Tunsin Milan sekä Justinin silmät itsessäni laskiessani kofeiinivarastojani kannattelevan lasiesineen takaisin pöydälle ja yrittäessäni naurahtaa kevyesti, kiinnittää huomiota pois itsestäni. Poika oli satavarmasti tajunnut mun melkein tukehtuneen sen takia, että tuo oli astunut meidän keittiöön yläkerran kautta. Milan kautta.

"Joo ei" , yritin löytää pari ivallista sanaa herran omasta koulunkäynnistä, mutta onnistuin vain saamaan pari alkukantaista, mumisten esitettyä tavua ilmoille.