My rebel with a halo (Justin Bieber)

Luku 31.

Maya

"Tiedätkö, sulle on ihan liian helppo puhua", huokaisin melkein syyttävästi vilkaistessani juuri takaisin keittiöön astelevaa Mattia, joka kuittasi kommenttini vienolla sivuhymyllä ja viittauksella kahvinkeitintä päin, jotta ymmärtäisin olla kuin kotonani ja kaataa itselleni tarvitun määrän aamukofeiinia. Purin varovaisesti alahuultani ja yritin ottaa pojan kohteliaan käytöksen ennemminkin prona kuin conina, se oli vain positiivista että mulle ei ärähdelty aamiaispöydässä nukahdettuani sohvalle syvällisen keskustelun ja puolentoista leffan jälkeen. Silti suurin osa mun yön aikana rähjääntyneestä itsestäni kaipasi yksiä tiettyjä ruskeita, bipolarisia silmiä, jotka heijastaisivat mulle ääriviivat hyytävällä katseellaan. Olikohan Bieberin lento ollut turvallinen?

"Hyvä vaan, jos susta tuntuu siltä", miespuolinen istahti pöytään kaadettuaan itsellensä höyryävän kuumaa energianestettä, tarkkaillen liikkeitäni seuratessani tuon esimerkkiä juoman ja istumapaikan suhteen samalla kun yritin olla ajattelematta mieleni aalloilla lakkaamatta surffaavaa kanadalaista, sekoittaen vihan ja kaipuun.

Huokaisin kahvimukiini ja sivelin sen lasista pintaa hitain liikkein, tuntien hellästi polttavan kuumuuden sormenpäissäni.

"Mä oon vaan niin tyhmä, tiedätkö? Justin kohtelee mua niin huonosti ja ainoa mitä pystyn tekemään on rukoilla lisää henkistä piiskaa, kun oon jo kerran valmiiksi maassa."

"Tuossa en väitä vastaan", Matthew naurahti siemaistessaan juomaansa. "Mutta sä kaipaat sellaista. Tai siis, tälläinen good guy ei ole tarpeeksi, jotain puuttuu.."

Nuorukainen vaikeni kiusallisesti aivan kuin olisi ymmärtänyt sanoneensa liikaa, saaden toteamuksellaan mut laskemaan yhtäkkisen kuumilta tuntuvat poskeni lähemmäs pöytää hämmennyksissäni. Tiesin kyllä, että olin sysännyt sinisilmäisen syrjään sinä iltana, kun meidän oli ollut tarkoitus mennä ulos, koska olin päästänyt Justinin takaisin sisään – tai oikeammin jätkä oli tunkenut tiensä luokseni pää kainalossa, pelastavaa hoitsua etsien – mutta koko ajatus tuntui kaukaiselta. Oli outoa ajatella, että edessäni pyjamahousuissaan ja Superman-paidassaan kahviansa hörppivä yllättävän mukava ja napakymppi vävyehdokas voisi haluta meidän kahden olevan jotain muuta, että ehkä tuo toivoi että olisin nukkunut sohvan sijaan yöni tuon satiinilakanoissa. Mutta who knows, ehkä tuolla ei ollutkaan mua kohtaan mitään sen suurempaa eikä mulla olisi syytä lisätä yhtä asiaa "Näistä kaikista Maya Hale potee syyllisyyttä" -listalle, joka alkoi jo lähennellä hajoamispistettään määrän vain kasvaessa.

"Niin", iskin hampaitani alahuuleeni kuin Chris Brown Rihannaa pari vuotta taaksepäin pitäessäni katseeni vaivautuneena alamaissa. "Mä saan Justinista sellaista outoa adrenaliinia, mä tarvin niitä sen mielialanvaihdoksia."

"Mutta toi ei oo hyväksi sulle, Justin ei oo hyväksi sulle", toinen huomautti ja mun oli nyökättävä hiljaisen myöntymisen merkiksi. "Huumeet, kaikki se epämääräisyys ja salaperäisyys, juhliminen."

"Mä tiedän. Ei se silti tee musta samanlaista."

"Ai että sä esimerkiksi poltit myös ennen sen kuvioihin astumista?"

Pyöräytin silmiäni, mutta tiesin hävinneeni tämän osan miehenalun viitatessa keittiön nurkassa olevaan laukkuuni ja sen taskusta pilkottavaan askiin, jonka olin ottanut mukaan tuhansia hermosavuja varten, joiden tarpeessa olin kipeästi. Tämä kaikki teki niin kipeää, liian kipeää.

"Mä en oleta, että sä ymmärrät", kohautin olkiani katkerasti, sokaistuneena automaattisesti päälle vaihtaneesta pakosta olla Bieberin puolella, pakosta asettaa itseni tulilinjalle vain, koska minä olin loppujen lopuksi ainoa ihminen, joka sai valittaa mulle pahasta pojastani.