My rebel with a halo (Justin Bieber)

Luku 24.

Maya

Aika tuntui pysähtyneen paikalleen sydämeni tavoin, mikään ei liikkunut kun me heitettiin yhteisille haavoillemme lisää suolaa jakamamme katsekontaktin muodossa. Justin todellakin oli edessäni, seisoi siinä yhtä aikaa niin pelottavana ja niin tuttuna, yllättävän haavoittuvaisena. Meni hetki ennen kuin onnistuin napsauttamaan itseni takaisin maanpäälle ja raastamaan silmäni irti nuorukaisen omista, kaikki tämä juuri ennen kuin ymmärsin käyttää jalkojani ja rynnätä niiden avustamana parvekkeen oviaukossa odottavan jätkän luokse.

Hiljaisuudessa oli jotain lumoavaa mun astuessa pojan eteen tarkastellakseni tuon ruhjeita sydän kurkussa pomppien ja mieli liiasta, tuon vaatteita koristavasta punaisesta nesteestä sekavana.

"Mistä.. kuka?" sopersin epäselvästi ja nostin järkyttynyttä katsettani Bieberin verisestä kyljestä tuon kasvoihin, joiden toinen turmeltu puoli sai mut kananlihalle.

"Meinaatsä pitää mulle kyselytunnin vai auttaa?" tummatukkaisen ääni tärisi tuon ähkäistessä terävän lauseen haljenneen ja ehjän huulensa välistä, tuttuna omana itsenään jos äänen heikkoutta ei laskettu. En saanut ääntä ylös nyökätessäni yhtä aikaa pelokkaasti sekä mietteliäästi samalla kun astuin askeleen taaksepäin mittaillakseni nuoren kehon vahinkoja, tietämättä yhtään mitä mun pitäisi tehdä.

"Maya" , hetken hiljaa olleen Cean takaani kuuluva ääni katkaisi lumoavalta tuntuvan hetken. "Sä et voi olla tosissas."

"Mitä mun pitäis sitten tehdä?" käännyin huokaisemaan tyttöön päin, hermostuneisuus äänessäni särähtäen.

"Toi tarvii sairaalaa ja jotain poliisia. Tai raahataan se suoraan vankilaan, jotainhan se on tehnyt että sai turpaansa."

Purin huultani ja vilkaisin tyttöön merkitsevästi ennen kuin kurottauduin ottamaan ovenkarmiin nojaavaa Justinia käsikynkästä, ohjaten jätkän sängylle istumaan ja tyrkäten tuolle syliin lattialla lojuvan pyyhkeen, jonka painoin vielä erikseen tuon kämmenen ja kyljen väliin. Mun teki pahaa katsoa turkoosin kankaan punaruskeaksi värjäytymistä, mutta hillitsin ääneni tärinää kumartuessani kyykkyyn sängyllä istuvan pojan eteen päästäkseni tuon värittömien kasvojen tasalle.

"Oota hetki, okei? Mä tuun ihan kohta takas" , mumisin vakuutellen ja niin äitimaisesti kuin vain pystyin, ryömien sen jälkeen takaisin pystyyn viitaten samalla parasta ystävääni siirtymään seuranani käytävän puolelle.

En ehtinyt aloittaa ennen kuin Cea jo kääntyi puoleeni vihaisen näköisenä.

"Mä luulin, että sä ja Bieber olitte finito. Tuleeko se sun ovelle vaan aina säännöllisin väliajoin hakattuna, mitä?"

Mun teki mieli mainita naisenalun kuulostavan aivan äidiltäni, mutta pidin mölyt mahassani ja yritin miettiä tapaa, jolla saisin toisen mahdollisimman nopeasti ulos täältä, jotta voisin palata kanadalaisen luo.

"Sä et ymmärrä" , huokaisin. "Mun pitää auttaa sitä."

"Et sä osaa, se tarvii lääkärin tai sairaanhoitajan. Huomaatsä nyt että se jätkä on pahasta? Tajuutsä että se ilmesty just sun ovelle hakattuna?"

"Tajuutsä että se ehkä tarvii mun apua vähän enemmän kuin sä toista osapuolta tähän loputtomaan väittelyyn?"

Tyttö pudisti päätään turhautuneena ja pettyneenä käytökseeni, siihen että en kuunnellut tuon "järjen ääntä". Mitä mun pitäisi tehdä, häätää Bieber pihalle selviämään?

"Jos sä nyt valitset Justinin mun yli, tää oli tässä. Mä en jää katsomaan sun tyhmiä valintoja tämän pidemmälle."

Mun suu kirjaimellisesti loksahti auki nuoren valittua sanansa ja pettymys ja ärtyneisyys toisen lapsellisesta käytöksestä pyrki pintaan niin kovaa, että musta tuntui kuin olisin voinut räjähtää millä sekunnilla tahansa. Takaraivossani tykytti kuitenkin ajatus mua tarvitsevasta sekä odottavasta miehenalusta ja sain hädin tuskin nyökättyä, vaikka mun olisi tehnyt mieli samaan aikaan hypätä tytön kaulaan kuristamaan tuo sekä vihasta että katumuksesta sen suhteen, että olin tosiaan päästämässä tuon menemään.