Oisko se liikaa pyydetty?

3: pinja

Kävelin postilaatikolle. Ei mitään epätavallista, paitsi että joukossa oli minulle suunnattu kirje. OYSsin psykiatriselta vastaanotolta. Tiesin jo mitä siinä lukisi. Olin kaksi viikkoa sitten yrittänyt tappaa itseni. Vedin yliannostuksen lääkkeitä, mutta onnistuin jotenkin soittamaan ambulanssin(kadun sitä), varmaankin koska ystäväni olivat aivan helvetin huolissaan. Valitettavan huonoksi onnekseni selvisin.

Kävelin suoraa omaan huoneeseeni ja avasin kirjeen. Siinä luki juuri ne asiat, jotka olin niille kertonut. Mikään ei tunnu miltään, kokoajan haikea olo, tuntuu kuin mun sisällä olisi musta aukko, joka imee kaiken iloisuuden ympäriltä ja muuta sellaista. Ei osastohoidon tarvetta. Olin aika helpottunut siitä, vaikka samalla olisin tavallaan halunnut tietää minkälaista siellä oli. 

Viimeisellä sivulla koin kuitenkin myös yllätyksen, sillä siinä luki:

Diagnoosi: Määrittelemätön masennustila

Ei siinä oikeastaan mitään uutta ja yllättävää ollut, olinhan sitä itsekin ajatellut, mutta jotenkin sen näkeminen paperilla tuntui vaan niin viralliselta. Eli nyt mulla oli tavallaan diagnosoitu masennus, koulupsykologin sanojen mukaan PTSD (traumaperäinen stressihäiriö) ja ADHD, jonka tutkimukset olivat vielä kesken. 

Aika naurettavaa on se, että kun kerroin äidilleni ADHD-epäilystä hän sanoi, että oli jo minun ollessani taapero sanonut eräälle kaverilleen 'tuolla lapsella on varmasti jonkinlainen kirjainyhdistelmä', jolla hän tietenkin tarkoitti, että minulla on joku mielenterveyshäiriö. 

*

"Hei Pinja", Jenna sanoi yhtäkkiä kesken matikan tunnin. 

"Niin?" kuiskasin.

"Jasu pyysi mua bileisiin perjantaiksi, joku sen kaverin serkku järjestää ne", Jenna kuiskasi.

"Niin mietin vaan, että voisitko sä tulla sinne mun mukaan?" hän kysyi.

"Joo totta kai voin tulla", vastasin. Pitihän mun kaveria tukea.

"Onko siellä viinaa tai röökiä?" kysyin, sillä niitähän mä sinne kuitenkin menisin vetämään.

"Joo ja kuulemma huumeitakin on ollut, mutta niihin sä et mene koskemaan", Jenna sanoi. Se tiesi kuinka helposti mä vedin melkein mitä tahansa. 

Mutta siitähän en voinut syyttää muita kuin itteäni, kun olin ekan kerran kokeillu röökiä ollessani kolmetoista. Se hetkellinen euforia, jonka siitä sai oli vaan niin sairas. Kyllähän mä tiesin, että se oli ihan vitun epäterveellistä ja kaikkea muutakin paskaa, mutta se pieni hetki rauhaa, jonka siitä sai oli vastustamatonta.

Joten tavallaan olen iloinen, etten saa päihteitä kuin hyvin harvoin sillä muuten olisin niin riippuvainen niistä, etten varmaan pääsisi sängystäkään ylös ilman röökiä. Olin mä vapeakin käyttänyt, mutta itse pidin enemmän röökistä.

"Joo joo, en vedä", vakuuttelin Jennalle. 

"Mun pitää palkata joku katsomaan sun perään", Jenna sanoi kuitenkin.

"Ai miksi? Meinasitko että sulla on niin kiire nuoleskella Jasua, ettet kerkeä mun perään katsoa?" vitsailin.

Vastaukseksi sain matikan kirjasta päähän ja Jennalta huudon: "Vittu turpa kiinni!".

"Tytöt hiljaa siellä takana teillä on vielä viisi minuuttia laskemisaikaa!" Mäntylä huusi. Se on yksi mun lempiopettajista koulussa, vaikka se onkin vähän tiukka. Se on paras kemian, fysiikan ja matikan opettaja koko koulussa.

"Kuulitko? Enää viis minuuttia niin päästään pois täältä", Jenna innostui.

"Joo, miksi sä oot noin innoissas siitä?" kysyin hymyillen, kun aloin jo pakkaamaan kamojani reppuun.

"Koska Jasu tulee tänään meille ennen tanssia", Jenna selitti innoissaan.

"Niinpä tietenkin", tokaisin.

"Mun pitää hommata sulle joku", Jenna sanoi yhtäkkiä.

"Eikä tarvi", sanoin heti.

"Heii! Et sä voi koko loppuelämääsi pysyä sinkkuna ja yksin vaan sen yhden jutun jälkeen", Jenna jatkoi.

"Enpä kai", tokaisin.

Mulla oli ollut nettisuhde yhteen italialaiseen tyttöön, kun olin kolmentoista. Me oltiin molemmat samanikäisiä ja tykättiin kpopista. Oltiin yhdessä joku melkein puoli vuotta. Kyllä mä kokoajan tiesin ettei se tulisi kestämään, mutta en olettanut, että se loppuisi kuitenkaan sillä tavalla. Ihan normaalina päivänä kesken meidän normaalin keskustelun, se vain laittoi ettei enää pysty tähän, että mun pitäisi silti pitää huolta itsestäni, vaikka se tekee näin. Sitten tuli vaan viesti 'goodbye' .  Sen jälkeen se esti mut kaikissa someissa, enkä tietenkään voinut tehdä mitään. Se oli jättänyt aika helvetin syvän jäljen muhun, eikä mun masennus ollut ainakaan helpottanut sen myötä.

"Ei et voi", Jenna jatkaa. "Sun on parempi löytää sieltä bileistä joku tai mä meen sänkyyn sun veljen kanssa", hän heitti.

"Mitä vittua Jenna", sanoin ja aloin nauramaan. Eihän se sitä ikinä tekisi, ja mun velikin on varattu. "Et sä voi sanoa tuolla lailla", sanoin.

"Voinpas", se vaan sanoi ja nauroi itsekin. 

"Mitä vittua te hihitätte täällä?" Anna, joka oli juuri päässyt historian tunnilta, kysyi.

Alettiin Jennan kanssa vaan nauramaan entistä enemmän ja taas hetkeksi unohdin sen mun sisällä olevan tyhjyyden.

A/N

Tän kirjan alku on tosi kämänen, enkä itsekään tykkää siitä hirveästi, joten todennäköisesti muokkaan sitä jossain vaiheessa.

Kuitenkin nyt menee jo vähän paremmin kuin aikaisemmin ja yritän kirjoittaa enemmän. Tässäkin luvussa oli jo yli 600 sanaa, kun aikaisemmissa on vaan joku 300.

Kiitos kaikille jotka on tätä jo tähän mennessä lukenut!!