Oisko se liikaa pyydetty?

5: jeongmin

A/N

jatkossa yritän julkaista uuden luvun ainakin kerran kuussa, mutta saa nähdä miten käy.

<3 <3

***

⚠itsensä satuttamisen maininta ja siitä puhuminen⚠

'meidän oma paikka' on oikeastaan vaan pieni aukio mun kodin viereisessä metsässä. Löysimme sen noin kahdeksan vuotta sitten. Sen jälkeen telttailimme ja vietimme siellä aikaa todella usein. Talvisinkin niin paljon, että Joonaksen isä rakensi sinne pienehkön katoksen ja penkin.

Joonas kulki edellä ja piti oikeasta kädestäni kiinni, aivan kuin en tietäisi mihin olemme menossa.

En ollut varma kuvittelinko, vai vaikuttiko Joonas hieman surulliselta. Nyt kun mietin, tämä oli käyttäytynyt eri tavalla kuin yleensä. Pelkäsin kokoajan enemmän mitä asiaa hänellä olisi.

Havahduin ajatuksistani kun pysähdyimme ja tajusin, että seisoimme katoksen alla. "sun kannattaa istua", Joonas sanoi ja istui itsekin penkille todella synkän näköisenä.

"Joonas onks jotain tapahtunu, vai miksi sä vaikutat noin synkältä", voi vittu miksi mä sanoin noin, entä jos sillä ei ookkaan mikään ja olin vaan ihan hemmetin tyhmä. Miksi oon näin tyhmä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä.

"ei sillä oo mitään tekemistä mun kanssa vaan enemmänkin sun", Joonas sanoi keskeyttäen ajatteluni. Ööö, mitä. Häh. Mitä se vois muka olla. "niin", sanoin, vähän pihalla aiheesta.

"okei, eli, siellä bileissä, joskus yhdentoista aikoihin tajusin ettet ollut enää näkyvissä ja kysyin yhdeltä sun ryhmäläiseltä, että oliko se nähnyt sua ja se sanoi, että olit mennyt yläkertaan, niin menin etsimään ja kävin koko yläkerran läpi ennen kuin näin sut siellä parvekkeella ja kun, ku tulin sinne parvekkeelle nii sä, sä istuit siellä- Joonaksen puhe keskeytyi, kun tämä yritti nieleskellä kyyneleitään muttei onnistunut ja ne valuivat pitkin hänen poskiaan. Hämmästyin, sillä mikä olisi niin kamalaa, että se saisi Joonaksen itkemään. Siirryin lähemmäs Joonasta ja painon pääni tämän olkapäätä vasten. En ollut hirveän hyvä lohduttamaan ihmisiä, mutta ilmeisesti läheisyyteni auttoi jonkin verran, sillä hetken päästä Joonas jatkoi kuiskaten: "sä istuit siellä se sun pieni taskuveitsi toisessa kädessä ja sun oikea käsivarsi oli täynnä erikokoisia verisiä viiltoja". Sen kuiskattuaan Joonas käänsi vetiset silmänsä omiani kohti.

Murruin itsekin ja tunsin kyynelten alkavan valua. Tunteeni olivat sekalainen kasa yllättyneisyyttä, pelokkuutta, surua ja huojennusta, sillä viimeinkin joku tiesi. Hetken itkettyäni uskaltauduin katsomaan Joonasta silmiin. Joonaskin itki. En ollut ikinä nähnyt hänen itkevän näin paljon. "miksi?" Joonas kuiskasi niin hiljaa etten itsekään meinannut kuulla sitä. "en mä oikeastaan itsekään tiedä, se alkoi silloin kun mua kiusattiin ja sen jälkeen siitä tuli tavallaan riippuvuus", sopersin Joonakselle katsomatta tätä silmiin. "Min sanoitko sä just et tätä on jatkunut viisi vuotta?" se kuiskasi. Nyökkäsin. "sähän olit vain kakstoista", Joonas sanoi ja niiskahti heti perään. "Min, pliis kato mua", Joonas pyysi. Hämmästyin hetkeksi, mutta käänsin katseeni Joonakseen päin. Se näytti niin surulliselta, miten halusinkaan pyyhkiä nuo kyyneleet tämän poskilta ja saada sen taas hymyilemään. "mikset kertonut mulle?" Joonas kysyi. "en halunnut kenenkään tietävän, musta tuntui niin säälittävältä, että olin sortunut johonkin sellaiseen", kuiskasin.

<3

Joonas

En kestänyt nähdä sitä tuollaisena, noin surullisena. Ihan ajattelematta vedin Jeongminin halaukseen ja painoin pääni sen hiuksiin. Yhtäkkiä mun teki todella paljon mieli antaa pieni pusu sen hiuksiin.

Hetkinen. Mitä vittua mä mietin. Tai siis olisihan se tosi kivaa ja ei. Ei. Joonas ei nyt. Työnsin ne ajatukset jonnekin syvälle miettiäkseni niitä myöhemmin.

"et sä ole säälittävä, Min sä et ikinä vois olla säälittävä", kuiskasin jeongminin hiuksiin.

Jeongmin

Puhuukohan se täysin totta, entä jos se ajatteleekin täysin päinvastoin. Mutta Joonas ei ole ikinä kyllä valehdellut mulle, varmaan se puhuu totta. Hitto, miksi tämän pitää olla näin vaikeaa.

Olin ilmeisesti ollut hiljaa pitkäänkin sillä Joonas sanoi taas jotain: "Min, mä olen ihan tosissani, ja haluan auttaa sua, jos et halua puhua siitä, niin mä voin aina halata sua ja, jos haluat puhua, mä lupaan kuunnella, aina, Min mä en halua jättää sua yksin tämän kanssa, ikinä."

Katsoin Joonasta silmiin ja tunsin kyynelten taas virtaavan. "se olis tosi mukavaa, mä en ansaitse sua", kuiskasin. "Min, sä ansaitset niin paljon enemmän kuin vain tällaisen ressukan, joka ei edes tajunnut, ettei kaikki ollut okei", Joonas kuiskasi takaisin itsekin itkien. "ei se ole sun vikasi, ei kukaan muukaan tiennyt, enkä mä halunnut, että kukaan saisi tietää", sanoin ja tunsin kuinka Joonas rutisti mua vielä tiukemmin.

"muuten mitä tapahtui sen jälkeen kun löysit mut sieltä parvekkeelta?" kysyin, koska pelkäsin jonkun muunkin nähneen minut. "no olit niin humalassa ettet meinannut edes tunnistaa mua, etkä näyttänyt muistavan sun kättäkään, mutta siellä parvekkeella oli jostain syystä ensiapulaukku, joten kaivoin sieltä haavanpuhdistuslappuja ja sideharsoa ja hoidin sun käden, sitten kannoin sut alas, nukahdit mautoon, vein sut kotiin, otin sen siteen pois ja peittelin sut", Joonas vastasi.

"mihin sä laitoit sen, sen veitsen?" ääneni murtui kesken lauseen. Joonas nielaisi ja vastasi: "laitoin sen sun työpöydän ylälaatikkoon, koska en tiennyt mitä mun olisi pitänyt tehdä sen kanssa, mutta Min, mä en voi pyytä sua olla tekemättä sitä tai mitään sellaista, mutta mä toivoisin, että jos sä teet niin uudestaan tai jos sun tekee mieli tehdä niin, kertoisit mulle. Ja ihan sama mitä päätät tehdä, mä haluan auttaa sua Min."

Joonaksen silmät olivat täynnä.. huolta,.. rakkautta, ei se ei olis mahdollista. Ei mitenkään. Huolta sen täytyi olla, pelkästään sitä.

"mä ainakin haluisin yrittää", kuiskasin ja sain meidät molemmat hymyilemään. "voidaanko me halailla vielä hetki ja mennä sitten meille puhumaan lisää", uskaltauduin kysymään. "tietenkin", Joonas vastasi ja hymyili vielä enemmän vetäen mut entistä tiukempaan, mutta myös hellään halaukseen.

A/N

tässä olis tämänkertainen luku, kiitos kaikille lukijoille.

tällä kertaa nähtiin myös hieman Joonaksen näkökulmaa, ja saatiin tietää ettei kaikki olekaan aina sitä miltä näyttää.

hyvää kesää ja muistakaa juoda vettä:)