Poika Nimeltä Samuel

Luku 7

Päivänä jona tapasin Renin, päätin että tässä on ensimmäinen ystäväni. Meistä tuli pian läheisiä, vaikka minulla olikin alkuvaikeuksia sosiaalisten suhteiden ylläpidossa pitkän eristäytymiseni jälkeen. Ren oli kuitenkin kärsivällinen ja antoi minun ottaa oman aikani ja kehittää ystävyyttämme omassa tahdissani. 

Tutustuessamme sain tietää pojan olevan puoliksi japanilainen, joka selittää hänen erikoisen nimensä. Lisäksi sain tietää, että olimme tosiaankin saman ikäisiä, sekä hakeneet ja päässeetkin samaan lukioon. Ren on koko ikänsä elänyt tässä kaupungissa ja tuntee sen kuin omat taskunsa. Kesän aikana ehdin Renin johdatuksella tutustumaan hyvin alueeseen.

Kesäloman viimeinen päivä saapuu, ja suunnittelemme viettävämme sen rannalla. Kävelemme yhdessä kuoppaisella hiekkatiellä, ilma on lämmin. Saapuessamme rantaan, lasken tavarani hiekkalle ja suuntaan kohti laituria kokeillakseni veden lämpötilaa. "Aina yhtä kylmää." Mutisen ja nostan käteni ravistellen ylös. Yllättäen takaani kuuluvat juoksuaskeleet ja ennen kuin ehdin edes reagoida, olen vedessä. Päästyäni takaisin pintaan nään Renin virnuilevat kasvot. Hän repeää nauruun nähdessään märät, hämmentyneet kasvoni. "Mä kostan vielä!" Virnuilen ja nousen pikaisesti laiturille, repien märän paidan pois päältäni ja heittäen sen hiekalle. Pinkaisen kohti Reniä, mutta hän on ehtinyt jo riuhtaista oman paitansa pois ja hyppää itse veteen. Hyppään hänen peräänsä ja vettä loiskuu ympäriinsä. Laiturilla aurinkoa ottanut teinityttö kiljaisee ja mulkoilee meitä pintaan palatessamme. Emme kiinnitä tuohon mitään huomiota ja pian hän kerää tavaransa ja poistuu. Huomaamme pian jääneemme kaksistaan rannalle. Muut ihmiset olivat poistuneet joko meidän äänekkään riehunnan takia, tai päivän edetessä. Illalla seurassamme ei ollut enää edes lokkeja.

Hetken kuluttua kävelemme auringon laskiessa hiekkatietä takaisinpäin kohti kotejamme. Koko päivä rannalla on vienyt kaiken puhtini ja olen hyvin väsynyt. Saapuassemme Renin talon kohdalle, Ren pysähtyy. "Mennäänkö huomenna samaa matkaa?" Hän kysyy viitaten huomenna alkavaan, ensimmäiseen lukiopäiväämme. "Tottakai!" Naurahdan iloisena ja heilautan kättäni hyvästiksi jatkaen matkaani omalle kotiovelleni. Kotiovellani vilkaisen vielä Renin talon suuntaan ja huomaan hänen jääneen seisomaan kädet taskussa omalle ulko-ovelleen. Hänen katseensa on maassa, mutta kun hän huomaa minun katselevan, heilauttaa hän vielä kättään ja menee sisälle. Seuraan mallia ja astun sisään omaan kotiini.