Poika Nimeltä Samuel

Luku 11

Suuni aukeaa hämmennyksestä. Räpäyttelen silmiäni muutaman kerran, mutta edelleen katseeni kohtaa Samuelin silmät. Nyt tuo siristää silmiään ja tulee hieman lähemmäksi. "Mitä tuijotat? Pitääkö sun silmät puhkaista vai häivyttekö siitä, me halutaan tää paikka." Hän sanoo. Käännän nopeasti katseeni alas, yksi pojista sylkäisee kengilleni. Hapuilen takanani otetta Renin kädestä ja kun saan siitä kiinni, lähden mitään sanomatta raahaamaan tuota pois paikalta.

Kävelen nopeaan tahtiin. Pääni on aivan tyhjä ja sydämeni tulee melkein kurkusta ulos. Ren ei meinaa pysyä tahdissani ja yrittää ponnistella otteestani irti samalla kuitenkin koettaen pysyä mukana. Hetken päästä pysähdymme ja vajoan seinää pitkin lattialle istumaan. "Anteeks Elias, tää on mun syytä. Jos et ois mun kanssa nii-" Ren aloittaa, mutta pysäytän hänet. "Lopeta. Mikään tässä ei oo sun syytä." Vastaan tuolle. Itseasiassa kaikki tässä on Samuelin syytä. "Mikä on?" Ren kysyy ja istuu vierelleni. Pudistan päätäni. En jostain syystä halua kertoa hänelle Samuelista. "Järkytyin vaan noiden käytöksestä..." Mumisen. "Oon pahoillani etten pystynyt puolustamaan sua." Jatkan, mutta nyt Ren pudistaa vuorostaan päätään. "Suahan ne uhkaili. Ikävä sanoo se näin mut ne ei edes huomannut mua kun sä tulit väliin. Toivottavasti ne ei ota suakin silmätikukseen." Hän sanoo. Yhtäkkiä nousen tarmokkaasti ylös. "Kyllä tää vielä tästä. Mä lupaan."

Pian kello soi ja on aika suunnata kohti luokkaa. Saavumme Renin kanssa luokkaamme ja otamme paikat luokan keskeltä. Ensimmäiset tunnit menee lähinnä nimien opettelemiseen. Vähemmän yllättäen, myös Samuel ja hänen porukkansa ovat meidän kanssamme samalla luokalla. En kykene keskittymään tutustumis tehtäviin lainkaan. Mieleni on vallanneet kysymykset siitä, miten Samuelista on tullut kiusaaja ja miksi hän aikoinaan petti lupauksensa eikä ollutkaan muuttonsa jälkeen enää yhteydessä minuun. Suurin osa luokkalaisteni nimistä menee täysin ohi. Hyvä että oman nimeni muistan. Onnekseni tutustumista ei kestä kauaa ja siirrymme jo loppupäivästä opiskeluun.

Ensimmäisen päivän viimein päätyttyä, kävelen Renin kanssa yhtä matkaa kotiin. Hän vilkuilee minua jatkuvasti, mutten huomaa sitä. Olen niin omissa ajatuksissani. Ren pysäyttää minut ja kääntää minut katsomaan häntä. "Elias, maa kutsuu. Sä oot ollu todella outo koko päivän." Hän sanoo. Tipun ajatuksistani takaisin todellisuuteen ja kohtaan Renin huolestuneet silmät. "Ei tässä mitään..." Vastaan mutta saan osakseni vain epäuskoisen katseen. "Kyl sä voit kertoa mulle jos sua vaivaa joku." Ren sanoo. "Eikä sun tarvii hengaa enää mun kaa jos koet että se aiheuttaa sulle vaan ongelmia." Hän jatkaa laskien katseensa alas. Huokaan. "Ei kyse oo siitä. Tänää on vaan tapahtunu niin paljon kaikkee. Menee hetki sisäistää." Totean. Se ei ole valhe, mutta en edelleenkään mainitse Renille Samuelista. Ren näkee kuitenkin lävitseni ja huomaa minun salaavan jotain. "Kiva kun luotat muhun näinkin paljon sen jälkeen, kun mä oon avannut itselleni herkkiä asioita." Hän sanoo julman sarkastisesti. Sitten sanaakaan sanomatta, tuo jatkaa yksinään matkaa.