KIELLETTY

Luku 4

Oli kulunut muutama viikko lukion alkamisesta. Koulujutut eivät olleetkaan niin vaikeita kuin mulle oltiin peloteltu niiden olevan. Itseasiassa pärjäsin ihan hyvin.

Matikantunti päättyi ja se sattuikin olemaan päivän viimeinen oppitunti. Olin luvannut mennä Alexille koulun jälkeen auttamaan pihahommissa, kun siellä kaivattiin apua. Vainioilla oli yhteensä viisi lasta, mutta tuo kaverini oli vanhin. Anni oli 10-vuotias, Aava 8, Aaret 6 ja Amalia 4. Näin ollen he eivät vielä jaksaneet kovinkaan paljon tehdä raskaita töitä.

"Mä käyn nopee heittään kirjat kaappiin", huikkasin tuolle blondille pojalle.

Meille ei ollut tullut tänään sellaista läksyä, johon tarvittaisiin kirjoja. Vain muutamia tietokonetehtäviä.

Suuntasin toiseen kerrokseen, jossa mun kaappi oli. Matkalla kuitenkin törmäsin johonkuhun niin, että tavarani levisivät ympäri lattiaa. Mäkin siinä sitten tömähdin nolosti maahan.

"Anteeks, prinsessa", kuulin hänen äänensä. Hänen, joka muhun oli törmännyt, eli Leo Honkasen.

Noukin kirjani lattialta ja nousin ylös. Katselin noita vihreitä silmiä, jotka tutkailivat kasvonpiirteitäni. Menin taas ihan lukkoon, enkä oikein tiennyt mitä tehdä.

"E-ei se mitään", onnistuin änkyttämään hiljaa.

"Eihän suhun vaan sattunu?" hän kysyi huolestuneena.

"Oon kunnos, mut kiitti."

Tungin kirjat kaappiin, pistin sen kiinni ja harpoin nopein askelin pois Leon luota. Hänen hajuvetensä tuoksu leijaili edelleen sieraimissani. Se oli samanlainen hajuvesi kuin Luukaksella: Ralph Laurenin Red Rush, tai mikä sen nimi sitten ikinä olikaan. Tuoksussa oli punaista mandariinia, minttua ja setripuuta.

Alex odotteli mua portin luona. Hän hymyili, kun näki mun tulevan ulos koulurakennuksesta. Menin kiireesti hänen luokseen ja niinpä pääsimme sitten lähtemään.

Saavuimme Vainioille jonkin ajan päästä. Kävin tervehtimässä Alexin vanhempia pikaisesti. Armi Vainio teki kotitöitä sillä välin, kun Antti teki tietokoneelta käsin töitä. Hänellä oli murtunut jalka, joten hän ei kyennyt tekemään mm. juuri niitä pihahommia, joissa tulin auttamaan.

"Ookkei, ensiks pitäs kantaa halot puuliiteriin", Alex ohjeisti. "Haluuks jotku hanskat, ettei sulla mee tikkuja käsiin?"

"Voisin mä ottaa", vastasin nyökäten.

Sain jotkut paksut kumiset sormikkaat ja pistin ne käsiini. Sitten seurasin kaveriani takapihalle, missä meitä odotti suuri halkopino. Alex otti syliinsä kerralla varmaan kymmenen klapia. Mä sain kannettua vain viisi. Hetken siinä sitten kantelimme puita liiteriin, kunnes huomasimme talon nurkalla olevat kottikärryt.

"Rutto, miten mä unohin noi", tuo poika päivitteli ja meni hakemaan kärryt.

Homma sujuikin nopeasti loppuun kottikärryjen ansiosta. Seuraavaksi oli vuorossa ruohonleikkuu ja rikkaruohojen kitkeminen kukkapenkistä. Mä valitsin jälkimmäisen.

Kului pari tuntia ennen kuin saimme kaiken valmiiksi. Mutta raskas työ palkittiin terassilla huilimisella. Alex kävi hakemassa meille limut ja jäätelöt. Minttupuffet, parasta ikinä.

"Kiitti, kun tulit auttaan", kaverini sanoi otettuaan ensin kulauksen kylmää kokista.

"Eipä mitään, oli aika mukavaa", hymyilin leveästi. "Mut mun pitäs kyl oikeesti lähtee kotiinpäin. Alkaa olla myöhä."

"Aa joo, haluuks että tuun saattaan? Täällähän voi liikkuu vaikka millasii hörhöjä."

"Ei sun tarvi, eihän tästä oo kovin pitkä matka", huomautin samalla, kun nousin tuoliltani.

"No jos oot varma? Mut ei mua haittais tulla mukaan."

"Voit saattaa mut joskus toiste", vastasin hymähtäen. "Haluun nyt ehkä vähän omaa aikaa, kun tuol kotona on kummiski hirvee härdelli päällä."

"Joo, ymmärrän", Alex nyökkäsi. "Jumalan rauhaa."

"Jumalan rauhaa."

Lähdin kävelemään kotia kohti. Laitoin napit korvilleni ja kuuntelin Kuule -sovelluksesta jotain SRK:n sekakuoron levyä.

Kännykkäni näytölle lävähti Snapchatin ilmoitus siitä, että joku oli lisännyt mut kaverikseen. Huomasin Leo Honkasen nimen. Miksikäs ihmeessä hän mut lisäsi? Varmaan vahingossa tai vitsillä? Eihän kukaan hänen näköisensä haluaisi snäppäillä munlaisen rumiluksen kanssa.

Päätin lopulta kuitenkin hyväksyä kaveripyynnön, mutta toivottavasti kukaan kavereistani ei saa jotain kautta tietää. He luulisivat heti, että tykkäsin tuosta jätkästä, vaikka totuus oli toisenlainen. Lisäksi he varoittaisivat mua siitä, ettei epäuskovaisiin kannattanut ihastua. Kyllä mä olin kuullut varoituksen monta kertaa ja yritin vältellä epämeitsejä, mutta jostain syystä Leo vaikutti melko mielenkiintoiselta. Okei, ehkä mun ei kannata ajatella häntä. Hänhän lisäsi mut varmasti vain vahingossa/vitsillä, kuten jo totesinkin.

Nyt Leo sitten lähetti mulle snäpin. Mitä ruttoa? Mulleko? Mulle, Isla Merikannolle, omituiselle tytölle? Odotin pari minuuttia sydämeni pamppailessa yhtäkkiä hirveän lujaan tahtiin, kunnes avasin kuvan. Suuni loksahti auki, kun näin Leon paidattomana poseeraamassa peilin edessä. Hänen ruskeat hiuksensa olivat märät. Olin vähällä henkäistä ääneen, mutta onnistuin pitämään itseni hallinnassa. Miksi hänen piti olla niin älyttömän hyvännäköinen?

Olin tuijottanut snäppiä kiusallisen kauan, joten oli aika pistää se pois. Mietin hetken ennen kuin riisuin hupparin, jättäen valkoisen topin päälleni. Otin mahdollisimman 'seksikkään' kuvan, vaikka mun näköisenähän näytin vain todella nololta. Lähetin snäpin. Sinne meni. Mitä mä oikein tein?