KIELLETTY

Luku 6

"...ja sitten se vaan paino mut siihen oven ja ittensä väliin. Se myös sano mua söpöks", olin juuri selittämässä eilisen päivän tapahtumia Ainolle.

Olimme tulleet yhteen puistoon muka niin aesthetic piknikille, mutta siltä se ei todellakaan näyttänyt. Eväät olivat levällään viltillä ja sotkuakin siihen oli kertinyt. Mutta se oli ihan okei.

"Toi kuulostaa tosi ällöttävältä. Miks se luulee, että sillä on oikeus noin vaan ahistella tyttöjä?" paras kaverini pohti.

"Koska se aattelee, että kaikki tytöt kuolaa sen perään tollasen käytöksen takii."

"Just. Pelkkä limanuljaska se on."

Kesken keskustelumme, lokit älysivät hyökätä ruokiemme kimppuun. Yritimme hätistellä niitä pois, mutta kerta toisensa jälkeen ne tulivat nappaamaan suuhunpantavaa. Lopulta onnistuimme keräämään tavarat kasaan ja heittämään jämät roskikseen. Sitten lähdimme kiireesti pois puistosta.

Päätimme mennä junalla rautatieasemalta Triplaan shoppailemaan, sillä meillä ei ollut muutakaan tekemistä. Kävimme läpi vaatekauppoja, mutta mä ostin vain pari uutta villapaitaa, koska mulla ei ollut mitään päätähuimaavia summia pankkitililläni. Aino osti yhdet farkut, vaaleanpunaisen kukkamekon, pari toppia ja hupparin.

Lähdimme juuri H&M:stä, kun huomasin tutun pojan kävelemässä käytävällä mopokypärä kädessään.

"Mitä ruttoo toi tääl tekee?" huokaisin silmiäni pyöräyttäen. "Tuu, kierretään jotain toista reittiä pois, ettei se huomaa."

"Mulle sopii", Aino vastasi mulkaistuaan poikaa pahasti.

Voitonriemuisina pääsimme asemalaiturille saakka, kun yhtäkkiä se jätkä ilmestyi sinne. Hän varmaan stalkkasi meitä, koska on niin hulluna muhun.

"Mitäs Merikanto?" Leo kysäisi nojatessaan vieressämme olevaan tolppaan. "Ja kukas sä oot?" hän kysyi ystävältäni.

"Ei kuulu sulle", Aino tuhahti.

"Miks seuraat mua ihan kaikkialle minne meen?" kysyin ärtyneenä.

"Enhän mä sun perässä juokse, vaan sä mun. Oot aina siellä, missä mäkin, muru", poika sanoi.

"Itehän sä tulit tänne meiän luokse", huomautin kiharoitani pöyhien.

"Mikäs täällä on ongelmana?" kuulin tutun äänen takaani.

Rasmus astui mun ja Ainon eteen, mittaillen Leoa katseellaan. Kaverini oli vähintään viisi senttiä pidempi kuin tuo toinen poika.

"Ei täs mitään-", Leo änkytti. "Islalta vaan putos tää ja aattelin palauttaa sen", hän sanoi samalla, kun ojensi mulle kultaisen rannekorun.

"No, nyt oot hoitanu sen homman. Kiitos ja hei hei", Rasmus vastasi ja viittoi poikaa lähtemään tiehensä.

Kun tuo luokkakaverini oli poistunut paikalta, palasimme kauppakeskuksen sisälle kolmisin kahden ystäväni kanssa ja menimme Spice Iceen jäätelölle. Selitin Rasmuksellekin eilisen tapahtumat ja hän oli aika raivona siitä, että jouduin kokemaan sellaista.

"Onneks satuin tällä kertaa paikalle, ettette molemmat joutunu ton idiootin ahistelemaks", hän sanoi ja pisti lusikallisen pehmistä suuhunsa.

"Jep, kiitti", Aino vastasi.

Mä en puhunut mitään, koska tuijotin sitä rannekorua, jonka Leo oli antanut mulle. Mä en ollut pudottanut sitä, koska se ei ollut mun, enkä ollut koskaan nähnytkään sitä. Hän oli halunnut antaa korun mulle, mutta mitä mä tekisin sillä? Jos käytän sitä, hän saa musta sellaisen kuvan, että olen kiinnostunut. Jos heitän sen menemään, hän saattaisi suuttua. Kumpi on siis parempi vaihtoehto? Jälkimmäinen...

"Nähään huomenna koulussa", Aino sanoi halattuaan mua. Olimme saapuneet takaisin päärautatieasemalle Triplasta.

"Joo", nyökkäsin hymyillen.

Halasin vielä Rasmusta ja lähdin sitten bussia kohti, jolla pääsisin lähemmäs kotiani. Koko ajomatkan ajan pyörittelin rannekorua käsissäni. Tykkäsin oikeastaan aika paljonkin siitä. Siinä oli perhosenmuotoinen riipus, joka oli tehty kimmeltävistä helmistä.

Sain chatin Leolta, jonka avasin ehkä vähän turhankin nopeasti.

Leo Honkanen: Sori mun idioottimaine käytös. Toivottavasti rannekoru hyvittää sen :)

Tuijotin viestiä hetken, miettien mitä vastata.

Minä: Ei se mitään, mut älä jatka semmosta toimintaa. Vinkki: tytöt tykkää, kun niitä kohellaan oikein.

Leo Honkanen: Häh? Miks mulle aina sanotaan et ootte lääpällään pahoihin poikiin?

Minä: En tiiä kuka sulle on valehellu. Tai siis, kyl varmaan jotku tykkää sunlaisista tyypeistä, mut ite en ois kiinnostunu.

Leo Honkanen: Millä mä sitten saan sut kiinnostuun musta?

Minä: No nii, lopeta tommonen. Meistä ei vois ikinä tulla mitään. Ollaan liian erilaisii.

Leo Honkanen: Mut ooks kiinnostunu?

Minä: En todellakaa.

Avattu 1h.

Olin ollut kotona jo hyvän tovin, mutta Leo ei ollut edelleenkään sanonut mitään. En toki olettanutkaan, tai...ketä mä oikein huijaan? Kyllä mä vähän oletin, että hän edes jotain vastaisi. No, ainakin nyt hän varmaan jättäisi mut rauhaan.