KIELLETTY

Luku 7

Tiedättekö mitä? Päädyin sittenkin pistämään sen Leolta saamani rannekorun käteeni seuraavana päivänä. No mitä nyt? Se sattui vain olemaan kivannäköinen.

Nappasin kaapistani liikkakamat ja lukitsin oven. Tunkeuduin muiden oppilaiden tukkimalla käytävällä eteenpäin kohti pukuhuoneita. Liikuntatunnit olivat onneksi todella rentoja ja opettajamme päästi meidät joka kerralla tekemään mitä ikinä halusimmekin. Mulle se merkkasi lenkkeilyä.

Kietaisin kiharani nutturalle ja vaihdoin mustiin urheiluhousuihin ja tummanviolettiin liikkapaitaan. Vedin vielä ohuen takin siihen päälle. Pistin kännykästä soimaan klassista musiikkia ja tungin sen sitten housujeni taskuun, joka oli tehty juuri siihen tarkoitukseen.

Ulkona oli melko kolea sää, koska oli pilvistä ja tihutti vähän vettä. Toivoin vain, ettei alkaisi rankkasade, sillä en halunnut kuulokkeideni menevän rikki sen takia.

Yksi suosikkireittini kulki suuren puiston halki. Sen keskellä oli lampi, jonka yli saattoi kulkea puista siltaa pitkin. Pysähdyin katselemaan liplattelevaa vettä.

"Kelpaisko lenkkiseura?" kuulin Leon äänen takaani.

Käännähdin ympäri yllättyneenä ja heleä puna kohosi poskilleni, kun muistin korun olevan edelleen ranteessani. Olin 'unohtanut' ottaa sen pois. Onneksi hiha peitti sen juuri sopivasti.

"M-mä..tuota..oon aika hidas", takeltelin kömpelösti. Voi rutto, miksi aina haukun itseäni näin?

"Mulle kelpais kyllä rauhallinen tahti. Paahdan aina ihan hiton lujaa vauhtia ja sitten about kuolen lenkin jälkeen", tuo brunette poika totesi olkiaan kohauttaen.

"Ahaa."

"Eli saanko liittyä seuraan vai en?"

"Emmä oikein tiedä. Olin aatellut liittyy Alexin seuraan, kun se laitto mulle hetki sitten viestii."

"Aa, se taitaakin olla sun poikaystävä? Se, jonka kaa sä soittelit pianoo?"

"Ei me olla mikään pari. Ollaan samassa kaveriporukassa", huomautin nopeasti. Toisaalta, miksen vain olisi väittänyt olevani yhdessä Alexin kanssa? Silloin olisi Leon flirttailu mahdollisesti loppunut.

"Mut tykkääks sä siitä?" Leo kohotti kulmakarvojaan uteliaasti.

"Hei, kuules nyt. Mun rakkauskuviot ei kuulu sulle, koska me ei tunneta toisiamme millään tavalla ja en oikeestaan haluu ees olla tekemisissä sun kaa."

"Hitto, mä luulin jo, että aloit lämpenemään mulle."

"Ihan oikeesti, Honkanen. Mee ettiin joku toinen naikkonen itelles. Mä en oo kiinnostunut susta tippaakaan, enkä ikinä tuukkaan olemaan."

"Mutta mikset?"

"Mähän oon kertonut sen sulle jo kerran. Me ollaan erilaisii, eikä siitä tulis mitään. Meillä on erilaiset arvomaailmatkin, etkä sä tajuu oikeesti yhtään, millanen tyyppi mä oon."

"Voisin mä yrittää ymmärtää?"

"Ei, painu unelmoimaan jostakusta muusta. Parempi vaan, että unohdat mut", huokaisin ja lähdin jatkamaan matkaa.

Että Leo osaakin olla ärsyttävä jätkä. Mutta en voi sille mitään, että samaan aikaan hän on niin älyttömän hyvännäköinen ja kiehtova. Se pieni ääni pääni sisällä kuiskii koko ajan mulle ja houkuttelee mua tutustumaan tuohon poikaan, sekä ehkä jopa etenemään pidemmälle hänen kanssaan. Mutta mun on parempi vain kuunnella järjen ääntä. Meillä ei voisi ikinä olla mitään, sillä kukaan ei hyväksyisi sitä. Ei ainakaan vanhempani, ei edes paras ystäväni.

Tosiaan, ei Alex oikeasti ollut laittanut mulle mitään viestiä. Mun vain oli keksittävä joku tekosyy, jonka varjolla pääsisin pois Leon luota. Kävin juoksemassa lenkkini loppuun, minkä jälkeen palasin takaisin koululle - juuri ajoissa ennen seuraavaa tuntia.

Hiukseni olivat märkänä suihkun jäljiltä, koska en ollut ehtinyt kuivata niitä lähes lainkaan. Istuin englannin luokassa, tekemässä suunnitelmaa PowerPoint esitelmään, jonka aiheena mulla oli ihmisoikeudet.

"-oot niin hauska!" joku tyttö kikatti.

Käännyin vilkaisemaan olkani yli. Luokan takaosassa istuvan Leon sylissä istui mustan polkkatukan omaava kurvikas tyttö. Kappas, poika oli sitten noudattanut käskyäni kirjaimellisesti.

Jostain syystä tunsin pienen piston sydämessäni. Tuo olisi voinut olla mä, ellen olisi tällainen kuka olen. No, ei voi mitään.

Tyttö nojautui suutelemaan Leoa, joka vastasi siihen. Mutta koko tuon pitkän suudelman ajan, poika tuijotti mua suoraan silmiin. Mä olin jäätynyt paikoilleni, enkä kyennyt kääntämään katsettani muualle. Mikä muhun oikein oli mennyt? Olinpas nolo tyyppi.

Parivaljakko irtautui toisistaan vasta, kun opettaja palasi luokkahuoneeseen haettuaan kupillisen kahvia opehuoneesta.

"Jatketaan myöhemmin", tyttö leperteli hiplatessaan Leon hiuksia.

Tuo ei kuitenkaan kuunnellut, koska hän oli liian keskittynyt mun tuijottamiseen.

"Kuunteleks ees?" se narttu jatkoi kimittämistään. Oho, anteeksi. Ei ollut tarkoitus käyttää hänestä noin pahaa nimitystä.

"Mitäh? Joo...juu, justiinsa", poika säpsähti.

"Niin, missä siis tavattais?"

...

"Leo?!"

"Mmh, juuh."

"Vastaa mun kysymykseen", tyttö kivahti.

"Aa, vaikka mäkkärin eessä."

"No niin, vihdoinkin."