12

570 33 2
                                        

HARRYN NÄKÖKULMA

Lentokoneemme laskeutuu juuri Italian maan päälle. Alan herättelemään tyttöystävääni.

"Hei babee, herää me ollaan Italiaaassaaa!" huudan Mollylle ja ravistelen häntä. Molly avaa silmänsä ja haukottelee kauan.

"Eikä oikeesti mennään shoppailee!" Tuo huudahtaa, kun saa unihiekat silmistään.

"Joo, mut meillä on konsertti illalla." kerron. Molly nyökkää ja nousee ylös. Kävelemme käsikädessä ulos koneesta. Pojat ovat jo aavistaneet meidän seurustelevan, joten heille emme edes kerro. Lehdistöltä tämä asia pitää pitää salassa, sillä kuulemma bändin maine kärsii jos joku seurustelee julkisesti.

**

"Oikeesti mä en jaksa enää kävellä metriikää ja mulla on keikka illalla. Lähetään jo hotellille." valitan Mollylle ja vedän hänet pois liikeestä, johon hän on jäänyt tuijottamaan jotain paitaa.

"Okei lähetään. Mut mä haluun karkkii, käyään siis kaupan kautta." Molly sanoo ja vetää puolestaan minut karkkikauppaan. Valitsemme karkkeja pussiin ja sitten siirrymme maksamaan. Olen hyvin iloinen, sillä olemme saaneet olla tämän päivän aivan rauhassa, ilman että koko ajan kameramiehet juoksee
perässä. Fanejakaan ei ole näkynyt.

**

"Noniin pojat. Tässä teille vaatteet. Puette ne päälle. HETI!" Molly huutaa.
Puemme poikien kanssa vaatteet päälle ja hyppäämme yhtä aikaa pukukopeistamme takaisin huoneeseen. Molly säikähtää ja kiljahtaa kovaa. Me vain nauramme.

"Noniin hyvää keikkaa. Ootte mahtavia" tyttö sanoo ja halaa meitä kaikkia. Minulle hän antaa vielä suudelman otsalle. Lähdemme kävelemään kohti lavaa. Alkuintro soi joten menemme paikoillemme. Kun intro on loppumassa nousemme hissintapaisella laitteella lavalle. Puoliminuuttia vain kuuntelemme fanien kiljuntaa ja sitten alamme vetämään Cloudsia.

Keikka sujui normaaleissa merkeissä ja nytten on viimeisen biisin aika. Laulamme Story Of My Lifen viimeiseksi.

"Ajakaa turvallisesti kotiin. Nukkukaa hyvin. Olette mahtavia. Pus." huudan yleisölle ja poistumme lavalta.

"Ihan mieletön keikka. Sika hyvä meno." Niall naurahtaa. Tulemme huoneeseen, jossa on sohvia ja pöydät notkuvat hyviä ruokia. Nappaan vesipullon pöydältä ja otan hörpyn siitä. Istahdan sohvalle Mollyn viereen.

"Moi." sanon.

"Moi." hän vastaa.

"Lähetääks johonki klubille?" Louis kysyy.

"Emmä ainakaa." Molly vastaa.

"Emmäkään." vastaan.

Kaikki muut pojat lähtevät klubille ja minä ja Molly menimme hotellille. Makaamme sängyllä, niin että Mollyn pää on vatsallani.

"Olitte sika hyvii." Molly sanoo innostuneena. Kiitän häntä.

"Mitä me tehään huomenna, ennen keikkaa?" kysyn.

"Hei mä tiiän. Pukeudutaan pingviineiks ja mennään antaa lapsille haleja. Ja sit kutsutaan ne johonki tiettyyn paikkaan ja sit paljastat ittes niille." Molly ehdottaa.

"Joo ei." naurahdan. Hänkin naurahtaa ehdotukselleen.

"Entä jos mentäs rannalle, tääl on kuitenki aika lämmin." ehdotan.

"Joo mennään. Pyyetään muutkin pojat mukaan." Molly sanoo.

"Mut hei nyt mä meen nukkuu. Oon tosi väsynyt." sanon ja lähden pesemään hampaat. Molly tulee myös. Pesemme hampaat ja menemme nukkumaan.

"Öitä. Mä rakastan sua." sanon ja suutelen Mollyä.

"Mä rakastan sua enemmän kun sä mua. Mut öitää." Molly naurahtaa ja pussaa otsaani. Sitten hän käpertyy kainalooni ja hetken päästä kuulen vain suhinaa.

MENKÄÄ LUKEE MUN TOISTA FICCIÄ KANS! JA EN NYT TIIÄ TULEEKO ENSVIIKOLLA LUKUA, KOSKA OLEN MENOSSA TÄÄLTÄ ETELÄSUOMESTA POHJOISEMPAAN

stylist (harry styles in finnish)Où les histoires vivent. Découvrez maintenant