Sanat tappavat [TAUOLLA]

Per Manum Dei

     Jälleen kerran kuului huuto, mutta tällä kertaa se kuului Aurelian suusta. Elroy, jonka haltijantuhoajat olivat siepanneet, oli nimittäin hänen pikkuveljensä.

Aurelian perheellä oli käynyt 'huono' tuuri, kun molemmat lapset joutuivat Taikakylään. Muistin Aurelian olleen naapuriluokalla ensimmäisellä kouluvuotenani, mutta toisella hän oli kadonnut. Hänen taikavoimansa paljastuivat todella nuorena, toisin kuin Elroyn, joka oli yksi Pyhän Adelian kaupungin uusimmista asukkaista.

   Sisarukset eivät muistuttaneet paljon toisiaan. Aurelialla oli kullanpunaiset lainehtivat hiukset ja poskilla pisamia, mutta Elroy oli vaalea. Oikeastaan ainoa heitä yhdistävä asia oli jännittävät vihreät silmät.

Minua oli aina harmittanut, ettei minulla ollut sisaruksia. Miltei kaikissa crillanilaisissa lapsiperheissä oli useita lapsia, siltä varalta että joltakulta paljastuisi haltijavoimia. Ihan kuin haltijat olisivat ikäviä rikkaruohoja kukkien seassa.

  Juoksin Crillanin ja Taikakylän rajalle kiirehtivän Aurelian perään, mutta samaan suuntaan kulkeva ihmismassa — vai pitäisikö sanoa haltijamassa — tukki tieni enkä päässyt liikkumaan.

"Anteeksi, voisitteko väistää?" huusin haltijoille.

"Ystäväni on siellä, minun on pakko päästä hänen luokseen!"

Vihdoin he kuulivat. Haltijat alkoivat hajaantua niin, että keskelle toriaukiota jäi väylä, jonka toisessa päässä juoksi Aurelia. Pinkaisin hänen peräänsä, ja näin, miksi kaikki olivat niin kauhuissaan.

Haltijantuhoajat pitelivät veistä Elroyn kurkulla, ja siitä tipahteli kirkkaanpunaisia veripisaroita verkkaiseen tahtiin.

Haltijantuhoajat pukeutuvat mustiin munkinkaapuihin, ja kaulallaan heillä on risti. Heidän käsiinsä on poltettu sanat Per Manum Dei, Jumalan käden kautta, jotka he lausuivat kuorossa.

Astuin Aurelian viereen, ja juuri kun olin aikeissa kysyä, mitä teemme, kun hän tiuskaisi:

"Mitä sinä teet täällä?"

Järkytyin hänen äänensävystään.

"Tahdoin tulla vain perääsi, kun lähdit juoksemaan sanomatta mitään!" kivahdin takaisin.

"Mitä, lohduttamaan minua vai? Tässä tarvitaan apua että Elroy saadaan noilta pois, ei lohduttavaa olkapäätä ikään kuin hän olisi jo kuollut!"

Se loukkasi minua sen verran pahasti, että minun teki mieli vain lähteä ja jättää Elroy ja Aurelia omilleen.
Mutta mieleni sopukoissa tiesin, että minun pitäisi jäädä ja auttaa.

Katsoin Crillanin ja Taikakylän erottavan aidan raosta uudelleen. He olivat kauempana kuin aluksi arvioin, ehkä kahdensadan metrin päässä. Kiitin tarkasta haltijanäöstäni — ketä, Jumalaako?! En sittenkään, vaan haltijoiden pyhimystä, haltijasoturi Adelinaa, kenen mukaan kaupunki oli saanut nimensäkin.

Takanamme noin viiden metrin päässä oli haltijajoukko. He jättivät meille tilaa ikään kuin välissä olisi ollut näkymätön seinä.

Havahduin. Olin saanut ajatuksen, miten saisin Elroyn turvallisesti takaisin.

En ollut kuitenkaan huomannut ympärillä vallitsevaa möykkää. Haltijat huusivat erilaisia keinoja saada haltijantuhoajat häipymään.

"Suojaloitsut ovat päällä, he eivät pääse kaupunkiin!"

"Mutta entä poika? Emme voi jättää häntä kuolemaan."

"Miksi emme? Olisi itsemurha lähteä hakemaan häntä!"

Minä puolestani huusin sopivaan aikaan "OLKAA HILJAA, MINULLA ON IDEA!"

Haltijat katsoivat minua kuin olisin mato, ei minusta olisi hyötyä.

"Minulla on idea, miten hänet saadaan pois. Ja haltijantuhoajat karkoitettua, mutta tarvitsen siihen hiljaisuutta ja rauhaa."

Haltijat olivat niin hiljaa, että kuulisin nuppineulankin putoavan. Henkäisin syvään ja sanoin:

"Avatkaa portit. Ja ohjaus minulle, tiedän mitä tehdä. Jos ette luota minuun, voitte olla takanani valmiina jos yritykseni ei onnistu."

Joukosta kuului tyrskähdys. "Mikä se sinun niin sanottu suunnitelmasi on?"

Kurkotin varpailleni nähdäkseni, kuka puhui, mutta minun ei tarvinnut, koska henkilö astui esiin omasta tahdostaan.

Henkilö oli poika, ehkä minun ikäiseni tai vuoden vanhempi. Mustatukkainen, harmaasilmäinen. Tummat ripset. Hänelle tuli kuopat poskiin, kun hymyili hiukan vinoa, kujeellista hymyään. Hurmaava.

Hymyilin tietävästi. "Sittenpähän näet. Avatkaa ne portit nyt."

Aurelia peruutti muun väkijoukon luokse, kun korkeat rautaportit avautuivat.

Nyt minun täytyisi toteuttaa ehkä itsetuhoinen, mutta melko varmasti toimiva suunnitelmani Elroyn pelastamiseksi.

A/N: Oliko luku sopivan pitkä, haluutteko lyhyempiä vai pidempiä? Ja mitä piditte? Haluatteko kuvausta Leandrasta? Tuleeko lukuja turhan tiuhaan, olisko kerran tai pari viikossa vai vähän silloin  tällöin?