Jailed love ♥ [Luke Hemmings fanfiction]

Chapter 2

Olin silloin vasta viiden vanha. Äiti oli pistänyt minut nukkumaan ja lähtenyt käymään silloisen miesystävänsä luona. Olin kahdestaan isoveljeni kanssa, joka hänkin oli silloin nukkumassa. Huoneeni ovi kävi, joku astui sisälle. Menin syvemmälle peiton alle puristaen nallepehmoani peloissani.

- Shh, isä on tässä, kuulin miehen sanovan.

- Isä? kuiskasin, ja hän nosti minut syliinsä.

- Voi pikkutyttöni, olet kauniimpi kuin muistinkaan, isän henki haisi viinalle.

Hän kosketteli ja silitti ensin kasvojani, sitten vartaloani. Minua pelotti vieläkin, tämä ei ollut se isä, jonka minä tunsin. Käskin häntä lopettamaan, muttei hän tehnyt sitä. Rupesin huutamaan ja rimpuilin itseni irti isän otteesta. Isoveljeni paiskaisi oven auki, laittoi valot päälle ja juoksi luokseni. Näin hänen kädessään olevan veitsen, jolla hän osoitti isääni.

- Aiden, onko ollut ikävä isää? isä jaksoi vitsailla.

- Nyt sä painut hittoon täältä, ennenkuin mä soitan poliisit! isoveljeni huusi.

- Älä viitsi nyt, voitaisiin tehdä yhdessä... jotain kivaa, isä vihjaili.

- Ulos!

Kurkin veljeni selän takaa. Isä huokaisi ja lähti ulko-ovelle päin. Äiti oli tullut juuri kotiin ja oli soittamassa poliisille.

- Sä et lehmä soita mihinkään! Isä huusi ja repi puhelimen äidin kädestä.

- Onneksi mun ei tarvitse, koska poliisi on jo täällä, äiti sanoi ja näin äidin miesystävän hänen takanaan.

Mies tarttui isää käsivarresta ja lähti taluttamaan ulos.

- Me lähdetään nyt kammarille selvittämään tämä asia, hän sanoi määrätietoisesti.

Pyyhin kyyneleeni ja puristin tyynyä käsilläni. Tästä olisi tulossa pitkä yö. Nukahdin vasta aamun pikkutunneilla.

- Herätys likka, toin sulle vähän aamupalaa

Olin nukkunut ehkä neljä tuntia. Nousin istumaan haukotellen ja venytellen samalla hartioitani.

- Haluutko puuroa vai leipää vai muroja? mies kysyi hymyillen.

- Miten sä oot noin hyvällä tuulella, vaikka sä erosit juuri eilen, ihmettelin.

- Hyvät yöunet ja musiikki tekee ihmeitä, hän sanoi ja pörrötti vaaleita hiuksiaan suloisesti.

- Okei... mutta vastaus kysymykseesi, otan muroja, mutta yleensä en kyllä syö aamupalaa

- Mikset? mies ihmetteli kaataessaan maitoa murojeni sekaan.

- Mulla on aamuisin huono olo, ei sillon tee mieli ruokaa. Niinkuin ei kyllä muutenkaan, mutisin kauhoessani muroja suuhuni.

Jo puolikulhollista syötyäni tunsin olevani täynnä, mutta mies tarttui lusikkaan ja syötti minulle loput.

- Sun pitää syödä, oot hirveen laiha, hän sanoi huolestuneena.

- No kiitos vaan, vastasin pyöritellen silmiäni.

- Haluut varmaan käydä suihkussa? mies kysyi ja heitti minulle valkoisen puhtaan pyyhkeen.

En vastannut mitään vaan uppouduin taas tuijottamaan miehen siniharmaita silmiä. Hän vältteli katsekontaktia ja kutitti hermostuneena niskaansa.

- Niin tota, suihku ois tossa, sano ku oot valmis, mies sanoi ja kääntyi selin minuun päin.

Tuijotin epäuskoisena ruosteista suihkua, ja mietin, kuvitteliko mies oikeasti, että kävisin suihkussa hänen ollessa samassa tilassa. No, eikai minulla ollut vaihtoehtoa. Viikkasin vaatteeni nätisti tuolin päälle ja avasin hanan. Jouduin odottamaan pitkän tovin, ennenkuin vesi oli edes haaleaa. Kunnolla se ei lämmennyt missään vaiheessa. Olin hämmästynyt, ettei mies vilkaissutkaan missään välissä taakseen, minuun päin. Ehkä hän oli homo? Erotin vedensolinan seasta laulua. Tajusin, että mies lauloi nappikuulokkeilla kuuntelemansa musiikin tahtiin.

"She said to me,"Forget what you thought
'Cause good girls are bad girls that haven't been caught.
So just turn around and forget what you saw
'Cause good girls are bad girls that haven't been caught.""

Se kuulosti suloiselta. Harrastikohan hän laulamista? Hyvä hän ainakin oli. Huuhdeltuani hiukseni sammutin hanan, ja puristelin hiuksistani ylimääräiset vedet pois. Kuivasin itseni miehen antamalla pyyhkeellä, ja kävelin hänen taakseen niin ettei hän huomannut. Vein korvani lähelle hänen korvaansa, jotta kuulisin kuulokkeen läpi, mitä hän kuunteli. Yllättäen tunnistin bändin, 5 Seconds of Summerin. Kaverini olivat hehkuttaneet kyseistä bändiä jo vuositolkulla, mutta itse en juurikaan ollut kuunnellut heitä. Hiuksistani valui pisara miehen olkapäälle, jolloin hän havahtui.

- Sori, katoin vaa videota meidän edelliseltä keikalta, mies sanoi ja otti kuulokkeet pois korvistaan.

- Meidän? olin hämmentynyt.

- Sä et tiedä kuka mä oon? mies vaikutti vielä hämmentyneemmältä.

- No en kai mä muuten olisi kysyny sun nimeäs eilen, muttei herra suostunut kertomaan, muistutin.

- Ainii

- No aiotko sä kertoa? kysyin.

- En, hän hymyili ylimielisesti.

Istuuduin tuolilleni hänen viereen ja katselin miehen mustaa huulirengasta.

- Sattuiko toi?

- Huulikoru? Ei, ei yhtään, hän vastasi ja pyöritteli rengasta kielellään.

- Pitäisköhän munkin hankkia sellainen, jos nyt joskus pääsen ulos täältä, huokaisin epätoivoisena.

- No ei! mies muuttui vakavaksi.

Käänsin katseeni hänestä ja esitin loukkaantunutta.

- Mulla on sulle puhtaita vaatteita, en tienny sun kokoa, mut eiköhän nää mee, kun oot niin heiveröinen, mies jaksoi vieläkin kommentoida laihuuttani.

Hän ojensi minulle mustan collegen, jonka hihoissa oli 6 valkoista tähteä, sekä mustat pillifarkut, jotka tosin tippuisivat todennäköisesti päältäni.

- Onko nää sun vaatteitas? nauroin.

- No mitä vikaa niissä nyt on? hän kysyi tuimana.

- Lainaanko mä sun alusvaatteitakin?

- Pitääkö mun käydä ostamassa sulle sellasiakin...

En voinut lakata hymyilemästä. Miehen mieliala vaihtui hetkessä iloisesta kiukkuiseen ja toisinpäin, ja ulkonäöltään hän oli kuin mörrimöykky vaaleiden pörröisten hiustensa kanssa.

- Voin mä ne itekkin ostaa jos päästät mut vapaaks, vihjailin.

- Kuule mä tekisin sen ihan mielelläni, muttei mulla oo vaihtoehtoja, hän huokaisi.

- Kuka sua kiristää? kysyin astuen lähemmäs miestä.

Tutkin hänen kauniita silmiään, joista paistoi pelko ja viha. Mies ei selvästikkään valehdellut, joku todella oli uhkaillut häntä, ja pahasti. Toivottavasti hän ei ollut vaarassa...

- Noniin etköhän sä oo kysellyt jo ihan tarpeeksi, tuuppa mun perässä niin voit vaihtaa vaatteet vessassa, hän vaihtoi puheenaihetta ja tarttui minua käsivarresta.

- Älä koske muhun! huusin ja laitoin käteni puuskaan.

Seurasin miehen perässä vessaan, jossa puin vaatteet päälleni. Pillifarkut olivat todella enemmänkin lökärit päälläni, ja paitakin olisi saanut olla varmaan kaksi numeroa pienempi.

Illalla nukkumaanmeno tuntui hieman helpommalta kuin edellisenä iltana, ja mieskin tajusi jättää valot päälle. Mitenkähän parhaimmat ystäväni Madison ja Hannah pärjäsivät ilman minua? Tai äitini Lily... Hän oli niin upea ihminen, todellinen esikuvani, selviytyjä. Aina jaksoi kuunnella minua, niin hyvinä kuin huonoinankin päivinä. Vaikka emme olleetkaan rikkaita, hän halusi minulle aina parasta. Jos tarvitsin jotakin, hän tinki omista menoistaan, että saisi ostettua minulle tarvitsemani. Yhdessä vietimme aina tyttöjen iltaa, teimme kasvonaamiot, leivoimme ja katsoimme elokuvaa. Äidin uusi miesystävä Oliverkin oli todella mukava. Kuskasi minua futistreeneihin ja muutenkin olimme Aidenin kanssa kuin omia lapsia hänelle. Joskus lenkkeilimmekin yhdessä. Nyt minulla ei olisi kuin minulle täysin entuudestaan tuntematon mies, joka ei suostunut kertomaan minulle edes nimeänsä, ja kiukutteli kuin pikkulapsi. Olin viettänyt vasta vajaat 2 päivää tässä bunkkerissa, ja minulle riitti jo...