Jailed love ♥ [Luke Hemmings fanfiction]

Chapter 3

A/N: Mikä olisi sopiva julkaisurytmi näiden kappaleiden osalta? Kerran viikossa? Koitan _ainakin_ kerran kahdessa viikossa julkaista uuden kappaleen (joka ei todennäköisesti ole näin pitkä kuin mitä nämä kolme ensimmäistä kappaletta ovat olleet). Enjoy!

Kolmantena aamuna heräsin ilmeisesti ennen miestä, sillä oli niin hiljaista, että olisi voinut erottaa nuppineulankin tippumisen maahan. Join pohjat mieheltä eilen saamastani vesipullosta, ja laahustin teräsovelle. Nälkäkin oli jäätävä, en ollut syönyt mitään sitten eilisen aamupalan, jonka mies pakotti minut syömään. Hakkasin kämmenelläni ovea saamatta vastausta. Muutaman minuutin hakkaamisen jälkeen aloin vaipua epätoivoon, hän oli tahallaan jättänyt minut tänne kuolemaan, eikä tulisi takaisin. Näköni sumentui kyynelistä, en pysynyt enää edes pystyssä. Juuri, kun luulin menettäväni tajuntani, ovi avautui.

- Herranjumala ootko sä kunnossa!? mies hätääntyi nähdessään minut lyyhistyneenä ovella.

Luomeni painuivat raskaina alas, vaikka yritin pysyä vielä tajuissani. Mies kaatoi kurkustani alas jotakin nestettä. Se maistui happamalta. Ehkä omenamehua? Hetken kuluttua oloni tuntui jo paremmalta ja pystyin näkemään kunnolla. Mies huokaisi helpotuksesta, näin hänen itkeneen.

- Sä välität musta, hymyilin.

- Minkälaisena ihmisenä sä mua oikein pidät? Jonain saatanako? hän kysyi kiukkuisena.

- No myönnä nyt, että sun kovan kuoren alta löytyy lempeä ja välittävä ihminen, tai no ylipäätään ihminen...

- Syöppäs nyt laiheliini, hän vaihtoi puheenaihetta ja tarjosi minulle täytetyn patongin.

Söin patongista puolet, ja olin taas täynnä. Mies katsoi minua tuomitsevasti, muttei sanonut mitään, vaan jatkoi oman patonkinsa ahmimista.

Jokin värisi. Ilmeisesti miehen puhelin, sillä hän kaivoi sen melkein samantien taskustansa ja vastasi.

- Niin?

- Mitä hittoa?

- Ja munko pitäisi uskoa sua?

Mies vei kännykän pois korvaltaan katsoakseen sen näyttöä.

- Mitä sä oot menny tekemään?

- Tää ei jää tähän, voit olla varma, että päästän Arian vapaaksi, mies sanoi tuimana ja lopetti puhelun.

Hän puhui minun vapauttamisesta, ensimmäistä kertaa koko tänä aikana. Katsoin häntä hämmentyneenä ja vaadin selitystä.

- Aleisha... Al on kuollut. Se hänen puhelunsa toissapäivänä oli tekaistu, hän oli sanonut ne asiat ase ohimoon osoitettuna, mies nielaisi.

Hivuttauduin lähemmäs häntä halatakseni häntä, ja olin yllättynyt, ettei hän työntänyt minua pois ja ruvennut raivoamaan. Pystyin näkemään hänen silmistään loppumattoman epätoivon, surun ja tuskan. Hänen ilmeensä ei ollut värähtänytkään sen jälkeen kun hän oli lopettanut puhelun. Halasin häntä tiukemmin ja kuulin, kuinka mies ei pystynyt enää pidättämään kyyneleitään.

- Mä oon tässä, kuiskasin enkä hellittänyt otettani.

- Puhuin sille viimeisen kerran silloin kun se soitti ja raivostuin

- Et sä voinut tietää, lohdutin häntä.

- Aleisha oli parasta mitä mulle on tapahtunut, ei sen elämän pitänyt päättyä näin, mies upotti kasvonsa käsiinsä.

- Aleisha ei haluaisi että sä oot surullinen, se haluaisi, että sä muistat sitä lämmöllä, miettien niitä hyviä asioita mitä sait hänen kanssaan kokea, hymyilin varovasti.

- Hän kuoli mun takia...

- Et sä sitä tappanut, muistutin ja toivoin vain, että hän lopettaisi itkemisen.

- No mun takiaan hän on nyt kuollut, mies sanoi ja nousi ylös.

Katsoin kun hän hakkasi nyrkillään seinää rystyset verillä.

- Lopeta! nousin äkkiä ylös.

- Miksi? hän kysyi turhautuneena.

- Koska mä sanon niin, kävelin hänen luokseen ja tartuin hänen olkapäähänsä ja käänsin hänet ympäri, jotta voisin katsoa häntä silmiin.

- Voitko sä kertoa sun nimen? anelin.

- Luke Robert Hemmings, ootko nyt tyytyväinen? hän katsoi minua tuimasti.

- Siis sä oot...

- Kyllä, 5 Seconds Of Summerin laulaja-kitaristi

Peitin kädelläni suuni, joka ammotti hämmästyksestä auki. Olinko todella viettänyt 2 päivää suljetussa tilassa kavereideni villeimmän fantasioinnin kohteen kanssa?

- Kuule Luke, henkäisin.

Hän katsoi minua suoraan silmiin itkemisestä turvonneilla silmillään enkä voinut hyvin. Silmissäni pimeni yllättäen.

- Aria mikä sulle tuli? Ootko sä kunnossa? löysin itseni Luken sylistä.

- Mä oon elämäni kunnossa, hourailin.

Luulin olevani unessa kunnes hän läpsäisi minua kevyesti poskelle.

- Mitä tapahtui? Nousin äkkiä istumaan.

- Sä pyörryit.. mun päälle, Luke hymyili.

- Voi helvetti, sori, kirosin ja häpesin itseäni.

- Mitä sä olit sanomassa ennenkuin pyörriyt? hän kysyi uteliaana.

- Että aika parantaa syvimmätkin haavat, ja mä... mä oon pahoillani, Alesha oli onnentyttö, kun sillä oli sut

- Mitä tuo nyt tarkoitti? hän virnisti entistä leveämmin.

- Sä selvästi välitit siitä enemmän kuin mistään, kaikissa suhteissa niin ei ole, mutisin ja mieleeni tuli eräs ihminen.

Olin silloin yhdeksännellä luokalla, kun tapasin hänet. Luiz oli minua kolme vuotta vanhempi brasilialainen jätkä, johon rakastuin. Hänen takiaan jouduin kuitenkin vääriin piireihin ja vaikeuksiin. Olin joka viikonloppu kännissä, tein typeriä asioita, ja särjin sydämeni miljooniksi palasiksi, kun Luiz petti minua useita kertoja. Olin kuitenkin liian kiltti ja sokea, enkä tajunnut lopettaa suhdettamme ajoissa. Lopulta Luiz itse jätti minut, koska en antanut hänelle ja yritin päästä kuiville. Kuiville pääseminen ei ollut minulle kuitenkaan helppoa. En enää juhlinut, mutta join aina kotona viinipullon suruuni. Lopulta äiti sai minut tajuamaan, mitä menetän ollessani kotona kännäämässä. Nyt olen ollut yli kaksi vuotta kuivilla. Joskus saatan juoda yhden siiderin jos käyn bileissä, mutta siihen se sitten jääkin.