Novellikokoelma

hyvästi vanha viisas susi

Isoisäni oli esikuvani. Hän oli viisas ja nähnyt paljon. Koko lauma piti hänestä. Isoisä rakasti kertoa minulle paljon tarinoita mitä oli kokenut elämänsä aikana ja minä rakastin kuunnella niitä. Silloin päätin, että minäkin halusin olla samanlainen kuin isoisä. Rohkea. Mutta kukaan ei uskonut minun pärjäävän. Olinhan minä vain pieni sudenpentu. Ei minusta siihen olisi ollut. Äitini ei uskaltanut päästää minua ulos pesästä, koska metsästäjät olivat tulleet metsään. Olin peloissani. Kaikkialta kuului pamauksia ja ulvahduksia. Välillä nuolia nensi pesämme lähettyville. Mietin mitä isoisäni olisi tehnyt tässä tilanteessa. Olisiko hän juossut kauas pois vai jäänyt pelkäämään pesäänsä. Pesä oli kyllä turvallinen, mutta ei kauaa kun metsästäjät löytäisivät ne.

Illan hämärtyessä paukkeet ja nuolet katosivat. Laumastamme kuoli osa. Kömmin suuaukolta syvemmälle äitini ja muun pentueen luokse. Käperryin pieneksi karvaläjäksi äitini kylkeen ja suljin silmät. En kuitenkaan saanut unta. Tuuli ulvoi ja heilutteli puita, jotka tekivät pelottavan varjon kuunvalossa.
Kuulin myös vaimeasti tutun kuuloista ulvontaa. Lähdin takaisin suuaukkoa kohti, vaikka tiesin ettei se olisi välttämättä kannattavaa. Uteliaisuuteni kuitenkin kasvoi kun pääsin aukolle. Halusin lähteä ulos. Vaarallista se olisi, mutta minkäs sille mahdat, jos olet utelias pentu. Astuin pesästä ulos ja minut valtasi tunne, tunne jonka kaikkien pitäisi tuntea nimittäin vapaus. Katsoin vielä pesään, jossa äiti nukkui muiden pentujen kanssa.

Hitaasti kävelin metsässä, joka oli tyhjillään. Otin muutaman juoksuaskeleen ja lähdin juoksemaan. Vain tuuli humisi ja tarttui harmahtavaan turkkiini. Varjot ja puut vilistivät nopeasti ohi kun juoksin. Pitkään aikaan en ollut saanut tuntea tätä tunnetta. Kuulin taas saman ulvonnan. Halusin olla rohkea ja lähteä seuraamaan ääntä. Halusin olla yhtä rohkea kuin isoisä. Tiesin ideani olevan jo uhkarohkea sillä äitini oli kertonut, että metsästäjät saattoivat houkutella uteliaat pienet tyhmät pennut luokseen.
En kuitenkaan uskonut, että ääni oli lähtöisin metsästäjiltä. Ulvonta kuulosti isoisältäni. Halusin nähdä hänet ja lähdin pinkomaan täyttä vauhtia hänen pesäkololle kallion lähettyville.
Yhtäkkiä edestäni lensi nuoli ja jäi kiinni puuhun. Metsästäjät aikoivat ilmeisesti jatkaa. Pinkaisin kovempaan juoksuun ja sujahdin ensimmäiseen kiven koloon, joka tuli minua vastaan.
Nyt ideani tuntui tyhmältä. Miksi minun piti lähteä pesästä pois? Miksi. Näin juuri ja juuri kuun valaisevan kolon edessä olevan suden häntä koipien välissä. Se näytti pelkäävän jotain. Seuraavaksi susi kaatui maahan ja kaksi miestä nostivat sen ylös. Ryömin taaemmas etteivät metsästäjät löytäisi minua. Tässä tilanteessa mietin miksi minä en kuunnellut äitiäni ja pysynyt kotikolossa perheeni kanssa. Miksi minun piti olla niin typerä, että lähdin ulos.

Hetken kuluttua pääsin lähtemään kivenkolosta isoisäni luokse. Vimkuilin ympärilleni ja huomasin punertavan auringon nousevan puiden takaa. Se paljasti, että tämä seutu oli minulle täysin vieras. Huomasin kyllä tuoreita jälkiä maassa ja haistoin myös niiden hajun. Metsästäjät olivat olleet siis täälläkin. Oli vielä hiukan pimeää, mutta valoisaa sen verran, että tiesin etten tiedä seutua. Kaiken kruunasi vielä kamala nälkä. Kun pääsisin isoisäni luo halusin syödä jotain.

Kun olin kävellyt hetken kunnes saavuin seudulle, jonka tunsin ja löysin isoisäni pesäkolon. Ryömin sisälle ja näin tutun harmaan suden makaavan maassa. Menin lähemmäksi isoisääni ja yritin herätellä häntä, mutta hän ei herännyt vaikka yriyin miten paljon.
Tuo maassa makaava susi oli isoisäni. Tuo vanha viisas susi.

No niin... tässä olisi sitten minun _meriim_ in 500 sanan haaste. Tämä on siis ensimmäinen one-shot minkä olen ikinä kirjoittanut. Siksi haluaisinkin, että kerrotte mitä mieltä olitte tästä, koska palautteen avulla osaisin tehdä seuraavasta paremman:) toivottavasti tykkäsitte.