My two life ~ Finnish

Part 6 - Uuden alku ja vanhan loppu

Herään siihen kun Sari tönii minua hellästi olkapäähän. Avaan silmäni ja katson ikkunasta ulos. Olemme saapuneet perille Tampereen päihdeyksikköön, uuteen kotiini pariksi kuukaudeksi.

- Jasper, tää on se päihdeyksikkö mihin menet, haluatko että tulen saattamaan sinua vai haluatko mennä yksin? Hän kysyy

Hymähdän, en jaksanut vastata sarille, koska katson talon ulkosivua kiinnostuneena.

Talo on iso, siis todella iso. Ainakin neli kerroksinen, jossa jokaisessa ikkunassa on kalterit. Ilmeisesti tämä on vankila päihdeyksikkö. Talon ulkosivu on tehty pienestä kivestä, joka on rapattu siihen, siitä syystä väri on haalean keltainen. Pää-ovet ovat oikealla puolella taloa, sinne mennessä pitää mennä isoja valkoisia portaita pitkin. Talon edessä on pensas aita joka erottaa kävelykadun talon tontista. Olemme parkkipaikalla talon vasemmalla puolella. 

Nyökään sarille hetken päästä haluavani hänet mukaan saattamaan minua. Sari ilmeisesti tajusi mitä tarkoitin ja avasi auton oven ja astui autosta ulos. 

Nousen itsekkin autosta ulos ja otan takapenkiltä matkalaukun jonka olin pakannut samana päivänä kun pääsin sellistä pois ja sari vei minut kotiin. 

Lähden kävelemään sarin kanssa kohti valkoisia portaita jotka vievät pää-oville. Sinne mennessä kävelen kivestä tehtyä polkua pitkin minkä kummankin puolella kasvavat valkoiset kukat. 

Nousen rappuja todella hitaaski, koska en halua mennä sinne, mutta pakkohan se on. En halua joutua vankilaan, vaikka tämä vankilalta tuntuu, ainakin ulkoa päin. 

Avaan oven Sarille ja menen itse perässä sisälle. Tulemme pieneen "eteiseen" missä on kalteri ovi, ilmeisesti osastoille ja pieni ikkuna jonka takana istuu pullakka punatukkainen nainen, yli 40 vuotias. 

- Hei. Sari sanoo naiselle.

- Päivää, onko teille varattu aika? Nainen vastaa

- Kyllä nimellä Sari Vuotiainen ja Jasper Pantonen.

- Hetkinen, katson listasta.

Odotan Sarin takana ja katson pientä huonetta. Ovesta josta tulimme, yläpuolella on valvontakamerat kalteriovelle. 

Pieni viherkasvi on yhdessä nurkassa, näyttää todella kituvalta. 

- Ah, kyllä Herra Myrtiselle. Ilmoitan teidät tulevaksi. Menkää ovesta sisälle ja kääntykää vasemmalle ja sitten oikealle, siellä on aula missä voitte odottaa häntä. Nainen hymyilee 

- Kiitos, Sari vastaa.

Sari katsoo minua ja osoittaa kalteriovea, tajuan että meidän pitää mennä siitä ja otan laukun vasempaan käteen ja lähden seuraamaan saria. Astumme ovesta sisälle ja käännymme vasemmalle, pitkään käytävään joka tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Käännymme seuraavasta risteyksestä oikealle, se on vähän lyhyempi käytävä minkä perällä on pieni aula, jossa pari sohvaa kummallakin puolella huonetta, käyn istumaan oikealle puolelle ja laitan laukun maahan. 

Nojaan käsillä polviin ja laitan pään käsien päälle. Odotan. 

Kuuluu oven avaus ja aulaan astuu vanha mies. Yllään hänellä oli liituraitapuku, joka oli aivan liian pieni, ilmeisesti hän luulee näyttävänsä hyvälle, vaikka näyttää aivon toopelta.

- Te lienette Sari Vuotiainen. Mies sanoo hyvin lempeällä äänellään.

- Kyllä, tässä on Jasper Pantonen, hän on se kenestä olen puhunut. Sari sanoo osoittaen minua.

- Kyllä Kyllä. Minä olen Jarkko Myrtinen, tämän päihdeyksikön johtaja. Jarkko ojentaa käden minuun päin.

Katson miestä ja nyökkään päällä. En vaivaudu kättelemään miestä joka pitää minua täällä vankina pari kuukautta aivan turhaan.