Mielen toisella puolen

Murtunutkin ehentyy.

On tilanteita joita ei itse hallitse.
Tilanteita jolloin voi vaan sulkea
silmät ja upota ajan virtaan.
Voi vaan toivoa että kaikki olisi ohi.
Voi vaan toivoa että olisi vahvempi.

Onnekseni kuului huuto jostain kauempaa. Mitäköhän helvettiä te kolme ootte tekemässä! Avasin silmäni ja näin kaksi poikaa ja yhden tytön. He olivat paikallisia nistejä. Nyt on hämäävä tilanne, tämä täytyy käyttää hyväksi.
Eetun käsi oli suullani, joten riuhtasin päätäni ylemmäksi niin, että hänen sormensa osuivat suuni kohdalle. Ja minä purin. Purin niin perkeleesti.
Arttu piti käsiäni yhdessä, käteni olivat turhat sillä hetkellä.
Jalkani olivat vapaat. Potkasin Eetun kauemmaksi. Yritin potkaista myös Arttua, mutta hän oli liian kaukana. Kolmas poika tuli ja kiskaisi hiuksistani niin lujaa, että pääni notkahti taakse. Lyönti mahaan, potku selkään. Monta kertaa. Lyyhistyin lopulta maahan sisuskaluja myöten ruhjeilla. Kuului lännenleffoista tuttu intiaanien sotahuuto, ja pojat katosivat ympäriltäni.
-Toiseen kertaan luuseri, Arttu totesi ja vinkkasi silmää.
-Hei ootsä kunnossa? Sattuuks? Tarviiks lääkärii?
Kerrankin joku välitti. Väänsin suuni epämääräiseen hymyyn ja suljin silmäni. Ja pyörryin.
Heräsin myöhemmin luhistuneesta ja homeelta haisevasta talosta.
-Lilli, se heräs.
-Onks kaikki okei?
-Mm joo. Valehtelin.
Tutustuin näihin tyyppeihin nopeasti. He olivat hyvin avoimia ja sosiaalisia.
Oli Lilli, Pikku-Jape, Pate, Ilkka ja Hemmo. Kunnon elämän koululaisia kaikki.
-Otaksie essoo? Mie sai justhiisa uure erä napskui.
Paten murre oli hauskan kuuloista.
-En. Minä en huumeisiin koske.
Tämä vastaus ei tyydyttänyt Patea. Hän tunki pillerit kurkustani alas. Ei se ollutkaan niin pahaa kuin luulin. Oikeastaan, siitä tuli hyvä olo. Tahdoin lisää tuota olotilaa. Siitä alkoi uusi aikakausi. Huumeiden sekainen kesä. Katosin melkein koko kesäksi heidän luokseen. Vedin vain nappeja, en tahtonut mitään muuta kuin utuisen olotilan sekavaan elämääni.
Kotona äiti huomasi asian, mutta ei puuttunut asiaan. Hän nautti rappiostani.
Kesä oli jo lopuillaan. Rahani oli annettu rikkaiden vessapaperiksi vastineeksi uudesta elämästä. Sain nappeja vain pummimalla. Tahdoin lisää. Mikään ei riittänyt. Päätin ryöstää perheeni yöllä. Löysin 470 euroa. Tällähän saisi vaikka oman asunnon. No, ei väliä. Saan taas nappeja. Olin tosiaan rappiolla.
Saavuin kulmille polttelevat rahat taskussani. Rahat vaihtuivat aineisiin. Saavuin jälleen hurmeiseen taivaaseen, joka kuitenkin luhistui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
Täällä on poliisi. Kävelkää ulos rakennuksesta kädet ylhäällä.
Voi perkele, mitä nyt pitäisi tehdä. Menin paniikkiin, joutuisin palaamaan kotiin.
Asia selvisi näinkin helposti kuin kotona vyötä, nälässä pitoa, kotiarestia, lastensuojeluilmoitus ja terapiaa.
Seuraavalla viikolla kävelin tänne, ja ta-daa tässä minä istun.

Terapeutti on hetken hiljaa. Nuo säälin täyttämät silmät kyynelehtivät, suu silti taittuu hymyyn.
Kiitos kaikesta Aada. Nähdään ensiviikolla, ja katsotaan miten jatkamme hoitoja.
Kiitos itsellesi mutisen.
Astun ulos ovesta mukavan viileään ilmaan mielessäni vielä yksi tärkeä päämäärä.