Will you be mine? (Finnish)

9. Luku

Päästyäni kotiin hiippailen huoneeseeni ja kaadun selälleni sängylleni ja mieleni tekisi kiljua ilosta. En usko tätä todeksi, Alex ja minä? Leijun kuin pilvissä loppupäivän -toisin sanoen loppuyön- miettien tätä päivää, lähinnä aikaa koulun jälkeen. En jaksa vaihtaa vaatteita, väsyttää aivan liikaa. Kävelen vessaan poistamaan meikit ja kaadun sitten sängylleni nukahtaen heti.

Aamulla herään kuudelta, vaikka automaattinen herätykseni on seitsemältä. Koulu alkaisi yhdeksältä, joten minulla on paljon aikaa. Puen päälleni mustat, tiukat farkut ja löysän, melko paljastavan kuviollisen topin. Käyn syömässä aamupalan ja tehtyäni muut aamutoimet menen meikkaamaan. Laitan vain ihan perus meikin ja vielä vähän huulipunaa.

Istun sänkyni reunalla toimeettomana, kello on kahdeksan, vaikka viivyttelin aamutoimissa mahdollisimman pitkään. Siirrän naamani edestä muutaman kevyillä kiharoilla olevan hiuskiehkuran. Hiukseni menevät luonnostaan tällaiseksi, jos en suorista niitä. Laitan vielä vähän laakkaa niihin -vain varuiksi- ja saan idean. Puen valkoiset conssini jalkaan ja laitan ruskean nahkatakin päälleni jättäen sen auki. Lähden kävelemään kaduilla, kohti tutuksi käypää taloa. Koputan oveen, en tällä kertaa astele sisään, jos hänen äitinsä onkin kotona. Niinhän hän onkin.
"Hei Ashley!" Kuuluu iloinen ääni.
"Hei Lotte", sanon hymyillen tuolle. Charlotte päästää minut sisään ja kertoo Alexin olevan vielä omassa huoneessaan. Kävelen pojan ovelle ja astun hiljaa sisälle.

Katson huvittuneena häntä. Poika lojuu sängyllään mahallaan, hiukset sekaisin, selvästikin nukkuen vielä. Hänellä on päällään vain tummanharmaat lökärit. Katson hetken poikaa ja hänen selkälihaksiaan. Suljen oven perässäni hiljaa. Kävelen tämän sängynlaidalle ja kumarrun pojan ylle. Menen kontalleni Alexin viereen ja suutelen tämän niskaa kerran.
"Alex", kuiskaan pojan korvaan. Näen hänen kätensä lihaksien värähtävän. Siirryn hieman ja suutelen tämän kaulaa. Kuulen pojan äännähtävän, tuo alkaa heräillä. Alex selvästikin on jo hereillä, hän vain näköjään nauttii. Painan vielä yhden suudelman tuon kaulalle ja vetäydyn sitten kiusoittelevasti pois. Olen nousemassa seisomaan, kun tunnen käden polvitaipeessani. Hän pitää siitä kiinni ja raottaa hieman suutaan sanoen:
"Tule takaisin." Hymyilen ja nojaudun eteenpäin ajattelematta sen kummempia. Katson poikaa, joka on avannut silmänsä ja katsoo minua. Ennen kuin painaudun kyljelleen pojan viereen, tajuan, mitä poika on katsonut koko sen ajan, kun kumarruin. Löysän toppini sisään, jonka kaula-aukko on tietenkin kumartuessani roikkunut jossain vähän matkan päässä kehostani. Poikakin kääntyy kyljelleen sanoen:
"Huomenta."
"Huomenta", sanon ja suutelen poikaa kerran. Tunnen hänen käden alaselälläni ja irrottaudun suudelmasta muutaman sentin ja kuiskaan pojan huulia vasten:
"Kello on kohta puoli yhdeksän, koulu alkaa ainakin minulla tasalta."
"Niin mullakin alkaa yhdeksältä, mutta mulla on auto", poika sanoo lopuksi hieman virnistäen. Totta, en ollut muistanut sitä. Vetäydyn kauemmas katsoen poikaa silmiin painaen käteni tämän vastalihaksille. Hänen suunsa avautuu hieman ja katson tätä virnistäen. Vieritän kättäni kevyesti hieman alaspäin tuntien vain sormenpäilläni vatsalihakset. Pojan silmät sulkeutuvat puoliksi. Vetäydyn pois tämän luota nousten seisomaan. Poika avaa silmänsä. Virnistän tuolle ja sanon:
"Nousepa ylös ettet myöhästy." Alex kohottautuu kätensä varaan. Katson tätä vaatien, että hän nousisi, ja niin hän tekeekin. Poika kävelee suoraan luokseni ja painautuu minuun kiinni painaen suudelman huulilleni. Kiedon käteni tämän kaulalle ja tunnen pojan kädet vyötärölläni. Olemme siinä hetken, kunnes sanon:
"Me myöhästytään kohta." Vetäydyn taas irti ja poika vaihtaa vaatteet. Kävelen huoneen ulkopuolelle suoristaen hieman rypistyneitä vaatteitani ja laitan hiukseni paremmin. Kävelen keittiöön, mutta en ehdi edes sinne asti kun Charlotte tulee minua vastaan.
"Tein Alexille aamupalan, hän myöhästyy kohta koulusta", hän sanoo iloisella äänellään. Sanon, että voin viedä sen hänelle ja Lotte ojentaa leivän ja mehulasin minulle. Hän katsoo minua hetken ja menee sitten matkoihinsa. Samassa tajuan, miltä tämä näyttää. Huuleni ovat hieman turvonneet, vaatteeni ovat rypyssä. Hemmetti... Nooh, ei kai se haittaa, ajattelen ja viel aamupalan pojalle.

"Me myöhästytään. Me niin myöhästytään", hoen istuen autossa, Alexin ajaessa.
"Älä nyt, kaks minuuttia aikaa ja koulu näkyy jo, ei me myöhästytä", poika toteaa vilkaisten minua.
Saavumme parkkipaikalle minuuttia vaille.
"Mähän sanoin ettei myöhästytä", poika sanoo ja nousee autosta. Tuhahdan ja nousen myös lähtien kävelemään koulua ja ihmisiä kohti. En ehdi pitkälle, kun jo tunnen käden kädessäni.
"Jos sopii", poika kuiskaa korvaani kysyen, voisimmeko näyttää olevamme yhdessä.
"Mielellään", kuiskaan tämän korvaan ja kävelemme ihmislauman keskelle. Monet katsovat meitä yllättyneenä ja toiset vaihtavat katseita. En välitä heistä, miksi välittäisin?
"Alex!" Kuulen iloisen äänen. Ja tutun semmoisen.
"Voi paska", mutisen ja aion vetäytyä pojasta irti. Tuskin ehdin liikahtaakaan, kun tunnen Alexin kädet vyötärölläni. Painaudun poikaan kiinni ja samassa isoveljeni, Alexin nimeä huutanut kävelee eteemme. Hän katsoo meitä hetken huvittuneena. Rypistän kulmiani ja Neil sanoo:
"No vihdoin!" Ilmeeni vaihtuu ällistyneeseen. Niin että mitä?? Alex virnistää ja paiskaa isoveljeni kanssa kättä.
"Niin siis mitä?" Kysyn Neililtä ilmaisten ajatukseni ääneen.
"Sanoin että vihdoin. Et tiedäkään kuinka kauan toi Alex on halunnu sut", Neil sanoo edelleen huvittuneena. Suuni on loksahtaa auki hämmästyksestä, mutta saan pidettyä sen kiinni -vaivoin, tosin.
"Nyt jätkä turpa kii", kuulen Alexin mutisevan pieni pilke silmäkulmassaan.
"Ai olet vai?" Kysyn kääntyen katsomaan Alexia.
"No joo", poika myöntää punaisena. Hymyilen tälle hieman huvittuneena ja suutelen tätä.
"Wouwouwou, hankkikaa huone", Neil sanoo nauraen. Nauran tämän kanssa. Alexkin liittyy nauruun ja me kolme astelemme rakennukseen sisälle, Alexin käsi yhä vyötärölläni.

"Hei mitä teillä on ekana?" Kysyn kävellessäni poikien kanssa käytävillä.
"Matikkaa", Alex sanoo irvistäen.
"Kiva, niin mullakin", sanon, sillä olisimme vierekkäisissä luokissa. Istumme yhdelle käytävän harvoista penkeistä ja juttelemme niitä näitä.
"Neil, jos ihan totta puhutaan niin oisin luullut että olisit suuttunut tai jotain", sanon isoveljelleni.
"Mä? Suuttunut? Miks ihmeessä?" Tämä kysyy kummastuneena.
"No Alex on sun paras kaveri ja näin..." Selitän hieman punaisena. Neil vain naurahtaa.
"En mä teille vihanen oo, iloinen mä teidän puolesta olen", isoveljeni sanoo. Nyökkään.
"Hei mut tuolla menee Becca, mun pitää mennä", Neil sanoo ja kiiruhtaa tytön perään. Hän saa tämän kiinni ja suutelee tyttöä. Becca kikattaa ja he lähtevät jonnekin käsi kädessä todennäköisesti tekemään jotain, mitä en edes halua ajatella.
"Se meni paljon paremmin mitä odotin", Alex sanoo ja suutelee minua.
"Niinpä", totean painaen vuorostaan huuleni hänen huuliinsa kiinni. Soiva kello säikäyttää meidät ja nauramme poistuen omiin luokkiimme tietenkin sopien näkevämme heti tuntien loputtua.

Pitkästyttävän matikan kaksoistunnin jälkeen en löydä Alexia väkijoukosta. Huokaisen ja aion juuri luovuttaa, kun näen tutun hupun vilahtavan parin metrin päästä edessäni. Puikkelehdin ihmisten ohi ja käytännössä törmään etsimääni poikaan.
"Hei", sanon nojaten hieman tuohon.
"No terve, olisin juuri lähtenyt etsimään sua", poika sanoo.
"Tuliko edes ikävä?" Kysyn kiusoitellen.
"Ainahan kun lähdet niin tulee", poika sanoo painaen suudelman huulilleni. Lähdemme kulkemaan käsi kädessä kohti ruokalaa, sillä nyt olisi ruoka. Vien kirjani pois matkan varrella.

Otettumme ruokaa istumme pöytään ja alamme syödä. Katson välillä Alexia, joka istuu vastapäätä.
"Mitä?" Tuo kysyy jäädessäni kiinni tuijotuksesta.
"Ei mitään", sanon hymyillen. Poika väläyttää minulle hymyn ja syö loput ruoastaan.

"Minne mentäisi? Meillä on vielä reilu vartti aikaa", poika kysyy minulta kävellessämme käsi kädessä käytäviä pitkin.
"Ulos?" Ehdotan. Poika nyökkää ja johdattaa meidät lähimmästä ovesta ulos. Menemme koulun taakse piilopaikaksi kutsutuksi paikalle. Nimi tulee siitä, että se on koulun takana, sikä sinne näe. Vajaa 10 metrin päässä avautuu kuusimetsä. Muut ovat sisällä, joten olemme kahdestaan. Painun nojaamaan seinään ja näen Alexin edessäni. Poika nojaa seinään kädellä ja painaa intohimoisen suudelman huulilleni. Vastaan suudelmaan ja poika raottaa suutaan hieman. Tiedän, mitä poika haluaisi tehdä. Mutisen pojan huulia vasten:
"Ei me voida täällä." Poika tuhahtaa. Irrottaudumme jonkin ajan päästä ja katson poikaa, joka puolestaan katsoo minua.
"Onko sulla mitään tänään?" Alex kysyy. Pudistan päätäni.
"Meille? Puoli kahdeksan? Mulla on harkat 6-7" Hän ehdottaa. Nyökkään, sillä en ole vakuuttunut, että ääneni pysyisi vakaana, olen jostain syystä haltioissani. Miten tuollainen poika kuin Alex, voisi tykätä minunlaisestani tytöstä? Katson kelloa ja totean sen olevan jo liikaa. Myöhästymme pian tunneilta, ja kiirehdimme kumpikin omiin luokkiimme.

Elikkäs, siinä ois osa 9! Äänestäkääs jos luette ja/tai piditte, kommentoikaa ihmeessä!