"Miten sä voit?" Alex kysyy ensimmäisenä, kun astun heille sisään. Kohautan olkapäitäni.
"No, olosuhteisiin nähden ihan ok", totean. Eikö se ole jo aika hyvä, kun miettii etten paru tälläkin hetkellä jossain peiton alla isäni kuolemaa? Tosin siitä on vasta kaksi päivää...
Menemme Alexin huoneeseen ja siellä kuin yhteisestä sopimuksesta me istumme pojan sängylle ja hän vetää minut itseensä kiinni, halaten minua."Et varmaan halua puhua siitä?" Alex kysyy hiljaa hiuksiani vasten.
"No enpä juurikaan", totean.
"Kaksoset pyysivät tulla käymään, varsinkin jos sinä olet täällä", Alex sanoo kuin ohimennen.
"Ne vain yrittäisivät saada mut nauramaan, kyl mun pitää antaa ajastani ees vähän isän suremiseen", totean.
"Sitä minäkin", Alex toteaa. En sano mitään, painan vain pääni pojan rintakehälle vaipuen ajatuksiini."Milloinkohan minua alettaisiin kaivata kotona jos en menisi sinne?" Toistan äskeisen ajatukseni ääneen.
"Tuskimpa ainakaan lähiaikoina, varmaan joskus 10 vuoden päästä ne havahtuvat: missä se ärsyttävä Ashley on joka aiheutti käytännössä isänsä kuoleman?" Lisään kiihdyksissäni. Surun tilalle on vaihtunut viha ajatuksieni myötä. Samassa kauhistun sanoja, mitä juuri sanoin. Nyt kun miettii, sehän on totta. Ilman minua isä ei välttämättä olisi saanut sydänkohtauksia, ainakaan ensimmäistä. Ilman minua, hän voisi olla vielä elossa ja Neilillä ei olisi traumoja ja kaikki ovat onnellisia.
"Älä ajattele noin. He surevat rauhassa ja kun he palaavat takaisin normaaliin elämään he huomaavat ettet ole siellä", Alex sanoo katkaisten itsetuhoiset ajatukseni.
"Jos he palaavat takaisin normaaliin elämään", korjaan pojan lausetta.
"Kyllä he palaavat", poika vakuuttelee.
"Tuskinpa. Ja vaikka palaisivatkin, eivät he minua sinne haluaisi", sanon jostain syystä tympääntyneenä. No niin Ashley, olet syyttänyt ihan tarpeeksi Alexia, sitä, joka yrittää nähdä tässä jotain valoisaa ja auttaa sinut yli tästä, joku ääni päässäni muistuttaa. Vihaan sitä ääntä, olisipa se edes joskus hiljaa.
"Joo no sori Alex. Eihän tää oo sun vika, mun vika tää on", sanon vedettyäni muutaman kerran syvään henkeä.
"Ei se sunkaan vika oo, ollaan molemmat syyllisiä", Alex toteaa pehmeästi. Samassa saan viestin. Otan puhelimen käteeni ja totean, että viesti on Loganilta.
"Ashley, mä tiiän et haluut surra rauhas ym mut tarttisin sun ja Alexin apuu. Joshua on muuttunu tosi oudoks ja se saa niitä pimeitä viestejä, muistaks sillon joskus?" Viestissä lukee. Logan on lähettänyt sen yksityiskeskusteluumme. Käännän puhelinta, jotta Alex näkee lukea viestin.
"Mitä 'pimeitä viestejä'?" Tuo kysyy. Kerron kauan sitten tapahtuneen ja näen tapahtumien vilistävän silmissäni:
"Joshua istuu tuolilla, joka on kirjoituspöydän äärellä. Joshua saa viestin ja hän lukee sen. Väri hänen naamaltaan lähtee ja hän mutisee jotain lähtien huoneesta."Mitä tuo oli?" Kysyn hiljaa Loganilta, kun olen varma, että Joshua lähti. Logan kohauttaa olkiaan.
"Se on nyt viimeaikoina ollut tuommoinen, en tiedä mikä sillä on", hän toteaa.""Suunnilleen tuolla tavalla se meni", kerron hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Ja tää tapahtui...?" Alex kysyy.
"Silloin ku olit sukulaisillas", jatkan lausetta.
"No, pystytkö menee?" Alex kysyy.
"Tietenkin, saanpaha jotain ajateltavaa. Ja on jo aikakin nähdä kaksosia ennen kuin eristän ne kokonaan mun elämästä. Tiiän ettei oo kulunut ku pari päivää mut muuten suren koko loppuelämäni. Samalla tavalla kuin silloin kun tutustuttiin kunnolla. Muistatko?" Sanelen.
"Muistan muistan, ei sitä voi unohtaa". Alex toteaa.
"Ja silloinkin sä olit jo mun tukena", totean pieni, pehmeä hymy huulillani.
"Hei kato! Näetkö?" Alex kysyy yhtäkkiä nopeasti.
"Mitä?" Kysyn vakavoituen.
"Mä olin näkevinäni hymyn sun huulilla mut taisin erehtyä..." Alex sanoo muina miehinä. Pudistan hieman huvittuneena päätäni ja samassa muistan alkuperäisen puheenaiheemme.
"Hei pitäiskö mun kenties vastata Loganille?" Sanon ja kohotan puhelimen näytön silmieni korkeudelle ja kirjoitan varauksen:
"Muistanhan mä. Missä nähään? Alex tulee kans, kerroin sille", lähetän.
"Puisto? 15min?" Tulee välittömästi vastaus.
"Puisto. 15min." Vastaan ja laitan puhelimen pois.
"Sit mentiin, 15 min ja pitäis olla puistossa", totean noustessani ylös.
"Aha, se oli nopeeta toimintaa", Alex toteaa.
"Niin kuin aina", totean.
"Alat muuttua omaksi itseksesi", poika toteaa seuratessaan minua eteiseen ja jalkakäytävälle kohti puistoa.
"No se oli tarkoituksena", sanon kävellessäni pojan vierellä kohti puistoa.

YOU ARE READING
Will you be mine? (Finnish)
Romance'Yritä nyt hyvä lapsi rauhoittua!' Molly kikattaa ja muksauttaa tyynyn minun olkapäähäni. 'Ai että sillä tavalla! Ja tarkalleen ottaen olen sinua 10 päivää vanhempi', sanon. Otan tyynyn käteen ja heilautan sen Mollya päin ja se osuu kohteeseensa. Pi...