Meet&Greet love! [Suomi, Finnish]

Luku 7

Christinen näkökulma

Kiertue. Niimpä niin, tietysti sen pitäisi jatkua. Mutta että Australiaan asti! Olisin mielelläni lähtenyt mukaan, mutta työni ja rahatilanteeni estäisivät sen.  Kävelin rivakasti kohti kotiani Harryn jolkottaessa perässäni. En halua jutella. En juuri nyt. "Christine! Venttaa nyt vähän edes!" Harryn ääni kuului takaani. Pysähdyin ja katsahdin taakseni. Hengästynyt Harry pysähtyi pienen hetken kulttua rinnalleni. Jatkoin matkaani, tälläkertaa kuitenkin rauhallisemmin. Olimme jo melkein kotiovellani ja ei aikaakaan, kun jo työnsin avaimen lukkoon ja väänsin. Ovi naksahti auki ja menimme sisälle. Hain Harryn matkalaukun ja ojensin sen hänelle käskien häntä keräämään tavaransa. Harry ei sanonut mitään, otti vain matkalaukun ja käveli makuuhuoneeseeni keräilemään kamppeitansa, kun ne sinne oli levittänyt. Katselin ovelta hänen pakkaamistaan ja mietin, miten onnekas olin ollut, kun Harry Styles on talossani. Kaikista maailman seitsemästä miljardista ihmisestä, minun talossani. Maailmassa on niin monta toinen toistaan kauniimpia ja mukavampiakin ihmisiä, mutta silti tuolla hän keräilee vaatekertojansa minun makuuhuoneeni lattialta.

Olin keittänyt teetä ja sen juomisen jälkeen Harry siirtyi eteiseeni. Nojasin ovenkarmiin, kunnes pitkän ja kiusallisen hiljaisuuden  jälkeen Harry avasi suunsa: "Mä oikeesti haluaisin sut mukaan". Vai niin. Mielenkiintoista. "No mä en kyl ihan Ausseihin asti voi lähtee. Mulla on töitä ja raha on sen verran tiukalla, että en jäis töistä kyllä millään pois ja ei, en halua sulta tai muilta pojilta rahaa kiitos vain", selitykseni oli ehkä hieman ontuva, mutta saa paremman puutteessa kelvata. Harry nyökkäsi ja oli jo astumassa ovesta ulos, kun sanoin: "Haluan antaa sulle vielä vaan yhen pienen muiston, jota voit sitten muistella, kun oot niiden muiden kauniiden tyttöjes kanssa".

Harryn näkökulma

Olin aukaisesmassa suutani vastalauseeksi muista kauniista tytöistä, mutta en kerinnyt sanomaan sanaakaan, kun jo tunsin lämpimät huulet huulillani. Se kaikki tapahtui niin nopeasti, etten aluksi edes tajunnut, mitä oli tapahtumassa. Kun sen tajusin, tunsin hellävaraisen, mutta voimakkaan työnnön selässäni ja sekunnin sadasosassa löysin itseni tyhjästä rappukäytävästä. En kyennyt ajattelmaan selkeästi, joten istahdin rappusille ja nojasin seinään. Mitä hemmettiä juuri äsken tapahtui? 

Ehkä lyhyin luku fanfictioiden historiassa, mutta muuta en nyt saanut valitettavasti aikaseks! Nauttikaa nyt tästä uudesta, kunnes seuraava tulee, mihin todennäkösesti menee kauan. Kappale ei liity kauheesti tähän lukuun, mutta tätä lukua tehdessäni sitä kuuntelin ja kyseessä on Louane Jour 1 :)

Xx Sara