Meet&Greet love! [Suomi, Finnish]

9

Harryn näkökulma:

"Muistatteko pojat, kun tapasin jokunen vuosi sitten sen Christine nimisen tytön?" utelin varmana siitä, että muistaisivat. Ei sitä suuteluepisodia helpolla unohtaisi kukaan. "Joo, kuinka niin?" Niall kysyi. "No, näin sen tänään tossa ku olin lenkillä". "Vai niin, no eikö se ole lähinnä hyvä juttu?". "Mmm niin kai". En tosiaan ole varma siitä, että oliko kohtaamisemme hyvä juttu. Olin melkeinpä jo unohtanut hänet. "Sä et näytä kauheen tyytyväiseltä", Liam kommentoi tähän väliin. Kohautin vain olkapäitäni ja suuntasin askeleeni kohti suihkua. Voisin ajatella selkeämmin siellä, kun olisin yksin ajatusteni kanssa. 

Olin onnelinen, että Chris oli onnellinen. Kai. Tiedän, että minun olisi pitänyt pitää lupaukseni ja lähettää ne postikortit. Jos vain en olisi haksahtanut niihin tyttöihin siellä Sydneyssä. Olisin varmasti muistanut ne helkkarin kortit ilman heitä. Mutta jossittelun aika on ohi. Ellei mitään ihmettä tapahdu, en näe häntä enää koskaan. Ehkä se olisi parasta kaikkien kannalta. Ei tulisi mitään ongelmia ja hän saisi jatkaa Deanin kanssa omaa elämäänsä rauhallisessa Birminghamissa. Minä taas jatkaisin kiertue-elämääni hamaan tappiin asti ja makaisin silloin tällöin jonkin löytämäni tytön kanssa. Niin se elämä oli tähänkin asti rullannut. 

"Harry! Meidän pitää lähteä kohta. Soundcheckiin on puol tuntia mate!" Louis huuteli minulle alakerrasta ja tajusin edelleen valuttavani vettä suihkussa. Sammutin suihkun, kuivasin itseni ja heitin jotkin lökärit päälleni. Kävelin takaisin keittiö-olohuonetilaan ja keräsin pitkän katseen Niallilta. "Harry, me ollaan edelleenkin kohta lähdössä. Miksei sulla ole esiintymisvaatteita päälläs? Kai sä muistat, et stylistit käski valita tänään itse vaatteet ja tuskin oot menossa lökäreissä koko Birminghamin eteen?" Niall kysyi. Voi perse, sen siitä saa kun on "epäammattimainen" ja antaa naisten vaikuttaa ajatuksiin. "Juujuu, ajattelin vain syödä nää päällä. Ettei vaatteet likaannu, you know?" yritin kuulostaa vakuuttavalta ja muiden ilmeestä päätellen en onnistunut siinä kauhean hyvin. "Mhm", oli ainut mitä  sain ulos pojista. Hain jääkaapilta jugurtin ja söin sen. En sotkenut vaatteitani ja painelin vähin äänin takaisin huoneeseeni.

Soundcheck meni normaalisti. Miksei olisi mennyt? Ehkäpä siksi etten ole edelleenkään hommassa täysillä mukana. Chris on edelleen ajatuksissani, aivan liikaa. Keikkaan on jäljellä enää pari tuntia ja mieleni hairahtelee Chrisin vanhasta asunnosta äitini leipomiin skonsseihin. Tiedän, ettei tästä tule yhtään mitään, jos vain jatkan hänen ajatteluaan, mutta en tiedä miten saisin aivoni uskomaan sen etten halua ajatella häntä. Miksi kaikki on aina niin pirun hankalaa? Enkö kerrankin elämässäni saisi olla rauhassa ja elää tavallista, tai no niin tavallista kun se tässä ammatissa mahdollista on, elämää ilman sitä, että koko ajan ajatukseni pyörivät jossakin tytössä, jonka menetin aikoja sitten oman tyhmyyteni takia. Chris on kasvanut ja aikuistunut, samoin kuin minä. Hän ei ole enää se kiljuva teinityttö, joka pyörtyisi keikalla, kun hymyilisin hänelle. Hänellä on poikaystävä ja kohta varmasti perhe. Hänellä on omat kuviot, kaveripiirit sekä työ johon ei varmastikaan kuulu bändien perässä juokseminen. Hän on vihdoin saanut asettua paikoilleen, siitähän jokainen jossain vaiheessa elämäänsä unelmoi. Minä ainakin. 

Keikka oli puolessa välissä, kun kuvittelin nähneeni jotain tuttua. Niistä hiuksistä en voisi erehtyä. Jäin tuijottamaan kohtaa, jossa olin nähnyt hänet. Ajatukseni karkasivat taas. Tällä kertaa se koitui kohtaloksi. "Harry, juontaisitko seuraavan biisin mahollisesti", Niallin ääni kuiskasi korvaani aika vihaisen oloisena. Voi helvetin helvetti. "Seuraava kappale on levyltä Four ja siinä muistellaan aikoja kun täytimme 18". 

Hejsan alla. Video on siis oikeastikin Birminghamista jee. Tässä nyt tällänen pätkä, jatkuu kyllä jossain vaiheessa. Kiitoksia jos olette jaksanut tänne asti matkata tarinan kanssa 4k lukuja tarinalle joka ei edes etene mihinkää xd

-Sara